maanantai 30. toukokuuta 2016

Mantelikala (gluteeniton)


Mantelikala kuuluu mulla näihin jo useat vuodet "to-do -listalla" majailleisiin herkkuihin. Pitkään on jo sitä pitänyt kokeilla, mutta jotenkin vaan aina täysin unohdan sen kun mietin viikon ruokalistaa. Mutta viime viikolla kun Kääpiölinnan köökin Anu oli sitä tehnyt, niin pitihän minun tehdä heti perässä. Luin taas valmistusohjeen vähän puolihuolimattomasti, niinkuin yleensä aina, ja puristin sitruunamehua sekä kerman joukkoon, että suoraan kalapaloille. Mutta sitruuna sopii kalan kanssa, joten mitään vahinkoa ei sattunut. Korppujauhon vaihdoin suosiolla mantelijauhoon. En tiedä miltä tämän ruuan kuuluisi maistua, mutta ei tuo mantelijauho tästä ainakaan huonoa tehnyt, päinvastoin. Ainoa huono puoli tässä reseptissä oli, että ruokaa tuli meille kahdelle aivan liian vähän! :) Ensi kerralla teen siis tuplasatsin. Koska tätä todellakin pitää tehdä uudelleen. 

 Mantelikala (gluteeniton)


400 g seitiä
3/4 dl mantelijauhoa (tai korppujauhoja)
reilu 1 dl mantelilastuja
2 dl ruokakermaa
2-3 tl sitruunankuoriraastetta
3 rkl tuoretta tilliä (silputtuna) tai maun mukaan kuivattua
2 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

  Ota kala sulamaan puolisen tuntia ennen ruoanvalmistusta. Sekoita mantelijauhot ja mantelilastut kermaan. Jätä pieni osa mantelilastuista koristeluun. Mausta seos sitruunankuorella ja tillillä, anna turvota noin 5 minuuttia.
  Nosta kalapalat uunivuokaan. Mausta kala sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Levitä kalan päälle manteliseos, ripottele pintaan loput mantelilastut ja kypsennä mantelikalaa 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Tarjoa kala vaikka kasvisten (ja perunan) kanssa.

P.S. Kannattaa pistää nuo kalapalat sulamaan jo tuohon maustettuun manteli-kermakastikkeeseen. Tulee todella maukasta kalaa! :)


Mulla on jopa kaksi kukkasta pihalla ja tässä niistä toinen. Minusta ei oikein vielä ole löytynyt viherpeukalon vikaa... ;) Hyvä kun olen nämä kaksi kukkasta jaksanut/muistanut kastella. Ehkä se vanhentuminen tuo joskus mukanaan sen vihreän peukalon. Tai sit ei.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Herkullista jambalayaa & blogi 4vee


Tämä blogi juhli perjantaina 4vee synttäreitään! :) Ihan tuli itsellekin yllätyksenä, että joko sitä oikeasti on tullut näin kauan kirjoitettua. Tänä aikana olen ehtinyt kirjoittamaan 798 postausta ja niillä on ollut katselijoita yhteensä reilu 394.000! Suuret kiitokset vaan kaikille tässä blogissa vierailleille! ♥ Alunperin kuitenkin aloin kirjoittamaan blogia sen takia, että pääsisin eroon kaikista reseptien paperiversioista. No, tavoitteeseen en vielä ole täysin päässyt ;) enkä varmaan koskaan tule pääsemäänkään. Mutta yllätyksenä on silti tullut, että tätä käy minun ja äitini lisäksi lukemassa joku muukin! Ensimmäisen ulkopuolisen kommentin tähän blogiin taisi käydä jättämässä Kääpiölinnan köökissä -blogin Anu ja sehän minua innoitti jatkamaan tätä harrastusta vielä suuremmalla innolla! ♥

