Keväinen Öölanti, osa 2

Lupailin viime viikolla lisää kuvia Öölannin reissulta, joten tässä niitä tulee. 

MERITAIMEN on syyllinen siihen, että me kerta toisensa jälkeen löydämme itsemme Öölannista. Tämä vuosi oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa minäkin kalastin siellä. Olen aina sanonut että minua ei niihin kahluuhommiin saa 🙈 mutta älä koskaan sano ei koskaan. Viime kesänä kalastuskärpänen puraisi niin kovin, että nyt kiinnostaa kyllä kaikki erilaiset kalastamisen muodot.

Haettiin Kalmarin XXL:stä mulle kahluupöksyt ja ystävä lainasi kahluukengät (kiitos Kati ❤) ja ei muuta kuin reisiä myöden mereen. 

Ja sehän oli jännää, välillä vähän pelottavaakin, hauskaa ja kovin koukuttavaa touhua. Ja aika raskasta. Etenkin tällaiselle vielä vähän "kömpelölle" kahlaajalle.

Eikä siellä meressä ihan turhan takia seisty ja viskottu uistinta ulapalle.

Kaksi mertsaria sain ylös saakka. Yhden karkuutin ja yhden sain seuraamaan uistinta, mutta se ei halunnut tarrata kiinni. Hyvä saalis siis tällaiselle aloittelijalle. 💪
Isoin saalis oli tuo alla olevassa kuvassa näkyvä 65 cm. Ottipelinä toimi koko reissun ajan kotimainen Vekkuli- uistin. 👍

Enhän minä sieltä olisi mitään kalaa saanut ilman tuota loistavaa opasta eli omaa aviomiestäni. Jos olisin omatoimisesti mennyt etsimään meritaimenta, niin siellä etsisin edelleenkin. Se on vähän sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta jos ei yhtään tiedä mitä tekee.

Oli muuten jännä fiilis seistä meressä ja huomata, että hyvin hyvin utelias hylje tulee suhteellisen lähelle ihmettelemään, että olemmekos mahdollisesti samoilla kala-apajilla! 😁 Harmi kun en uskaltanut kameraa pitää mukana vedessä, olis saanut hauskoja kuvia.

Ja saatiinpas me tällä reissulla myös elämämme ensimmäiset nokkahauet. Tuli oikein tuplatärpillä. Nämä ovat kuulemma Virossa suurta herkkua savustettuna. Ei kokeiltu, kun ei ollut savupönttöä mukana. Olis kyllä joskus ihan mielenkiintoista maistaa. Hauskan näköinen otus se joka tapauksessa on pitkän nokkansa kanssa! 😀

Koska valokuvaaminen jäi nyt vähän kalastuksen jalkoihin, oli kalapaikkaa vaihdettaessa aina hyvää aikaa kuvailla. Ja bongailla mm. eläimiä.

Öölannissa ei ole sellaista "kaniongelmaa" kuin Gotlannissa, mutta kyllä sielläkin niihin törmäsi. Yks aamu näimme Viskin kanssa lenkillä ollessa sellaisen ehkä max 15 cm korkean, pikimustan kaninpoikasen. Oli aika söpö! Olisin voinut jopa harkita adoptoivani sen. Mutta tuntuu vähän turhalta kasvattamalla kasvattaa Viskille potentiaalista saalistettavaa... 🙈

Ja pääsin sentään pikaisesti kuvaamaan myös Pohjois-Öölanin majakan, Långe Erikin. Ensimmäistä kertaa nähtiin majakkasaarella lampaat, joten sen vuoksi Viski ei tällä kertaa sinne tullut ollenkaan. Ja kelikin siellä oli aika karsea, joten kalastuksetkin jäi tällä kertaa väliin. Tosin ymmärsin myös, että tuo pohjoinen on sen verran haastava paikka kahlata, että olisin sen ehkä muutoinkin jättänyt suosiolla väliin.

Jos on Suomenkin luonto kaunista, niin kyllä on Öölanninkin ❤

Kiitos Öölanti - toivottavasti näemme taas ensi keväänä! ❤
Ehkä jopa vähän pidemmän reissun merkeissä.... 😉

Lempeitä tuulia ❤

Olin viime perjantaina ehkä tähän astisen elämäni kovimman paikan edessä, kun kävimme saattelemassa hyvän ystävämme hänen viimeiselle matkalleen. 

Vakavan sairauden ollessa kyseessä tämä ns. oli odotettavissa. Mutta kyllä sitä ihmismieli silti haluaa suojella itseään siltä kuolema -sanalta ja viimeiseen saakka on toivonut parasta.

Suru-uutinen tavoitti meidät kun olimme vielä Öölannissa. Kalastus oli parasta terapiaa suruun, koska siinä ei pysty keskittymään mihinkään ylimääräiseen.

Kotiin tullessa asia vasta kunnolla jysähti tajuntaan. En oikeasti enää näe rakasta ystävääni koskaan. Ei enää yhteisiä patikointireissuja. "Pirkkoporukkamme" on nyt yhtä ihanaa pirkkoa vajaampi.

