maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ananas-uunimakkaraa


Tämä oli aika uhkarohkea iltapala kokeilu, sillä tiedättehän mun fiksaationi perinteiseen uunimakkaraan. Täytteenä kunnon kerros juustoa ja se syödään sinapin ja ketsupin kanssa. Joskus kikkailemalla löytyy uusia hyviä juttuja ja just niin kävi tällä kertaa. Tämä ohje on löytynyt Tupun tuvasta jo viime vuoden puolella, mutta nyt vasta uskaltauduin testaamaan. Ja tiedättekö mitä; ei ollut ollenkaan hullumpi kokeilu! Saattaisin jopa tehdä uusiksi. TOSIN - tähänkin makkaraan oli pakko änkee sitä juustoa! Sattui olemaan jääkaapissa cheddarjuustoa ja siitä oli hyvä veistellä kunnon siivut makkaran väliin.

Ananas-uunimakkara


uunimakkaraa
ananasta
sweetchili-kastiketta
(juustoa)

Kuori makkarat ja tee pitkittäinen viilto makkaraan.
Laita ananasmurskaa viiltoon (ja juustoa) ja laita chilikastiketta päälle. Halutessasi voit maustaa makkaroita vielä esim. kuivatulla basilikalla.
Laita uunivuokaan ja paista 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.


 Tämä nyt menee vähän ohi aiheen, mutta mitä mieltä te olette hiusten värjäämisestä...?! Olen itse värjännyt hiuksiani jo varmaan 15 vuoden ajan ja nyt heräsin mediassa pyörineisiin juttuihin hiusvärien vaaroista. Tiedän, että osa on täysin liitoittelua kaikista jutuista mitä mediassa pyörii, mutta nämä jutut jotenkin jäivät kummitusmaisesti mieleen pyörimään. Nykyään värjään mustaksi näitä maantien harmaita hiuksiani, ja värjäystahti on noin 1 krt kuukaudessa. Viimeisen parin värjäyskerran jälkeen olen huomannut, että pääni tulee täyteen TODELLA kipeitä paukamia. Olen vaan jatkanut värjäämistä ja kestänyt sitkeästi päänahan kirvelyt. Mutta nyt kun luin juttuja ihmisistä joilla oikeasti on päänahka palanut hiusvärin takia, niin kyllä nyt sai tämänkin pään vähän toisiin ajatuksiin.... Ja päätin, että nyt en kyllä ihan hetkeen värjää hiuksiani. Tulkoonkin kuinka kamala juurikasvu ja olkoonkin kuinka kamala se oma hiusväri. Tosin kuka sen maantienharmaan värin on määritellyt kamalaksi...? Varmaan minä itse. Mutta nyt julistan sen värin maailman hienoimmaksi väriksi ja yritän, huom yritän päästä eroon tästä mustasta väristä! 
Tässä vielä viikon piristykseksi vanha kuva, jossa mulla on suuresti rakastamani oranssit hiukset!! Nämä tahtoisin vieläkin takaisin, mutta voi ziisus mikä homma niissä oli pitää noin oranssina....


Tässä kuvassa mulla on silmälasitkin vielä. Niistä olen päässyt eroon reilu kolme vuotta sitten, kun kävin laserleikkauksessa. Se leikkaus oli ehkä elämäni paras sijoitus (koirien ja talon lisäksi)! ☺

Mukavaa, (hius)väritöntä tai värillistä viikkoa kaikille!!!

8 kommenttia:

  1. Uunimakkara näytti herkulliselta, täytyy kokeilla.
    Tv:ssä esitetty dokumentti hiusten värjäämisestä sai miettimään asiaa terveydellisestä näkökulmasta.
    Hiuksia on tullut värjättyä aika kauan, vaikka olen värejä keventänyt ja värjäyskertoja harventanut, siitä huolimatta olen miettinyt kevyempiä vaihtoehtoja mm. kasvivärejä. Oma harmaavoittoinen väri ei oikein innosta, mutta terveys ennen kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan tämä harmaavoittoinen sävy innosta, mutta tosiaan, terveys ennen kaikkea. Katselin noita kasvivärejäkin, mutta kamalan kalliita, jos miettii että pitäisi värjätä kolmen viikon välein juurikasvua... Ymmärrän kyllä että ovat kalliita, ainahan laadukkaista tuotteista saa maksaa. Niin se vaan menee. Mutta yritän nyt pärjätä tämän maantietukkani kanssa ja kun se jonkun verran on kasvanut, niin harkitsen vaikka jotain raitoja tms. Jotain sellaista mitä ei tarvitse laittaa suoraan päänahkaan.

      Poista
  2. Aito blondi, kun olen, niin en ole raaskinut hiuksiani värjätä. Appiukon parturi menehtyi jokusen vuosi sitten syöpään ja aika pian hänen uudeltakin parturilta todettin syöpä. Eikä nuo ole ainuat tapaukset, kun olen kuullut parturin sairastuneen. Nuo tapaukset kyllä pistää miettimään, että liekö vain sattumaa, vai käsittelevätkö ne todellakin niin myrkkyaineita. :/ Luulis, että nykyään aineet alkaa olemaan jo niin tutkittuja, että olisivat turvallisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..eikä kannatakaan värjätä!! Aidot blondit taitaa olla tänä päivänä jo aika harvinaisuus.
      Auts...ei mukava juttu niille jotka joutuvat työkseen käsittelemään tuollaisia myrkkyjä!! :( No niinhän sitä luulis, että nykypäivänä ne olis turvallisia, mutta toisaalta raha raha ja raha. Ei niinkään se ihmisten terveys....

      Poista
  3. Mulla on tapana laittaa tota sweet chiliä juuston lisäksi tohon uunimakkaraan, muttei ole ikinä tullut mieleen toi ananas, meinaan kyllä tämän jälkeen kokeilla! Mäkin oon käyny laserleikkauksessa, mutta olen jo niin vanha kropso, että tarttis hankkii lukulasit, kun se laserleikkaus korjaa sen ikänäön vain hetkeksi! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mä en oo ennen tajunnut laittaa...no onneksi myöhään kun ei milloinkaan, sweetchili meinaan sopi siihen ihan mielettömän hyvin!!
      Kyllä muaki lääkäri pelotteli ikänäön kanssa, mutta onneksi siihen (toivottavasti) on vielä hetki aikaa ennen kuin se iskee.... ☻

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)