Etenkin silloin Jimin kuoleman aikoihin, 2-vuotta sitten, tajusin kuinka mukavaa oli, että olin tallentanut elämäämme tänne blogiin. En edes itse muistanut niitä kaikkia tilanteita ja juttuja, mitä olimme yhdessä tehneet ja kokeneet. Senpä takia tämä ei edelleenkään keskity pelkästään ruuanlaittoon ja leivontaan, vaan täällä pyörii myös koiramme Viski ja kisut ja välillä reissaillaankin ympäri maita ja mantuja! ☺


Ja sitten tuohon perjantaina herkkuruokaan. Mulla on keittokirjahyllyssä ollut jo parin vuoden ajan tämä Kaisa Sillanpään kirja Resepti kuningatar - palkittua kotiruokaa. Tykkään Kaisan blogista Tuulikummun keittiössä, mutta jotenkin en vaan ole löytänyt tästä kirjasta sellaisia reseptejä joita olisin halunnut testata. Mutta onneksi makumieltymykset ovat hieman tässä vuosien saatossa aina muuttuneet ja perjantaina kun lueskelin kirjaa, löytyi sieltä monta sellaista ohjetta joita on pakko testata! :) Ja tämä jambalaya pääsi ensimmäisenä testiin. Ja hyvää oli!! Vitsit että tuo chorizo makkara on hyvää pannulla paistettuna! ☺ Ostin Lidlistä sellaista Dulanon chorizo paprikasalamia, ja mielestäni se toimi tässä erittäin hyvin.

Jambalaya


 400 g broilerin fileitä
300 g salamia tai chorizo-makkaraa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl paprikajauhetta
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
chilijauhetta maun mukaan
4 lehtisellerinvartta
2 punaista paprikaa
500 g tomaattimurskaa
5 dl kanalientä
300 g täysjyväriisiä
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Siivuta makkara. Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Pilko lehtisellerinvarret ja paloittele paprika. Paista broilerifileet ja makkarapalat pannulla kauniin ruskeiksi. Nosta broilerit ja makkarat sivuun odottamaan. Lisää pannulle sipuli ja valkosipuli sekä paprikajauhe, jeera ja chili. Anna sipulien pehmetä. Lisää joukkoon selleri sekä paprika, kuullota hetki. Kaada sekaan tomaattimurska, kanaliemi ja riisi. Paloittele broileri ja lisää makkaran kanssa mukaan pannulle. Hauduta kannen alla kunnes riisi on kypsää. Lisää yrttimausteet ja mustapippuri sekä suolaa tarvittaessa.


Ja blogisynttärit olivat tietenkin oiva tekosyy "yhdelle" lasilliselle valkkaria.



...sekä lasilliselle kuohuvaa! :)


Ja pitihän sitä blogin kirjoittajan saada tästä 4-vee mahtisuorituksesta joku synttärilahja. Ja mikä muukaan se olisi kuin uusi tatuointi! Kiitos taas Kata!! ♥ Nyt mulla on ihan oma, ainutlaatuinen "fishman"! ;)



torstai 26. toukokuuta 2016

Irish Coffee -juustokakku


Jaa että miksikö tälläinen kakku? No tietenkin siksi, että lauantaina oli taas World Whisky Day, Kansainvälinen Viskipäivä (eli Viski-koiran nimpparipäivä). Tulee siis kerralla juhlistettua sekä jalon juoman päivää, että oman koiran nimppareita! ;)
Varsinaisena Viskipäivänä ei tullut viskiä maistettua, mutta sunnuntaina tuli yksi irish coffee laivalla juotua. Se on kyllä ehdottomasti yksi mun lempidrinksuista, mustanryssän lisäksi.