Yhteinen ystävämme lohdutti surussa kauniilla sanoilla: 

Muistot on toiseksi parasta elämässä. Niiden tekeminen parasta. ❤

Rakas ystävä, 

ei me oltaisi sinusta vielä luovuttu, mutta ei maailma sitä meiltä kysynyt.

Sydämissämme kuljet ikuisesti.

❤ H ❤

(Kuvat ovat yhteiseltä Pyhä-Luosto reissultamme) ✰

Öölannin upea kevät ❤

Tänä vuonna oli kovinkin poikkeuksellista se, että Suomessa oli kevät jo niin pitkällä reissuun lähtiessä. Yleensä tilanne on se, että Suomessa vielä odotellaan kevään saapumista, kun Ruotsissa kevät on jo pitkällä. Nyt tilanne oli melko sama molemmissa. Toki siellä esim. omenapuut olivat jo osittain kukkineet. En ole varma mikä täällä on niiden tilanne, mutta meidän pihassa ainakin kirsikkapuut odottavat vielä kukkaan puhkeamista.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa itsekin olin mukana kalastushommissa, joten kamera oli väkisinkin vähän vähemmällä käytöllä. Loppureissusta alkoi ihan jo huolestuttamaan, kun kuvia ei ollut kuin muutama vasta räpsittynä ja aloinkin hieman varastaa kalastamiselta aikaa kuvaamiselle. 

Hauskaa, että vaikka tämä oli nyt jo minun neljäs reissu Öölantiin, sieltä löytyy aina jotain uutta. Ja vieläkään ei TODELLAKAAN olla nähty kaikkea. Tänä vuonna itse asiassa liikuttiin paikasta toiseen todella vähän.

Mutta tänä keväänä pääsin lopultakin käymään upeassa kahvilassa, Gårdby Kafe & Lanthandelissa. Tästä hetkestä olin haaveillut jo kolmen vuoden ajan. Ja kahvila oli just niin ihana kuin kuvittelinkin, ehkä jopa vähän vielä ihanampi! 

Jos mulla olis kahvila, niin se olis just jotain tätä tyyliä. ❤

Ja katsokaa, kahvikin tulee hanasta! 

Me otettiin porkkanakakkua, joka tarjoiltiin vadelmien, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kera sekä pähkinä-suklaakakkua. Nam nam ja vielä kerran nam!! Suolaistakin tarjottavaa olisi ollut vaikka mitä hyvää, mutta oltiin just ennen lähtöä syöty mökillä aamupala. Kahvilan kaupasta mukaan kotituliaisiksi lähti muutama maustepullo sekä chilimaustettua oliiviöljyä.

Ja mökistä puheenollen, majoituttiin tällä kertaa tällaiseen ihanaan "mummonmökkiin". Haluttiin ehdottomasti tällä kertaa mökki merenrannasta. Ja kuten tiedätte, sellaisista saa yleensä pulittaa omaisuuden. Mutta tämä soma pikkumöksä oli hyvinkin kukkaroystävällinen. Rantaan oli kivenheiton matka ja mikä parasta, olkkarin ikkunasta sekä terassilta oli merinäköala.

Ehkä saatoimme muutamat kahvit (ja konjakit) terassilla nauttia! 

Muutaman kerran tuli myös haettua paikallisen kaupan paistopisteeltä pussillinen herkkuja ja nautittua niitä ihastellen samalla meren liplatusta. 

Kävimme reissun aikana tasan yhden kerran Öölannin puolella ulkona syömässä. Tai ilmaisu oli vähän väärä, ulkona söimme joka päivä, mutta tasan yhden kerran ravintolassa. Koska ravintolaan pääsee Suomessakin, päätimme nauttia siitä mistä Suomessa harvoin pääsee nauttimaan, rauhallisesta rantaelämästä kera pick-nick eväiden. Trangia kävi kuumana kun välillä paistui tuore taimen ja välillä taas tehtiin pussimuussia ja purkkilihapullia.

Säät aika pitkälti suosi meitä. Paljon nähtiin aurinkoa ja muutamia kovempia sadekuurojakin saatiin niskaamme. Ja Öölannissahan tuulee aina. Sitä sanotaankin Ruotsin aurinkoisimmaksi ja tuulisimmaksi paikaksi. 

Olin aika kovin haaveillut siitä, että nyt kun on mökki meren rannalla ja vielä länsipuolella, niin pääsen joka ilta kuvaamaan auringonlaskun. No kuinkas sitten kävikään. Koko viikon aikana ei nähty yhtään kunnon auringonlaskua, vaan aina tuli pilviä eteen. 🙈

No nämä ovat taas niitä juttuja, että ehkä sitten ensi vuonna.... 😉

Ja jotta tästä ei tulisi kilometrin mittaista päivitystä, lisää Öölannin reissusta seuraavassa postauksessa!!