Reissaaminen koiran kanssa

Heipä hei ystäväiseni! 

Perinteiseltä kevätreissulta palattu ja taas sorvin äärellä. Loma oli niin lyhyt, että siinä ei jäänyt aikaa blogin päivittämiseen, mutta pitää suht nopeasti tehdä reissupostaukset kun matka on vielä tuoreessa muistissa. 

Kevätreissu suuntautui taas perinteiseen tapaan Ruotsin Öölantiin. Tällä kertaa vaan reissaaminen itse kohteeseen tapahtui hieman poikkeuksellisella tavalla. Työpaikan vaihtoni johdosta lomat on vähän kortilla. Miehellä niitä taas piisaa, joten hän lähti pakettiauton kanssa matkaan viikkoa aiemmin kuin minä ja Viski. Pakkasin suurimman osan kamoistani pakun kyytiin, jotta kannettavaa olisi mahdollisimman vähän. Silti sitä kertyi rinkallinen. Mutta rinkka on onneksi kevyehkö kantaa selässä. 

 

Matkustimme Viskin kanssa ensin taksilla Turun satamaan, M/S Viking Gracella Tukholmaan. Tukholman rautatieasemalla hypättiin Kööpenhaminaan menevään junaan. Jäätiin Alvestassa pois ja hypättiin siellä Kalmariin menevään junaan. Ja Kalmarista meitä tultiinkin hakemaan auton kanssa ja kuskattiin mökille Öölantiin. Aikamoinen ja hieman jopa raskaskin reissu siis.

Turun satamassa oli aika paljon ihmisiä. Tosi yllätys, kun kyseessä oli perjantai-iltalähtö. Oltiin jo ennakkoon kyselty Viikkarilta, että pitääkö koiran kanssa jonotella ihan samaa kautta laivaan kuin koko muu ihmismassa. Ja siellä aspassa tämä jostain syystä käännettiin niin, että meillä olisi vihainen koira, joka on hankala tuoda laivaan. No jätimme asian sikseen ja ajattelin että se on vaan jonoteltava sitten muiden mukana. Mutta onneksi vartijamies huomasi satamassa "ahdinkomme" ihmismassan seassa ja ohjasi meidät jonon ohi laivaan. Pääsimmepä samalla myös ikuistetuksi valokuvaan! 

Pelkäsin jo valmiiksi satamaan mennessä känniläisiä ihmisiä. Viski kun ei nimestään huolimatta piittaa alkoholin hajusta. Mutta känniläiset kunnioittivat uljaan näköistä saksalaista ja tyytyivät ihailemaan häntä vain matkan päästä. Mikä oli pelkästään positiivinen juttu. Ainoastaan muutamaa hieman turhan lähelle tuppautuvaa lasta jouduttiin juoksemaan satamassa karkuun. Viski ei ole mikään halinalle, ja varsinkin tuollaisessa hälyisessä ihmismassassa saattaisi ruveta vähän turhan kovin ahdistamaan lasten lähentely, joten ei kannattanut ottaa mitään turhia riskejä. 

Laivamatka meni hyvin, mutta sitä nyt en epäillytkään etteikö menisi. Viski on niin monessa liemessä jo keitetty, että laivailu oli ihan normisettiä. Taas nostettiin koipea niin nätisti koirille tarkoitetulle pienelle nurtsipläntille. Maisemat oli ainakin kohdillaan tässä koirien vessassa!  

Kävin laivalla pikaisesti kaupassa sekä tietenkin nauttimassa katkarapuleivän kahviossa. Ja sinne Viski jäi tyytyväisenä hyttiin nukkumaan. 

Aamulla mentiin kannelle ihmettelemään laivan saapumista satamaan. Kyllä käy aika näppärästi ison laivan ohjaaminen ahtaaseen koloon. Mikä tuntuu hassulta, kun itse on välillä ihan pelissä auton kanssa, jos pitää vaikka peruutella johonkin jämptiin väliin! 