 Tutkailin netissä varmaankin kymmentä eri irish coffee -juustokakun ohjetta ja tämä on jonkinlainen sekoitus niistä kaikista.Viime vuonna tein Viskipäiväksi suklaa-viskikakkua, mutta jotenkin en ihan täysin ihastunut sen makuun. Mutta tämä oli HYVÄÄ! Mun raadilta (eli työkavereilta) tuli myös erittäin positiivista palautetta. Kuulemma pitää tehdä uusiksi ja ensi kerralla tuplamäärä täytettä.
Jos siis haluatte korkeamman kakun niin tehkää suosiolla kaksinkertainen määrä tuota täytettä.
Ja yllättäen kun kovin tätä kehuin, niin isäntäkin tilas kotiin samanmoisen kakun. Ei kai se auta kuin alkaa leipomishommiin...
Tein kakkuun tulevasta kahvista todella vahvaa. Laitoin yhtä kuppia kohden kaksi mitallista kahvia. Aika jäykkää tavaraa ;) mutta toimi tässä kakussa hyvin.

Irish Coffee juustokakku
20 cm


Pohja:
170 g tummia täytekeksejä (gluteeniton)
50 g voita

Täyte:
3 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
300 g tuorejuustoa
½ dl sokeria
1,5 rkl hyvää viskiä
0,75 dl vahvaa kahvia

 Murskaa keksit monitoimilaitteella ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan (20cm) pohjalle tasaisesti. Muista leivinpaperi pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Vatkaa kerma ja sokeri yhdessä.
Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja mausta vaahto viskillä. Purista liivatelehdistä vesi pois. Sulata liivatelehdet kuumaan kahviin.
Lisää kahvi, jossa liivatelehdet on, ohuena nauhana koko ajan vatkaimella vatkaten kermavaahto/tuorejuusto seokseen.
Kaada se irtopohjavuokaan keksiseoksen päälle. Levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään useiksi tunneiksi – mielellään seuraavaan päivään.
Koristele haluamallasi tavalla.


Kahvista puheenollen. Sain mamman vanhan kahvipurkin ja olen vieläkin ihan innoissani siitä. Ei tainnut olla ihan uusi purkki, koska purkin kyljessä olleissa "kodin kultaisissa kahvinvalmistussäännöissäkin" kehotettiin suodatinkahvia varten keittämään vesi ja sitten kaatamaan vesi suodattimeen. Eli ei ole tainnut sillon vielä olla kahvinkeittimiä. Milloinkohan sellaiset luxuskodinkoneet on oikein keksitty...? Itse pidän kylläkin luksuksena kunnon pannukahvia, mutta tietysti ajat on nyt vähän toiset.

Jonkun korva tai kuono eksyy aina kuvaan.... ;)

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Rokkia laineilla


Vitsit mikä viikonloppu takana. Ehkä yksi elämäni parhaista! ♥ Oltiin tosiaan RadioRock -risteilyllä, elämämme ensimmäistä kertaa. Ei voi muuta kuin kehua kuinka hieno tapahtuma se on. Itselläni oli vähän kyyniset odotukset, että millainenkohan reissu mahtaa tulla. Mutta kun lähti vähin odotuksin, niin sai huippureissun. Hyvät bändit ja loistava seura takasivat tietenkin omalta osaltaan reissun onnistumisen. Mutta kaikkein parasta oli kuitenkin se, että kummityttöni (10 vee) pääsi tapaamaan ja sai nimmarit lemppariyhtyeensä kaikilta jäseniltä. Kyseinen ruotsalaisyhtye, Backyard Babies, on ollut myös minun suosikkini jo moooonta monta vuotta. Kiva huomata, että kummityttö seuraa samoilla jalanjäljillä. Tai ehkä olen itse ollut osaltani vaikuttamassa tähän, nimittäin muistan kun kummityttöni syntyi, niin ensimmäisenä lahjana vein hänelle pienen pienen mustan Backyard Babies -paidan. ☺

Buffetissa. Joku oli vähän innoissaan, kun sai syödä graavilohta ja juoda kaakaota ihan niin paljon kun halusi... ;)
Meillä oli molempina päivinä näin hyvät näkymät lavalle.
Lost Society. Ei ehkä ihan mun makuun, mutta hienosti ne pojanklopit veti...

