maanantai 19. helmikuuta 2018

Savumuikkuperunat


Tässä vielä yksi resepti ystävänpäivään liittyen. Eli halusin yllättää tuon isännän ystävänpäivänä tulisten pekonikepakoiden lisäksi jollain pienellä kalajutulla. Graavausjutut ei multa oikein suju, joten piti keksiä jotain muuta. Ja meillehän tarttui taas tänäkin vuonna Venemessuilta iso kasa purkkikaloja mukaan, joten luonteva valinta oli tehdä jotain purkitetuista savumuikuista. Nämä ovat varmasti vielä parempia uusien perunoiden kanssa, joten pistäkäähän ohje kesää silmällä pitäen talteen, mikäli savumuikut maistuvat.

Savumuikkuperunat


16 (varhais)perunaa keitettynä
1 tlk (200 g) savumuikkuja öljyssä (tai vastasavustettuja pikkumuikkuja)

Täyte:
2 herkkukurkkua
1 (kesä)sipuli
1 muna keitettynä
1 dl ranskankermaa
suolaa
pippuria
tilliä tai ruohosipulia

Puolita perunat pitkittäin ja asettele laakealle tarjoiluvadille vieri viereen. Mikäli perunat eivät tunnu pysyvän pystyssä, niin tasaa pohjaa hieman.
Valuta tölkitetyistä muikuista öljy ja siirrä muikut talouspaperin päälle. 
Leikkaa kurkut pieniksi kuutioiksi, hienonna sipuli ja kananmuna. Hienonna tilli tai ruohosipuli. Sekoita täytteen ainekset keskenään. 
Nostele täyte tasaisesti perunoiden päälle. Voit halutessasi puolittaa savumuikut pituussunnassa, jolloin niitä riittää useampaan perunaan. Voit myös halutessasi vielä koristella perunat hienonnetuilla yrteillä. 



Meitä on kyllä taas hellitty niin upeilla talvikeleillä. Ei voi kun toivoa, että nämä samanlaiset kelit jatkuvat vielä ensi viikollakin, kun itse vietän talvilomaani. Muutaman vuoden ajan on (muistaakseni) talvilomakelit olleet vähän niin ja näin, mutta josko tänä vuonna taas saisi nauttia oikeasti talvisista keleistä. 


Mukavaa alkanutta viikkoa! ♥

2 kommenttia:

  1. Tuollainen alkupala kyllä maistuisi. Kalasäilykkeet ovat verrattoman hyviä, ja niissä on valikoimaa.
    Nyt ovat talvikelit olleet niin kuin tähän aikaan vuodesta pitääkin.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalasäilykkeet maistuvat meilläkin! Mutta juuri mietittiin tuon isännän kanssa, että minkä takia purkkimuikut on ihan suorastaan hävyttömän hyviä kun niitä syö ulkosalla ja kotona ne maistuu ihan tavallisen hyviltä. Ehkä se on se ulkoilma, joka saa kaiken maistumaan paljon paremmalta! :)
      Mukavaa pakkasviikkoa ja kiva kun kävit jättämässä kommenttia!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)