perjantai 1. joulukuuta 2017

Mangojuustokakku


Hei hei marraskuu, tervetuloa joulukuu 💚

Nyt taisi saada Key Lime Pie vakavasti otettavan kilpailijan! Tämä oli hyvin samantyyppinen herkku, mutta hieman ehkä makeampi (ja tietenkin mangoisampi). Ohje on Wicked Sweet Kitchen -blogista ja siellä tätä herkkua oli tarjoiltu tuoreiden vadelmien sekä passionhedelmän kanssa. Uskon että nämä sopivat kuin nenä päähän tämän herkun kanssa. Tuovat hieman kirpeyttä ja raikkautta ja makuparit ovatkin sitä myöden täydellisiä. Minä laitoin päälle vaan kermapursotuksia, koska jotenkin ne vaan mun mielestä sopii tämän tyyppisiin kakkuihin. Vaikka kakussa onkin muutama valmistusvaihe, niin on se silti ihan äärettömän helppo ja suht nopea tehdä.

Mangojuustokakku uunissa


Pohja:
170g kaurakeksejä
70g voita

Juustokakkukerros:
100g maustamatonta tuorejuustoa
2/3 dl sokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna

Mangokerros:
1 prk / 397g makeutettua kondensoitua maitoa
1 dl mangososetta
1½ rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
4 keltuaista

Päälle:
2 dl vispikermaa
vaniljasokeria


Lämmitä uuni 175 C. Voitele 24cm piirakkavuoka/irtopohjavuoka. Sulata voi. Murskaa keksit ja sekoita sulaneen voin kanssa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele seos piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Käytä esim. lasin pohjaa apunasi. Esipaista pohjaa 10-12 minuuttia keskellä uunia. Anna jäähtyä.
Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja suola notkeaksi ja kuohkeaksi. Lisää kananmuna ja sekoita. Kaada täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja paista keskellä uunia 12-15 minuuttia, kunnes täyte on juuri "pysähtynyt". Anna jäähtyä.
Vähennä uunin lämpötila 160 C. Sekoita kondensoitu maito, mangosose, sitruunamehu, suola ja keltuaiset kulhossa tasaiseksi. Kaada juustokakkukerroksen päälle ja tasoita pinta. Paista 160 C 18-20 minuuttia kunnes täyte on pysähtynyt  mutta vielä keskeltä kiiltävä. Ota uunista ja anna jäähtyä.
Nosta kakku jääkaappiin vähintään 4 tunniksi tai mielellään yön yli. Koristele esim. vispikermalla.



Eilen oli illalla jotenkin upea keli. Kuu yritti kovin paistella pilviverhon takaa ja toi pihalle sellaisen hieman "mystisen" tunnelman. Laitetiin vähän kynttilöitä palamaan, kun kerrankin oli sellainen ilta ettei tullut vettä.


Vielä on vähän vaiheessa, että millaisia jouluvaloja laitetaan pihalle vai eikö laiteta mitään. Haluaisin jotain uutta, mutta ei vaan olla vielä keksitty että mitä se vois olla...


Navetan päädyn valonauha alkaa ainakin oleen jo nähnyt parhaat päivänsä. Noin joka toinen toimii, mutta olkoon nyt siinä vielä tämän joulun... 😂

tiistai 28. marraskuuta 2017

Uusi arkiruokasuosikki - jauheliharisotto ♥


Olen jo pitkään etsinyt hyvää jauheliharisoton ohjetta. Moniin ohjeisiin olen törmännyt, mutta jotenkin ne eivät vaan ole ikinä houkuttaneet edes kokeilemaan. Yleensä jos ollaan tehty risottoa, ollaan tehty se broilerista. TÄMÄ on meidän suosikkiohje. 