Tai heti pitää kyllä mainita yksi risteilyn miinus puoli - Radio-Rockin aamuohjelman juontaja Sika-Harri ei ollut risteilyllä ollenkaan. Ja kun hänen näkemistään niin kovin odotin.... Mutta tälläiselle risteilylle on kyllä IHAN PAKKO lähteä uudestaan ja josko Harrikin sitten lähtisi mukaan! ;)

Välillä pelailtiin.
Bongattiin jo heti menomatkalla BB:n kitaristi/laulaja Dregen ♥
Pitihän se nimmari pyytää. Tässä taidetaan tavata, että mitenkäs se kummitytön nimi oikein kirjoitettiinkaan...
Mustasch oli KOVA. Se on PAKKO nähdä uudestaankin!!!!! Ja Ralf Gyllenhammar oli aika äijä.... ;) 

Karkkitauko.
Stratovarius (ja ihqu Timo Kotipelto).
Olimme mun vanhempien kanssa jo jonkin aikaa miettineet, että RadioRock-risteilylle on joskus pakko mennä. Kun kuultiin että isännän lempibändi Mustasch oli seuraavalla risteilyllä, mietittiin että josko nyt lähdettäisiin. Mutta jotenkin se risteilyn korkea hinta töksäytti menohalut (alk. 156 €/hlö). Mutta kun kuulin, että myös Backyard Babies on reissulla mukana, niin olihan ne liput sitten pakko ostaa. Olen jo aikaa sitten luvannut kummitytölle, että heti kun BB tekee ikärajattoman keikan, niin vien hänet katsomaan. Ja pakkohan niistä lupauksista on pitää kiinni. Ja reissun jälkeen ei kyllä yhtään harmittanut, että tuli törsättyä rahaa tuohon risteilyyn. Oli kyllä kaiken rahansa arvoinen.

Aamupalalla Tallinnassa.
Innokas fani odottelee nimmarien jakoa.
Backyard Babies saapui. Vain rumpali vielä puuttuu.
BB:n rumpali Peder.
Pitkätukka Johan, basisti.
Laulaja Nicke Borg, mun ikiaikainen miesihanne, aaaah.... ;)
Olen ehkä ihan vähän kade kummitytölleni... ;)

Ja vielä koko bändin kanssa kuva ♥

 Kummityttöni oli ainoa lapsi koko laivassa, yllätys yllätys. Eihän tuo mikään lasten risteily ole. Mutta selvitin Matka-Vekasta ennen risteilyn varaamista, että onko sinne soveliasta viedä lasta. Ja kyllähän se heidän puolesta oli ihan ok. Meillä kävi tuuri, että BB jakoi nimmarit ja esiintyi vasta sunnuntaina päivällä, jolloin se känniläisten määrä oli aika minimissä. Ja hyvin siellä muutenkin ihmiset käyttäytyivät. Esim. yhtään tappelua ei koko reissulla näkynyt.

Oli kiva huomata, että BB:n tyypit olivat ihan yhtä innoissaan heidän nuoresta fanista, kuin mitä fani oli heistä! ♥ Pointsit siis bändin äijille. Kaiken lisäksi kummityttö sai vielä BB:n kangasmerkin heiltä nimmarisession jälkeen. Ja mikä hienointi - laitoin Instagramiin tuon kuvan, jossa kummityttöni oli koko bändin kanssa ja itse Nicke Borg oli jakanut sen samaisen kuvan ja käynyt myös kommentoimassa sitä mun alkuperäistä kuvaa! Siistiä!! ☺

Lost Societyn pojat jakamassa nimmareita.

Thunderstone.
Backyard Babies.

Seuraavan RadioRock risteilyn liput tulevat myyntiin ensi maanantaina. Siellä ei tällä kertaa ole mitään meitä kiinnostavia bändejä, joten ei tarvitse lähteä silloin risteilemään, mutta josko sitä seuraavan reissun bändianti olisi taas yhtä helmi kuin tämänkin reissun. Sit ollaan mukana kuin peräpukamat! ☺

Kiitokset matkaseuralle! ♥