keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Hurjan hyvät lanttusämpylät


 Taas muistin miksi en kovin usein tee itse leipää. Onhan itse tehty leipä nyt aivan eri sfääreistä ja kyllä – sitä tulee syötyä ihan liikaa. Ja nämä oli ehdottomasti ehkä parhaimmat koskaan tekemäni sämpylät. Taikina haisi kieltämättä vähän kummalliselle, kiitos lantturaasteen eikä raa'an taikinan maussakaan ollut kehumista. Senpä takia ei ollut suuret odotukset valmiista sämpylöistä. Mutta lopputulos yllätti ja erittäin positiivisesti. Eli jos joulun tuoksinnassa jääkaappiin jää ajelehtimaan muutama ylimääräinen lanttu, niin annapa näille sämpylöille mahdollisuus. Ohjeen löysin Myllyn Paras – sivustolta, mutta muuttelin sitä jonkin verran käytettyjen jauhojen osalta.


Lanttusämpylät
n. 15 kpl


1 pss kuivahiivaa
5 dl vettä
1½ tl suolaa
2 rkl tummaa siirappia
1 tl meiramia
0,75 dl rypsiöljyä
2 dl kauraleseitä
3 dl hienoksi raastettua lanttua
1 dl hasselpähkinärouhetta
n. 10 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja

Lisää kulhoon lämmin vesi (+42c), mausteet ja öljy. Vatkaa joukkoon kauraleseet, lantturaaste sekä pähkinärouhe.
Lisää kuivahiiva sämpyläjauhojen joukkoon ja alusta jauhot taikinaan. Anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa liinalla peitettynä.
Leivo taikina sämpylöiksi. Itse jaoin taikinan kahtia, leivoin kummastakin kimpaleesta pitkulaisen pötkön, jonka leikkasin paloiksi. En sen enempää pyöritellyt sämpylöiksi. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

 

Me söimme näitä iltapalaksi, seuraavana päivänä aamupalaksi sekä vielä lounaalla jauhelihakeiton kanssa. Nam! Olisi pitänyt tehdä isompi satsi jotta olisi riittänyt pakastimeenkin saakka.


Ja hei mahtavaa alkanutta joulukuuta! 🎄🎅 Tänään sai avata ekan luukun joulukalenteristakin. Tänä vuonna oli pakko ostaa itselle halvin mahdollinen suklaakalenteri, koska se suklaa niissä on vaan niiiiin hyvää! 😋 Miehelläni on Fazerin kalenteri ja lisäksi molemmilla äitini ostamat Veikkauksen kalenterit. Toivottavasti saatais molemmat niistä isot yllärit jouluaattona... 😁 

 


Mutta parasta joulukuun ekassa oli silti tämä upea aurinkoinen keli! Arvatkaapa olisiko yhtään kiinnostanut olla koneen ääressä töitä tekemässä kun ulkona oli tällainen keli?! No onneksi saamme molemmat edelleenkin tehdä etätöitä ja mahdollisuus ulkoiluun pitkin päivää on paljon parempi kuin toimistolla. 🌞


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)