Mutta nyt - nyt se löytyi! Täydellinen jauheliharisotto. Se löytyi vähän kuin vahingossa Pullantuoksuinen koti -blogista. Luulen kyllä että sen on sieltä joku muukin bongannut, koska pitkään on ollut siellä katsotuimpien reseptien joukossa. Nämä hyvät ja nopeat (ja edulliset) arkiruokareseptit ovat kyllä kultaakin kalliimpia ♥ 
Tein reseptiin sen verran muutoksia, että en laittanut babypinaatin lehtiä enkä minttua, koska niitä ei kotoa löytynyt. Valkoviinietikan korvasin osaksi tavallisella etikalla ja osaksi omenaviinietikalla. Lisäksi lisäsin herne-maissi-paprikapussillisen risoton joukkoon. Mutta oli kyllä hyvvvvää! Suosittelen kokeilemaan! 

Jauheliharisotto


1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
700 g jauhelihaa
2,5 dl risottoriisiä
6,5 dl keitettyä vettä
2,5 dl ruokakermaa 15%
1 Fond du Chef Rich Beef
1 kanaliemikuutio
1 rkl Mutti -tomaattipyreetä
suolaa
mustapippuria
1 tl oreganoa
1,5 tl kurkumaa
1-3 tl etikkaa/omenaviinietikkaa
1 pss pakaste herne-maissi-paprika

Hienonna sipulit ja lorauta pannulle oliiviöljyä. Kuullota sipuleita pannulla keskilämmössä hetken aikaa.

Lisää jauheliha pannulle ja ruskista. Ruskista niin kauan, että pannulta on haihtunut kaikki neste pois. Lisää paistoin aikana hieman mustapippuria ja merisuolaa myllyistä. (Kiehauta vesi paistamisen aikana vedenkeittimessä).

Lisää riisit pannulle ja kuullota niitä hetken aikaa. Kaada ensimmäinen 2 dl vettä pannulle ja aloita hämmentäminen. Lisää Fond du Chef ja kanaliemikuutio sekä tomaattipyree ja oregano ja jatka hämmentämistä.
Kun riisi on imenyt nesteen lisää jälleen 2 dl vettä. Hämmennä koko ajan. Lisää kurkuma.
Lisää jälleen vettä 2 dl, herne-maissi-paprika sekoitus ja jatka hämmentämistä. Kun vesi on imeytynyt jatka ruokakerman lisäämisellä samaan tapaan, koko ajan hämmentäen, loraus loraukselta. Lisää loppuvaiheessa etikkaa maun mukaan. Tarkista maku ja lisää vielä viinietikkaa ja muita mausteita jos kaipaat enemmän twistiä. Voit myös hieman rouhia joukkoon mustapippuria ja suolaa, jos tuntuu niitä tarvitsevän. Tässä vaiheessa riisin pitäisi olla jo sopivan kypsää. Pieni purutuntuma tulee olla mutta riisi ei saa maistua raa'alta eikä tietty olla myöskään liian puuromaista. Jos kaipaat vielä nestettä, lisää vielä puoli desiä vettä.
Tarjoa risotto heti.


Ja jotta ruoka olisi varmasti tarpeeksi täyttävää, syötiin risoton lisäksi vielä vähän broileripastasalaattia! 😀 En muistanutkaan, että tämä oli niin hyvää! Ihan fiksua välillä kaivella esiin noita reseptiarkiston vanhoja ohjeita...


Perjantaina oltiin tosiaan kummitytön kanssa Santa Cruzin keikalla Helsingin Nosturissa. Ei vitsit mikä keikka 💥 1,5 tuntia täyttä tykitystä! Enpä ole pitkään aikaan ollut tuollaisella keikalla, jossa koko yleisö on niin mukana ihan keikan alusta loppuun saakka. 


Oli kyllä aika siistiä kun oli pitkä, vapaa viikonloppu. Olin jo perjantain vapaalla. Mitään erikoista en saanut aikaiseksi, mutta hyvähän se on välillä täysin laiskotellakin 😁


Lauantaina oli ihan pirun hieno keli. Pihalla tuli viihdyttyä aika tiiviisti. Ei kyllä vaikuta ihan marraskuun lopulta, mutta minkäs teet. Näillä mennään. Pääasia, että välillä näkee sitä aurinkoa ja kuivaa keliäkin. 


