maanantai 11. maaliskuuta 2013

Daim-juustokakkua, jälleen

Ystävä, jolle olen luvannut leipoa Daim-kakkua, sai vihdoin maistaa yhtä versiota tekemistäni Daim-kakuista. Ja tämä oli kyllä ehdottomasti paras tekemistäni. Käytin ensimmäistä kertaa tuota valmista sitruunatuorejuustoa. Maistui aika voimakkaasti tuo sitruuna, nam!! :) 
Tein kakun 20 cm irtopohjavuokaan.
Daim-juustokakku


Pohja:
150 g Digestive-keksejä
70 g sulatettua voita

Täyte:
200 g Sitruunan makuista tuorejuustoa (Viola)
2,5 dl Flora vispiä
0,5 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä
pussillinen Daim-rakeita

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Sekoita keksit ja voi tasaiseksi massaksi ja levitä vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma, sekoita siihen sokeri ja tuorejuusto.
Laita sitruunamehu mikroon pienessä astiassa kunnes kiehuu ja sulata siihen liivatteet. Sekoita jäähtynyt neste yhtenä nauhana massaan. Lisää Daim-rakeet massaan. Kaada sitten massa pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintäänkin 3-4 tuntia. Mielellään 1 vuorokausi, niin maut tulevat paremmin esiin.
Koristelin kakun Maraboun Daim-suklaalla.

Tarjolla oli myös Fazerina-kakkua KLIK.

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos vaan koko teidän poppoolle vierailusta! Ja huomasitkos että tuossa oli vasta yksi versio Daim-kakusta.... ;)

      Poista
    2. Aa haa! No mut odotan siis kutsua taas.. :)

      Poista
  2. Voin kertoo että TODELLAKIN "saat" leipoo tota sit mullekin kun tuun vieraileen!!! :P -Hanna

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)