maanantai 9. joulukuuta 2013

Luumurahkakakku

Meillä joulupöytään on jo monet monet vuodet jälkiruokana kuulunut luumurahka. Rahkan valmistaminen oli pikkutytöstä lähtien minun vastuullani.
Ja voitte uskoa, että se oli tärkeä & vastuullinen tehtävä pienelle tytölle!! :)
Viime vuonna taidettiin poiketa hieman perinteestä ja jälkkäriksi syötiin jotakin tiramisurahkasta tehtyä, jos oikein muistan. Tänä vuonna päätin että rahka on joka tapauksessa syötävä jossakin muodossa, ja miksei tänä vuonna sitten Itsenäisyyspäivän kakkuna.
Näitä kakkuja on tehty monessakin blogissa ja todella ihanin, jouluisin koristeluin. Keikauskakun blogissa oli laitettu yksinkertaisen tyylikkäästi päälle vaan suklaarusinoita, ja siihen minäkin päädyin.

Luumurahkakakku



Pohja:
150 g piparkakkuja
50 g voita

Täyte:
1 tlk maitorahkaa
1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1/2 tl kanelia
1 prk luumumarmeladia
3 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
n. 1 dl vettä

Koristeeksi:
suklaarusinoita

Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan kokoinen pala ja aseta se vuoan pohjalle.
Hienonna piparkakut ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
Sekoita kulhossa rahka, sokerit, kaneli ja luumumarmeladi. Vaahdota kuohukerma ja sekoita varovasti seokseen.
Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Kiehauta 1 dl vettä. Purista liivatteista vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan veteen. Sekoita liivateseos täytteeseen ohuena nauhana.
Kaada täyte vuokaan ja laita vuoka jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään saakka.
Koristele kakku suklaarusinoilla.


Nyt on muuten keittiön pöytä vuorattu mun joululehdillä ja mietin ja pohdin että mitä herkkuja sitä jouluksi tekisi. Voi kun olisi aikaa (ja rahaa) toteuttaa kaikki ihanat reseptit!! :) Etenkin ne suolaiset houkuttavat.

Niin ja se isäntäkin palautui sitten ehjänä kalareissulta kotiin! <3
 Harmi vaan, että sitä joulukalaa ei nyt saatu. 
Liekö koko äijä sitten ollutkaan missään kalareissussa....  ;) Muisti se sentään minulle tuoda Haribon karkkeja tuliaisiksi!! :)

9 kommenttia:

  1. Voi kun näyttää hyvältä! Kokeiluun!

    VastaaPoista
  2. aijuu, piti vielä kysyä, että mikä teidän koiralla on tuossa kuvassa kaverina? Tuolla ylhäällä siis. Yritin tiirailla, että onko se joku pehmolelu vai mikä? Ja tuo kissakuva nauratti - toisilleenko ne siellä selkiä köyristelee"? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiruudella on kaverina pehmokoira. Jimillä on pihaleluja vaikka kuinka paljon, ja aina täytyy kaverina olla joku pallo tai pehmolelu! :)
      Joo kisuilla on välillä ihan kaistapäiset leikit pihalla. Köyristelevät toisillensa ja ajavat toisiaan takaa. Välillä ne menevät köyristelemään Jimillekin, mutta Jimi ei oikein innostu niiden leikeistä! :)

      Poista
  3. Luumurahka kuuluu jouluun kuin nenä päähän! :) Kannattaa testata, tuo kaneli teki kakusta vielä ihan erityisen hyvää! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi löytyi täältäkin :)
    Luumurahka on niiin herkkua! Kakun muodossa ei olekaan tullut testattua mutta tätä voiskin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata. Piparipohja ja rahkan mukaan sekoitettu kaneli tekivät kakkuun niin ihanan maun! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)