Jouluista tunnelmaa ja tuoksua saa onneksi kotiin luotua näppärästi. Suolaiset joulutortut tein mukaillen TÄTÄ ohjetta. Vaihdoin vaan tuon tuorejuuston chili-paprikajuustoksi ja jätin aurinkokuivatut tomaatit kokonaan pois. Nam, nää on kyllä niin hyviä!! Yllättäen katoavat parempiin suihin aina paljon nopeammin kuin nuo luumuiset tortut, vaikka nekin hyviä ovat.

Valoa valoa valoa kiitos ♥




perjantai 24. marraskuuta 2017

Unelmatorttua appelsiini twistillä


Ihastuin niin täysin appelsiinin makuun leivonnassa TÄMÄN kuivakakun jälkeen, että nyt sitä on kokeiltava muihinkin leivonnaisiin. Unelmatorttu on yksi parhaista leivonnaisista ikinä ja se kans vahvasti linkittyy lapsuuteen. Vanhaan hyvään aikaan 😂 kahvipöydistä löytyi yleensä aina nämä perinteiset kuten mokkapalat, toscapiirakka, tiikerikakku ja unelmatorttu. Nam nam 😋
Olen tehnyt unelmatorttua jo aiemmin mm. kahvilla ja ranskanpastilleilla maustettuna. Molemmat ovat olleet hyviä. Ja hyvää oli tämäkin. Jos unelmatortun täytteessä voi ällöttää, niin tässä tuo appelsiinimehu tekee tosi paljon raikkaamman maun. Mutta ehkä ensi kerralla tekisin sellaisen muutoksen, että laittaisin tuon appelsiinin raastetun kuoren täytteen sijaan tuohon pohjataikinaan. Se toi vähän sellaista ihmeellistä kitkeryyttä muuten erittäin hyvään täytteeseen. 

Unelmatorttu appelsiini twistillä


Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
150 g huoneenlämpöistä voita
2 dl tomusokeria
2 rkl appelsiinin mehua
(1 appelsiinin raastettu kuori)

Sekoita keskenään perunajauhot, kaakao- ja leivinjauhe. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla 5-7 minuuttia. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. 
Vatkaa täytteen ainekset vaaleaksi vaahdoksi. Levitä täyte kädenlämpöisen torttulevyn päälle ja kääri napakaksi rullaksi. Laita rulla jääkaappiin vetäytymään vähintään 30 minuutiksi.


Me lähdetään tänään mun kummitytön kanssa Helsinkiin katsomaan yhtä meidän lempibändeistä - Santa Cruzia. Toivotaan että ajokeli pysyy edes kohtuullisen hyvänä. Eilen oli aika järkky keli. Mun piti lähtee töiden jälkeen ajelemaan hyvän ystäväni Nonnulan Jonnan luo, mutta koska välimatkaa on lähes 100 km niin siinä kelissä ei kyllä hotsittanut lähteä ajelemaan. Onneksi saimme tapaamisen järkättyä muutaman viikon päähän ♥