Satamasta matkamme jatkui kohti rautatieasemaa. Ja on muuten sillä välillä aika vähän paikkoja johon viedä koira "asioilleen". Tuollainen maalaisjuntti, joka on tottunut käymään pellolla joka päivä, oli vähän ihmeissään, kun joka puolella oli pelkkää asfalttia ja jossain muutama yksittäinen puu. 

Olihan sitä pakko kävellä Tukholman vanhankaupungin läpi ja käydä ottamassa pakollinen turistikuva kuninkaanlinnan rappusilla. 

Ja siitä alkoikin aikamoinen suunnistus rautatieasemalle. Navin mukaan matkaa oli vain noin 1 km, mutta en tiedä miten onnistuinkin kävelemään niin kovin harhaan, että löysimme itsemme Sergelin torilta. Alkoikin aikamoinen juoksu rautatieasemalle ettemme myöhästy junasta. Meillä oli kaksi tuntia aikaa ehtiä satamasta junaan. Aika tuntui teoriassa kovin pitkältä, mutta voin sanoa, että kun pysähdyt kuvaamaan joka nurkan, niin kiirehän siinä meinasi tulla. Jopa niin kiire, että en ottanut rautatieasemasta sisältä yhtään kuvaa. Paikka oli kyllä hieno. Olisi ollut kiva enemmänkin siellä kierrellä, mutta oli pakko mennä heti etsimään oikeaa raidetta, jotta ei myöhästyttäisi junasta.

Olin ottanut junaliput hyvissä ajoin etukäteen. Ja onneksi niin, koska Kööpenhaminaan menevä juna oli aivan tupaten täynnä. Ruotsissa asuva ystäväni auttoi minua junalippujen kanssa ja siksipä olinkin osannut Viskille ostaa nuorisolipun. Junassa koitti mukava ylläri. Tämä oli siis eka kerta kun matkustimme Viskin kanssa junalla. Jotenkin olin ajatellut, että junassa olisi eläinmatkustajille sen verran iso jalkatila, että koira mahtuisi matkustamaan siinä. Mutta ehei - jalkatilaa oli sen verran, että tällainen 167 cm sulka päässä sai juuri ja juuri ahdettua kinttunsa jalkatilaan rinkan kanssa. Ja siihenkö olisi vielä pitänyt saada mahdutettua tuo koira... Siksipä Viski matkustikin vieressäni penkillä koko matkan. Olin jo valmistautunut henkisesti käymään keskustelua asiasta junan henkilökunnan kanssa, mutta ihme kyllä, kukaan ei tullut valittamaan mitään. Tosin meiltä ei edes junalippuja matkalla kysytty. Matka Alvestaan kesti 3 tuntia. Se oli kyllä aivan maksimiaika junassa näin ahtailla paikoilla tuon koiran kanssa. Viimeiset puolituntia oli Viskille aivan tuskaa ja huomasin, että kohta repee hermo jos ei päästä ulos. Ja meidän lähtiessa kuulin kyllä ihmisten märinän siitä, että olin antanut koiran matkustaa penkillä. No ei se kivaa ollut koirallekaan, ja jätti ison karvakasan lähtiessään, mutta ei oikein ollut vaihtoehtoja tarjolla. 

Olin onneksi Alvestassa ottanut tunnin vaihtoajan, tarjolla olleen 10 min sijaan. Ja se oli kyllä niin oikea ratkaisu. Kerkesimme jaloitella kunnon kävelylenkin verran. Ja hetkeksi jopa istahtaa Alvestan rautatieaseman penkeille. Tosin se väki siellä oli niin epämääräistä, että aika nopeasti vaihdoimme asemapaikkamme laiturille odottelemaan junan saapumista. 

