torstai 11. lokakuuta 2012

Mansikka-Pätkiskääretorttu

Ollut vähän hiljaista leipomisrintamalla viime aikoina. Syy ehkä se, että muutamaan päivään ei ole satanut, niin on pitänyt nauttia säästä ja olla pihalla. Mutta nopea kääretorttu kuitenkin tuli yksi päivä leivottua. Täyteidea syntyi vasta kun torttupohja oli jo valmis. Ja isännänhän piti lähteä kaupasta hakeen Pätkiksiä, että se saatiin valmiiksi! ;)

Mansikka-Pätkiskääretorttu



Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
mansikkahilloa
1 prk vispikermaa
4 Pätkis-patukkaa
 sokeria

 Pohjaa varten sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Käytin tavallista hienoa sokeria, mutta jostain luin, että kuohkeamman vaahdon saa siro erikoishienosta sokerista.
Kääntele jauhot varovasti munasokerivaahdon joukkoon ja kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille, ja vedä toinen leivinpaperi varovasti irti levyn pinnasta.
Täytettä varten vatkaa vispikerma ja mausta se sokerilla ja paloiksi rouhituilla Pätkis-patukoilla. Levitä torttulevyn päälle ensin ohut kerros mansikkahilloa ja sitten kerma-pätkistäyte. Kääri rullalle ja anna vetäytyä rauhassa jääkaapissa. Torttu on parhaimmillaan 1-2 vrk sen tekemisestä.

Työpaikalta muuten tilattiin heti lisää tätä kääräriä, eli ilmeisesti makuyhdistelmä oli aika kohdillaan! :)
---
Jimillä on taas käynyt vähän huonoa tuuria ja antura haljennut... :( Onneksi se on jo vähän paranemaan päin (kopkopkop, täytyy koputtaa puuta). Tyyneä kuitenkin taitaa vähän riepoa, kun Jimiä taas hoivataan. Aina vieressä kiehnäämässä kun on Jimpan tassun hoidon aikana.


Iltapalaksi nautittiin eilen, jälleen, tonnikalamunakasta. On sit aikamoista herkkua, varsinkin kun heittää sekaan vähän tomaattia, punasipulia, fetajuustoa ja tavallista juustoa! :) Täytettä oli loppupeleissä niin paljon, ettei sitä saanut edes kunnolla munakkaan muotoon taitettua! :)

Ja vielä....meiän pikku-metsästäjä rentoutuu:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)