Mutta tässä vielä vähän Santa Cruzia teidänkin päivään. Mahtavaa viikonloppua 💥


maanantai 20. marraskuuta 2017

Astetta terveellisemmät vohvelit


Veljen lapset, nuorimmaista lukuunottamatta, tulivat taas viikkonlopun viettoon meille. Lupasin jo perjantaina, että viikonlopun aikana tehdään vohveleita. No arvatkaapa vaan olisiko niitä pitänyt tehdä heti välittömästi. Annoin lupauksen, että viimeistään sunnuntaina on vohvelipäivä. Lauantaiaamun ensimmäinen kysymys neiti nuorimmaisen suusta oli, että koska tehdään niitä "muffeleita"? Tais mennä muffinssit ja vohvelit sekaisin! 😜
Sunnuntaina niitä sitten lopulta tehtiin välipalaksi. Halusin välillä kokeilla vähän erilaista taikinaa. Muistin, että olin nähnyt netin syövereissä ohjeita joihin tuli kaurahiutaleita. Mulla oli kaurahiutaleet loppu, mutta käytin niiden sijaan kauraleseitä. Tämä taikina tuoksui jo niin voimakkaasti kaurapuurolta, että vähän arvelinkin että saan syödä yksin nämä vohvelit.... 😁 Minusta nämä olivat oikeesti HYVIÄ! Sopis vaikka aamupala"muffeleiksi". Näistä tuli paksumpia kuin normaalisti, ja olivat selkeästi todella paljon rapeampia kuin tavalliset vohvelit.
Tässä siis kaurapuuroa pikkasen paremmassa muodossa, olkaatten hyvät ♥ 

Kauravohvelit

4 dl kauraleseitä
4 dl maitoa
1 muna
2 rkl voisulaa
1½ rkl maissijauhoja
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta

Sekoita kauraleseet ja maito. Anna paisua n. 30 min.
Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Paista vohvelit ja tarjoile heti esimerkiksi mansikkahillon ja kermavaahdon kera. 


Tein sitten vielä yhden pienen "normaalitaikinan" tämän ohjeen mukaan. Jätin vaan sokerin pois. Koska edelleenkään mun makuuni lettu-, vohveli- ja pannukakkutaikinaan EI kuulu sokeri!


Meillä muuten alkoi joulunvietto jo eilen. Lupasin neiti nuorimmaiselle, että jos auttaa mua siivoamisessa niin tuodaan kuusi jo olkkariin ja sen saa koristella. Voitte vaan kuvitella millä vauhdilla tavarat alkoi löytää oikeille paikoilleen! 😊 Ja aloin opettaa hyviä joulutapoja myös näille nuorukaisille. Kukaan ei ollut ennen nähnyt Yksin kotona -leffoja. Nyt päästiin hyvään alkuun jo ykkösosan kanssa. Lupasin, että ennen joulua on nuo kaikki viisi olisi katsottuna. Saa nähdä miten meidän käy....

Ekat "heittotähdetkin" tuli leivottua lapstyövoiman avulla ;)

lauantai 18. marraskuuta 2017

Americana-peltipiirakka (VHH)


Isäntä läks taas viikonlopuksi kalaan ja sain tehdä juur sitä ruokaa mitä halusin. Yritin vähän tyhjennellä pakastinta ja tehdä muutenkin ruokaa niistä aineksista mitä kotoa löytyy. Pakastimesta löytyi pussillinen kinkkukuutioita ja koska kaapissa oli sekä ananaspurkki, että Aurajuustoa, niin pakkohan se oli tehdä jonkinlaista pizzaa - ja kerrankin mun herkkutäytteillä. Isäntä kun aina haluaa sitä samaa jauhelihapizzaa/piirakkaa. 
Olin jo aikaa sitten "korvamerkinnyt" Ketoosiin -blogista peltipiirakan ohjeen ja nyt oli hyvä sauma sitä kokeilla. Ei olis harmittanut niin paljon jos olis ollut huonoa, kun vaan itselle tekee. Mutta tämä oli kyllä hyvää! Maistatin työkavereillakin ja vihreää valoa näytettiin! 😊 Maukas pohja ja päälle vielä hyvät täytteet, niin siitähän se herkkupiirakka syntyy! 

Peltipiirakka (VHH)
(pellillinen)


Pohja:
1 porkkana
1 sipuli
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl mantelijauhoa
1 dl perunakuitua
2 dl kermaa
2 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
suolaa

Täyte:
tomaattisosetta
kinkkusuikaleita
ananaspaloja
Aurajuustoa
juustoraastetta

 Raasta porkkana sekä sipuli. Sekoita joukkoon tuorejuusto, kananmunat sekä kaikki jauhot. Sekoita ja anna seoksen turvota hetken.
Levitä taikina uunipellille ja paista sitä 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 
Levitä pohjan päälle ensin tomaattisose ja sen päälle täytteet tasaisesti. Ripottele pintaan juustoraaste ja paista uunissa vielä toiset 10-15 min.


