sunnuntai 28. marraskuuta 2021

★ 1. adventti ★


Tänään on 1.adventti eli saa sytyttää ensimmäisen neljästä kynttilästä. 
 
Adventtikynttilöiden sytyttäminen on todennäköisesti lähtöisin saksalaisesta adventtikuusesta, jossa oli 28 kynttilää. Jokaista kynttilää vastasi raamatunlause. Pieni kuusi tuotiin sisään ensimmäisenä adventtina, ja joka päivä sytytettiin yksi kynttilä ja luettiin päivän lause. Myöhemmin adventtikuusi jäi syrjään ja kynttilöitä sytytettiin vain adventtisunnuntaisin, ensimmäisenä adventtina yksi, toisena kaksi, kolmantena kolme ja neljäntenä kaikki neljä kynttilää. (lähde: Perinnejoulu: käsikirja kaikille, Merja Leppälahti)
Ensimmäinen kynttilä on odotuksen kynttilä. Veikkaan että merkitys on vuosien saatossa hieman muuttunut. Tai toki kirkollisissa toimituksissa merkitys edelleen sama, mutta meille tavan tallaajille odotus taitaa enemmänkin tarkoittaa joulun odotusta kuin mitään muuta. Muistelisin että lapsuudessani ekana adventtina juhlittiin mamman luona pikkkujouluja ja silloin oli aina tirkistelijätonttu käynyt siellä vierailulla ja jättänyt meille lapsenlapsille pienet joulupussukat. Ne sisälsi yleensä suklaakalenterin ja suklaapukin. ❤

Olen aina haaveillut adventtikynttilöistä, mutta jotenkin niiden hankkiminen on aina jäänyt ja jäänyt. Eilen päätin ostosreissulla, että nyt sellaiset ostan. Mutta sellaisiapa ei löytynytkään mistään valmiina, joten oli pakko ryhtyä itse askarteluhommiin. Ikeasta onneksi löytyi kynttiläpakkaus, jossa oli viisi eri kokoista valkoista kynttilää. Ja joululaatikosta löytyi joskus ostetut rautalankakiinnitteiset numerot ja niin oli adventtikynttilät valmiina. ❤


Mitä sinun joulun odotukseen kuuluu? 

Yritin tätä itse pohtia niin että nimeäisin kolme tärkeintä asiaa. Ekaksi täytyy ehkä mainita valot ja kynttilät. Jouluvalojen (tai siis kausivalojen) pikkuhiljaisella asentamisella loka-marraskuun vaihteessa aletaan hiljalleen sytyttämään joulufiilistä. Ja mitä pidemmälle marraskuuta mennään, sitä enemmän alkaa kotona, niin sisällä kuin pihalla olla erilaisia tunnelmaa tuovia valoja. Olen antanut itselleni luvan ottaa kuusi esiin heti kun siltä tuntuu. Aluksi ajattelin sen vaan jättää yläkerran aulaan ja tuoda sieltä sit alakertaan kun fiilis on sen mukainen. Toistaiseksi ollaan menty vaan pikkujoulukuusella joka sai paikkansa keittiön saarekkeen päältä. Toki minulla on myös työhuoneessa huonekuusi, mutta se on ollut siellä läpi vuoden. Pihan pikkukuusiin asennettiin tänä viikonloppuna valot ja lisäksi navetan ikkunalaudoille laitettiin ajastimella varustetut pienet patterikynttilät antamaan valoa. 


Toiseksi täytyy sanoa jouluelokuvat. Rakastan joululeffoja! ❤ Viime vuonna taisin ottaa C Moren ja katsella sieltä kaikki mahdolliset joululeffat. Tänä vuonna otin vuorostaan Netflixin. Siellä on PALJON hyviä joululeffoja, mutta omia suosikkeja tähän mennessä on ollut Joulun perintö sekä I'll be home for christmas. Mun Netflix tilaus lakkasi toimimasta juurikin viime viikolla ja vielä tässä pohdiskelen että ottaisiko kuukauden jatkon vielä, vai onko niin että ei enää ehdi ylimääräisiä TV:n ääressä istuskella... 😏


Ja kolmanneksi on sanottava jouluntuoksuiset- ja makuiset ruuat ja juomat. Nyt on jo porkkanalaatikkoa ja juureslaatikkoa tullut tehtyä, lisäksi rosollia ja joulutorttujakin on maisteltu. Myös glögiä on useammankin kerran päätynyt kaupassa ostoskoriin. Ja tunnustan, konvehtejakin ollaan muutama rasia syöty... 😁

Yleensä odottaminen on turhauttavan tylsää, mutta joulun odotus on niiiiin kivaa! 🎅

4 kommenttia:

  1. Meillä ollaan yleensä myöhässä vähän joka asiassa, niin jouluvalojenkin ym. suhteen. Meillä anoppi on muistuttanut adventin ajasta lähettämällä yleensä erikseen vielä adventtitervehdyksen, pieniä lahjoja, tms. Jouluradiota aletaan kuunnella meillä pikkuhiljaa suunnilleen adventista alkaen, vaikka olisihan sen voinut tehdä jo aiemminkin. Kiva perinne kuitenkin. Iloa tähän adventin aikaan! nm Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki aikanaan ja omalla tahdilla <3
      Itse olen niin jouluhullu että jouluradio alkaa kyllä pauhata jo lokakuun loppupuolella... :D

      Poista
  2. Joulu 💖.
    Me sytytettiin pihalle jouluvalot jo lokakuun lopussa ja niitä löytyykin vähän jokapuolelta tiluksia. 😁 Eilen otin joulukoristeet esille ja kuusikin jo koristeltiin.🎄
    Matti sais DNA tv:n ilmaseks pariksi kuukaudeksi. Oon yrittänyt houkutella, et ottais sen just joululeffojen takia, jos vaik niit sattuis sielt löytymään. 🤗 Normi kanavoilta ei nykyään oikein tule mitään kivaa.
    Hihii, mäkin haaveilin adventtikynttilöistä, mutta en löytänyt mieleisiä. 😁
    Leppoisaa joulun odotusta! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä sen kiteytit - JOULU <3
      Tekin asutte maaseudulla, katuvalojen ulottumattomissa niin ylimääräiset valot pihalla tuovat kyllä uskomatonta iloa arkeen!
      Ja ehdottomasti tsekkaamaan DNA tv:n joululeffa valikoima. Mäkin vielä pähkäilen Netflixin ja Viaplayn välillä ja kauan jos vielä pähkinöin, niin ei tarvii ottaa kumpaakaan! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)