Perinteinen lomareissu Tornionjoelle

Sain vihdoinkin aikaiseksi kirjoitettua viimeisen kesälomareissu postauksen.
VAROITUS! Kuvatulvaa tiedossa!! 🙈
Koska kuvat vaan kertovat reissusta aina enemmän kuin tuhat sanaa.

 Pitihän meidän taaskin päästä perinteiselle elokuun lohestusreissulle  Tornionjoelle. Tällä kertaa emme ajaneet Kolariin, kuten parina edellisenä kesänä vaan olimme kaikki neljä päivää Ylitornio-Pello  -akselilla.

Kukkolankoskella.

Mökkimajoituksen sijaan käytimme hyväksi sukulaisia (tuhannet kiitokset  Pia, Markku & Väinö, olette ihania!!!❤). Tässä majoituksessa myös ruokahuolto pelasi sen verran hyvin, että tiukkaa teki saada ulkohousuja jalkaan enää viimeisenä reissupäivänä.

Loheen mentiin ja lohta saatiin. Ihan huikea reissu kyllä sen osalta!  Viimeiset kaksi vuotta on ollut vähän hiljaisempaa lohen saannin suhteen, mutta nyt saimme useita kalakontakteja ja neljä kalaa saatiin  ylöskin. Yhtään väheksymättä mun ainokaista ahventa! 😂 Minäkin siis ekaa kertaa ostin itselleni lohiluvat ja yritin myös saada saalista, mutta mun heittotaidoilla ei vielä lohia narrattu. Ehkä sit jo ens vuonna.

Tänä vuonna käytiin lopultakin tsekkaamassa Ruotsin puolella Luppiobergetin näköalapaikka. Paikan tunnistaa hyvin siitä, kun Ruotsin lippu liehuu korkealla kukkulalla. Samaisella Luppiobergetillä sijaitsee myös ravintola Utblick. Se on saanut kaunein ravintola -titteleitä Ruotsissa, enkä kyllä ihmettele miksi. Valitettavasti ravintola oli suljettu juuri tuona päivänä kun siellä käytiin, mutta näkihän sen jo ulospäinkin että ravintola on huikean hieno. Tai ainakin huikean hienolla paikkaa!! Sinne on kyllä joskus vielä päästävä syömään.

 

Itse näköalapaikalle pitää kiipeillä kalliota pitkin, joten kovin märällä kelillä kalliot voivat olla vaarallisen liukkaat. Nyt kuitenkin onni oli meillä myötä, ja saatiin kävellä kuivilla kallioilla. Ja näköalat oli tietenkin mahtavat. On tuo Väylä vaan niin ❤ Ja huomatkaa näistä(kin) kuvista, kuinka kuiva tuo joki on. Tänä kesänä on kuivuus tainnut vaivata ihan koko Suomea ja kuivuus on helposti havaittavissa juurikin joissa ja järvissä.
 

Käytiin Ruotsin puolelta tsekkaamassa myös Kattilakoski. Pydähdyttiin samassa paikassa myös viime vuonna (kuvat näet TÄÄLTÄ). Nyt näky oli vaan pikkasen erilainen. Vettä puuttui joesta lähes puolet. Jos vielä inan verran olisi ollut vettä vähemmän, olisi päässyt kävelemään isolle kalliolle, joka halkoo tuota koskea.

Myös Naamijoki oli kohtuullisen kuiva. Normaalisti osa kalamiehistä tulee Naamijokea pitkin kalaan Tornionjoelle, mutta nyt ei kyllä ollut toivoakaan.

Poroja nähtiin ainoastaan Ruotsin puolella muutamat. Kotimatkalla nähtiin sitten (taas) yksi ilves sekä satoja peuroja + yksi peurakolari.... 😓
Mutta selvisimme onneksi ehjin nahoin kotiin. Kyllä tätäkin reissua kelpaa taas muistella ❤