Ja Ketoosiin -blogista inspiroituneena minäkin tein piirakan seuraksi sosekeittoa. Pakastimesta sattui löytymään 1kg pussi valmista porkkanasosetta. Sulatin soseen ja laitoin sen kattilaan kera pienen määrän vettä, 2 dl kermaa sekä mausteita. Ei mikään maailman paras sosekeitto, mutta kyllä tätä ihan hyvällä ruokahalulla söi. Etenkin kun laittoi keiton päälle kunnon nokareen turkkilaista jogurttia! 😋


..mutta nyt vielä myöhäiseen lauantai-illan saunaan veljen muksujen kera! 😀 Mukavaa viikonloppua! ♥

Yatzyn pelaamista 😀 Tämä yksi pitkäkuono oli aika innokas peluri....

torstai 16. marraskuuta 2017

Nutella-juustokakku


No huh huh mikä kakku... ♥ Nutella ei kuulu mun suuriin suosikeihin, mutta voin sanoa, että tässä kakussa se maistui TAIVAALLISEN hyvältä!! 
Tälläkin kakulla juhlistettiin ystäväni Katin 40vee synttäreitä, tällä kertaa työporukan kesken. On kauheen kiva kun mulla on näitä 40vee täyttäviä työkavereita. Viime syksynä sain tehdä työpaikalle synttärijuhliin tiramisukakkua ja viime keväänä hyydytettyjä lohileivoksia sekä Pätkisrullan

Ohje tähän kakkuun löytyi Pullahiiren blogista. Näihin Pullahiiren ohjeisiin voi kyllä aina luottaa ♥ 
Ja koska synttärisankari tykkää kaikesta pinkistä, vaaleanpunaisesta, pin-up -meiningistä sekä yksisarvisjutskista, niin ei ollut vaikea miettiä miten kakun koristelee! 😀

Nutella-juustokakku
(ilman liivatetta)


Brownies-pohja:
150 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl ruokosokeria
1½ dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1/3 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
½ dl maitoa

Täyte:
4 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
240 g Nutella pähkinäsuklaalevitettä
2 rkl kaakaojauhetta

Päälle:
2 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
karkkeja, strösseleitä yms.

  Sulata pohjan voi ja nosta sivuun jäähtymään hetkeksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kananmunat, maito sekä sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja kaada noin 22 cm vuokaan. Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Älä ylipaista. Anna pohjan jäähtyä ennen täytteen valmistamista.

Vatkaa täytteen kerma paksuksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto, pähkinäsuklaalevite sekä kaakaojauhe keskenään sekaisin. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Laita pohja tarjoiluastialle ja laita pohjan ympärille joko irtopohjavuoan reunus tai reunakalvo yhdessä reunuksen kanssa. Lusikoi täyte pohjan päälle ja nosta kakku jääkaappin ainakin muutaman tunnin ajaksi, mielellään yön yli.

Irrota kakun ympäriltä vuoan reunus sekä mahdollinen reunakalvo. Halutessasi sileän reunan, voit silottaa reunan palettiveitsellä tai muulla veitsellä. Vatkaa kerma koristelua varten vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa. Levitä kakun päälle kerros kermavaahtoa ja pursota halutessasi reunoille ruusukkeet. Ripottele päälle suklaahippuja tai muita koristeita. 


Arvatkaapa oliko muuten iso etsiminen, että mistä hemmetistä löydän kaupassa Nutellan. Vahingossa mennessäni sokeria hakemaan, kävelin ohi hillohyllyn ja sieltähän se löytyi. Varmaan olis pitänyt osata ajatella, että hillot, marmeladi ja Nutella kuuluu samaan. Mutta oma järki käski vaan etsimään sieltä suklaa-ja kinuskikastikkeiden läheltä...


