tiistai 7. toukokuuta 2013

Mansikka-sitruunapiirakka

Tämä ohje houkutteli minua Pullahiiren leivontanurkassa. Siellä oli tehty tuo lemon curd itse, minä vähän oikaisin laittamalla valmista tavaraa! :) Piirakka oli ihan hyvää, mutta ei nyt mitään maatajärisyttävää. Toki kaikille mansikka-sitruuna yhdistelmää rakastaville varmasti toimiva piirakka. Ulkomaiset mansikatkin olivat muuten yllättävän makeita. Pitää nyt ennen äitienpäivää testailla muutamaa makeaa, kesäistä piirakkaa, jos vaikka mammalle jonkun leipoisi.

Mansikka-sitruunapiirakka


Pohja
150 g voita
1 1/2 dl tomusokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2-2 rkl kylmää vettä

Täyte
1,5 dl lemon curdia
2 dl vispikermaa

Päälle
mansikoita


Valmista pohja sekoittamalla voi ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon vehnäjauhot. Nypi taikina tasaiseksi tai käytä apuna monitoimikonetta. Lisää lopuksi kylmää vettä niin, että saat taikinasta yhtenäisen. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Laita päälle leivinpaperi ja painoksi kuivia herneitä. Paista noin 200 asteessa 10-15 minuuttia. Nosta paino pois hieman jäähtyneen pohjan päältä ja anna pohjan jäähtyä.

Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja vatkaa lopuksi joukkoon lemon curd. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. Paloittele mansikat ja levitä ne täytteen päälle. Voit täyttää piirakan jo edellisenä päivänä ja koristella ennen tarjoilua mansikoilla.

1 kommentti:

  1. Etenkin kissa nauttii lämmöstä täysin siemauksin! Makaa välillä keskellä pihaa selällään ihan umpisessa unessa. Kun koira on pihalla, niin kissakin uskaltaa rentoutua, koska ei tarvitse pelätä mitään. Jimi on sellainen että puolustaa Tyyneä viimeiseen saakka. Jos tulee vaikka muita koiria kylään, niin Jimi kyllä huolehtii että toiset koirat eivät mene liian lähelle Tyyneä! Tosi rakkautta rotuun & ulkonäköön katsomatta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)