Jännitin sitä viimeistä 1,5 tunnin junamatkaa tosi kovin. Pelkäsin että se on samanlaista tuskaa kuin se ensimmäinen 3 tuntia oli Viskille. Mutta Alvestasta Kalmariin menevä juna oli onneksi sellainen ns. "paikallisjuna". Siellä oli ensinnäkin iso tila mihin sain jättää rinkkani, jotta sitä ei tarvinnut ottaa jalkoihin. Lisäksi jalkatilaa oli niin paljon, että Viski mahtui näppärästi mun jalkoihin nukkumaan. Ihmisiäkin oli niin vähän liikkeellä, että taidettiin olla ainoat matkustajat siinä vaunussa. Ja kun konduktööri oli tarkastanut lippumme, hän ohjasi meidät omaan pieneen "hyttiin" matkan ajaksi. Siellä saatiinkin matkustaa ihan kaikessa rauhassa. Tästä matkasta jopa nautin ja ihastelin maisemia koko 1,5 tunnin matkan ajan. Oi että kun se eka matkakin olisi ollut yhtä luksusta!

Ja rautatieasemalla meitä oltiinkin jo vastassa!! ❤ Voitte varmaan uskoa Viskin fiiliksen, kun hän lopulta pääsi oman auton kyytiin ja omalle pedille nukkumaan. Autossa odotti lisäksi omat lelut ja Dentastixit, täydellistä!! 

Ja kun itsekin pääsi oman auton kyytiin, niin kyllä siinä aika iso helpotuksen huokaus pääsi. Matka meni hyvin. Ei siinä mitään, mutta jotenki oli kuitenkin vähän stressannut sitä, että mitä jos jotain tapahtuu. Myöhästytään vaikka junasta tms. 

Ja kun matkustaa koiran kanssa, on hyvä aina tarkistaa, että vaaditaanko sinne mennessä / sieltä pois tullessa jotain erikoisuuksia. Ja Ruotsista tullessahan pitää koiran olla ottanut ekinokokkiloislääkitys 1-5 päivää ennen Suomeen saapumista. Ja tästä pitää olla eläinlääkärin leima passissa. Tämän säännön voi "kiertää" jollakin 28 päivän säännöllä, mutta itse en ole siihen perehtynyt, koska olemme todenneet tämän kaikkein helpoimmaksi tavaksi. Koskaan meiltä ei ole vielä passia missään kysytty, mutta koska en itsekään halua että ekinokokki Suomeen leviää, käyn sen leiman ihan kiltisti hakemassa. Ja sehän siis käytännössä tarkoittaa sitä, että koira saa matolääkkeen eläinlääkärin valvovan silmän alla ja hän sitten lätkäisee leiman passiin. Hintaa tälle leimalle tuli euroissa 24 €. Ei menty tämän takia konkurssiin. 

Takastulomatka sujuikin paljon rattoisammin, kun saatiin yhdessä matkustaa oman auton kyydissä. Lähdettiin hyvissä ajoin ajelemaan kohti Tukholmaa ja teimmekin pysähdyksiä aina kun näkyi jotain mielenkiintoista. 

Viski olikin aikamoisen poikki kun päästiin laivalle. Pakolliset valokuvaamiset kannella ja hyttiin nukkumaan. (Tai Viski meni nukkumaan. Me saatoimme ehkä hieman käydä pubissa katsomassa Suomen peliä.)

Välillä sitä mietti, että jos olisi inan verran pienempi koira, niin ehkä se reissaaminen saattaisi olla myös himpun verran helpompaa. Toisaalta on taas niin tottunut siihen, että tuon saksalaisen kanssa saat aina oman tilan. Eikä tarvitse pelätä, että kukaan ulkopuolinen kovin helposti ainakaan tarpeettomasti sinua lähestyisi. Ja koska Viski suhtautuu ihmisiin erittäin välinpitämättömästi, on sen kanssa helppo liikkua isossakin ihmismassassa.

Ei siis voi kuin olla ylpeä ja onnellinen tuosta pienestä perskärpäsestä! 💙

Lisää reissupostausta tulossa!!!