Synttäreihin kuuluu tietenkin myös sankarin näköiset muut muistamiset... 😁😂



Onnea vielä Kati ♥

maanantai 13. marraskuuta 2017

40vee kakkuja ♥


Sain kunnian tehdä hyvän ystäväni 40vee synttäreille pari kakkua. Sankarilla oli selvät sävelet, että toisen on oltava lempparisuklaasta, Snickersistä, tehty överikakku. Yritin ehdottaa TÄTÄ Snickers-piirakkaa, mutta koska sankari halusi Snickers-juustokakun (ohje TÄÄLLÄ), niin saamansa pitää. 😀 Tällä kertaa laitoin kakun päälle kunnon paksua kinuskia. Kakku pysyi vähän fiksumman näköisenä, kun kinuski ei valunut ihan vetenä pitkin kakkua. Ja ripottelin makean kinuskin päälle vielä pikkasen sormisuolaa. 


Toisesta kakusta kävimme kovaa vääntöä. Itse ehdottelin TÄTÄ mielettömän raikkaan ja herkullisen makuista aurinkoista juustokakkua. Tai TÄTÄ Daim-limekakkua. Mutta kuulemma yksi parhaimmista leipomistani kakuista on ollu TÄMÄ elokuussa tekemäni, hieman erilainen key lime pie. Eihän siinä sit auta kuin toteuttaa sankarin toive. Ja sitä paitsi tämä on niin älyhelppo kakku tehdä, että sinänsä en ollut yhtään pahoillani. 


Tämä appelsiinilta ja suklaalta maistuva kuivakakku ei mennyt synttäreille, mutta pakko mainita, että tämä kakku on niittänyt niin kovaa mainetta, että olen jo kolme samanmoista saanut leipoa ja aina vaan tulee kysymyksiä, että koskas taas teet sitä hyvää kaakkua lisää! 😊 Jos ette vielä ole testanneet, niin nyt hopi hopi. Tässä esimerkiksi hyvä "joulutuliainen/-muistaminen". Ja resepti löytyy TÄÄLTÄ>


Tein meille kotiin viikonloppuherkuksi TÄTÄ sairaanhyvää peltipiirakkaa. Ja taas ylläri ylläri, jauhelihatäytteellä! 😂 Pakko oli ihan suorilta käsin tehdä kaksi pellillistä, eivätkä nekään kovin kauaa ehtineet vanheta.
Onkos täällä muuten muita Tabasco-faneja? Jotenkin se piirakka ei vaan maistu niin hyvälle, ilman muutamaa Tabasco-tippaa... 😉


Tein viime viikolla myös pitkästä aikaa NÄITÄ polenta-paneroituja kananugetteja. Nää on ihan sairaan hyviä!!!! Suosittelen testaamaan!! 


Ja tässä vielä kuvaa meidän keittiön virallisista valvojista. Näiden valvovien silmien alla ei paljoa virheitä passaa tehdä.... 😛


tiistai 7. marraskuuta 2017

Tonnikala-rahkakääretorttu VHH


Taas uusi resepti iltapala-kansioon muiden iltapalojen joukkoon. Välillä on työn ja tuskan takana keksiä, että mitä ihmettä tänään illalla syötäisiin, mutta onneksi on läjäpäin muita blogeja joista käydä lukasemassa ideoita. (Ja onneksi tuo isäntä on aina välillä reissussa, niin saan vapaata ruuanlaitosta....) 😀
Tämä resepti löytyi Hiidenuhman keittiöstä.
Tämä kääräri menee kyllä jatkoon. Seuraavaksi kokeilen jotain muuta täytettä, niin ei mene taas pelkäksi tonnikalailuksi... 🐟

