Kaunis, upea, koskettava Seili ❤

 

Seilin saari on jo kauan ollut "to-go" -listallani. Olen lukenut monta kirjaa Seiliin liittyen ja niiden myötä kiinnostukseni Seiliä kohtaan on vaan lisääntynyt. Saari kätkee sisäänsä aika synkän ja surullisen historian. 

Minulle sattui tähän kesäkuun alkuun viikon lomapätkä ja päätin että nyt jos koskaan sinne Seiliin menen. Seurakseni reissuun sain veljeni tytöt. Viskin oli myös tarkoitus lähteä mukaan, mutta sääennusteen lupaama lämmin keli yhdistettynä Viskin iskias -kipuihin sai tekemään päätöksen, että lähdemme kolmisin reissuun ja Viski sai tällä kertaa jäädä kotiin lepäilemään.

 

 

Seiliin pääsee useammankin eri yhteyden kautta, mutta me käytimme Nauvon satamasta lähtevää M/S Östern -nimistä yhteysalusta. Yhdensuunnan lippu maksoi aikuisilta 7€ ja lapsilta 3€. Aluksella oli kahvio, josta sai mm. kahvia, jätskiä, alkoholijuomia ja pikkupurtavaa. Matka Seilin saarelle kesti n. 30 min. Koska meitä helli aurinko, istuimme tietenkin aurinkokannella koko matkan ajan. 

 

 

Alus jätti meidät Seilin Postilaiturille. Seilistä löytyy myös Satamalaituri sekä Kirkkolaituri. Laiturit oli vielä tyhjinä, mutta veikkaan että heinäkuussa vierasvenelaiturit pullistelevat veneistä. Päätimme että käymme ihan ensin katsastamassa kirkon ja hautausmaan. Sinne oli Postilaiturilta matkaa reilu kilometri. 

 

En oikein osaa edes kertoa kuinka kaunista, vehreää, rauhallista Seilin saaressa on. Ei sitä osaa oikein sanoin kuvailla, se pitää jokaisen itse kokea. Linnut lauloivat ja kauniit nittykukat kukkivat. ❤ Oli kyllä mahtava fiilis kävellä pitkin kylätietä. Samalla mietiskelimme mitä on mahtanut liikkua niiden ihmisten päässä, jotka ovat Seilille joutuneet. Seilin saarelta kun ei paluuta enää ollut. Toki kaikki eivät sitä ehkä siinä kohtaa tiedostaneet. Meille Seili näytti pelkästään kauniit kasvonsa ja mietittiinkin, että ovatko Seilin potilaat nauttineet saaren kauneudesta yhtä paljon kuin me.

 

Seilin historiaa tuntemattomalle kerrotaanpa lyhyt tietopläjäys Seilin saaresta tähän väliin. Kuningas Kustaa II Adolf perusti Seiliin spitaalisairaalan vuonna 1619. Seiliin passitetuilla potilailla ei ollut paluuta. Hiekkaharjuun oli helppo haudata kuolleet. Henkisesti sairaat majoitettiin erilliseen "kunnanvaivaisille ja heikkomielisille" tarkoitettuun hoitolaan. Vuodesta 1785 Seilin sairaala oli maan suurin mielisairaala. 1800- luvun lopusta lukien laitoksessa alettiin hoitaa ainoastaan naisia. Mielisairaala suljettiin 1960-luvun alussa. Nykyään saarella toimii Turun yliopiston alainen Saaristomeren tutkimuslaitos.

 

 

Valitettavasti emme Seilin kirkkoon tällä kertaa päässeet sisälle, koska kirkko aukeaa joka päiväisesti yleisölle vasta myöhemmin kesällä. Yritimme kyllä hieman kurkkia ikkunoista sisälle. Kirkon pihalla on iso puinen risti, joka on pystytetty Seilissä kuolleiden 663 spitaalipotilaan muistoksi.

 

Kirkon takana sijaitsi hautausmaa. Hautausmaa oli ihan mielettömän kaunis paikka. Karulla tavalla kaunis. ❤ Harmi kun näihin kuviin ei saanut tallennettua sitä linnun laulua ja rauhaisaa tunnelmaa joka hautausmaalla vallitsi. Jokaisen ristin kohdalla sitä jäi väkisinkin miettimään, että millainen henkilön historia on mahtanut olla. Seilissä olisi kyllä mukava ottaa opastettu kierros, jotta saarivierailusta saisi vielä enemmän irti. Veikkaanpa nimittäin että oppailla on monta tarinaa kerrottavanaan saarelle haudatuista henkilöistä.

 

 

Vanhassa mielisairaalarakennuksessa eli ns. päärakennuksessa sijaitsi kahvila-ravintola. Päärakennuksessa on myös entiselleen jätetty yhden hengen potilashuone mielisairaalan ajalta. Valitettavasti emme tähän huoneeseen päässeet nyt tutustumaan, koska korona. 😔

 

 

Vietimme saarella n. 5 tuntia, joista suurin osa meni kävelyyn, ihmettelyyn ja valokuvaukseen. Meillä oli myös repussa eväät mukana ja kävimme ne syömässä kirkkolaiturin rannassa. Kävimme myös syömässä jädet saaren kahvilassa. Lopun ajan heitimme tikkaa. 😁 Lainattavissa olisi myös ollut muita pihapelejä, kuten mölkky. 

 

 

Jos Seilin saaren historia jäi kiinnostelemaan, suosittelen tutustumaan Johanna Holmströmin kirjaan Sielujen saari sekä Katja Kallion kirjaan Yönkantaja. Veikkaanpa että näiden kirjojen lukemisen jälkeen sinussakin herää kiinnostus vierailla Seilin saarella. 

 

 

Moni on sanonut että Seilin saarella kummittelee tai että siellä kokee muuten vaan vähän jänniä "viboja". Itselle jäi vierailulta päällimmäisenä mieleen saaren kauneus ja jotenkin sellainen tyynen rauhaisa fiilis. Veikkanpa että saaren henget ovat itsekin todenneet saaren kauneuden ja päässeet rauhaan.