Tonnikala-rahkakääretorttu
VHH


Pohja:
3 munaa
100 g rahkaa
1 tl soodaa
ripaus suolaa
½ rkl psylliumia (voi jättää pois)

Täyte:
200 g tuorejuustoa tai majoneesia (laitoin 50/50)
150 g rahkaa
2 prk tonnikalaa valutettuna
1 paprika hienonnettuna
½ suolakurkku hienonnettuna
1 rkl tomaattipyreetä
mustapippuria ja suolaa

Erottele valkuiaset ja keltuaiset. Vatkaa ensin valkuainen vaahdoksi. Sekoita keltuaisiin rahka, leivinjauhe ja suola. Lisää psyllium rivakasti sekoittaen. Yhdistä valkuaisvaahto ja keltuaisseos varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperin päälle. Paista 150 asteessa noin 25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä liinan alla.
 Sekoita täytteen ainekset keskenään. Tarkista maku.
Irrota pohjalevy varovaisesti leivinpaperista. Levitä täytetahna tasaisesti pohjalle. Kääri levy rullalle leveämmältä sivulta kääretortun tapaan, käyttäen leivinpaperia hyväksi. Siirrä rulla tarjoiluastialle sauma alaspäin. Tarjoa kylmänä.


En ole piiiiitkään aikaan päivitellyt mitään omista ruokavalioasioista. Olin aika pitkään (ehkä noin 2 vuotta) täysin viljattomalla ruokavaliolla. Tähän aikanaan johti se mun lievä kilpparin vajaatoiminta KLIK. Elin aika "karpisti". Vatsa ja muukin keho tykkäs oman aikansa tästä ruokavaliosta. Kunnes aloin juoksemaan, ja sit alkoikin se jatkuva väsymys ja voimattomuus. Ei vaan energiatasot enää riittäneet ihan kaikkeen toimintaan. Voi olla, että karppauksessakin on joku oma juttunsa, millä energiatasot saa pysymään kunnossa, mutta mun kroppa alkoi kyllä janoamaan hiilareita. Aloitin varovaisesti ruisleivällä ja kaurapuurolla. Ja pikkuhiljaa vatsa alkoi taas niihin tottua. Enää ei tule edes mitään turvotuksia tms. Tosin edelleenkään en syö kuin sen max pari palaa leipää päivässä. Pyrin aina ostamaan kaikki täysjyvätuotteina. Nyt taas jaksaa, vatsa voi hyvin eikä ole tullut mitään uusia iho-oireitakaan. Ja se jatkuva herkkuhimo on laantunut täysin. Ennen olis voinut vetää vaikka mitä herkkua. Jotenkin vaan koko ajan teki mieli jotain hyvää. Mutta ei enää. Pieni pala pullaa tai kakkua sillon tällön on ihan ok, mutta siinä se.


On nää ruokavalio asiat kans monimutkaisia. Yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen. Ja ikinä ei voi kyllä neuvoa ketään. Voi kertoa omia kokemuksiaan, mutta paha on kelleen mennä sanomaan, että "sun täytyy syödä näin ja näin". Saman olen huomannut tuon koiran ruokinnassa. Valittelin TÄÄLLÄ Viskin painonnoususta. Nyt ollaan saatu se laskemaan taktiilla "syö kolmen päivän välein 2 kg ruokaa". Ruokamäärä on pysynyt täysin samana, mutta ennen se 650 g ruokaa tuli joka päivä, nyt kolmen päivän ruoka-annos tulee kerralla. Koira tykkää ja sitä myötä omistajat kans ♥


Mutta silti vaikka en karppaakaan, niin välillä on hauska kokeilla myös näitä karpimpia reseptejä. Mulla on tuossa hyllyssä aika paljon erilaisia karppiohjekirjoja. Tosin kaikki ruotsinkielisiä.... 😃 Niissä on sen verran herkullisen näköisiä kuvia, että pakko aina välillä ryhtyä suomennospuuhiin.