torstai 9. heinäkuuta 2015

Lohikeitto kylmäsavulohesta 5 minuutissa


Hellan ja viinilasin välissä -blogista löytyi ihan loistava lohisopan ohje. Ensinnäkin tää oli ihan supernopea tehdä ja toiseksi, tämä oli taas hyvin erilainen kuin aiemmin tehdyt keitot. Kaikki uudet ja erilaiset arkiruokareseptit on aina tervetulleita! ☺ Tosin, itse vähän valmistelin tätä keittoa tavallaan jo edellisenä päivänä keittämällä perunat, ja samalla keitin myös muutaman porkkanan. Keitto toimii ilman porkkanoitakin, mutta mulla on joku vika päässä, ja mun keitossa pitää aina olla porkkanaa! ☻

Kylmäsavulohikeitto


2 dl vettä
2 dl kuohukermaa
6 keitettyä uutta perunaa (edellisen päivän)
3 keitettyä porkkanaa (edellisen päivän)
n. 200g kylmäsavulohta siivutettuna
1/2 sitruunan mehu
3 pientä kevätsipulia varsineen
tilliä

Kuutioi perunat ja porkkanat, leikkaa sipuli ja sen varret renkaiksi. Kiehauta vesi ja kerma, lisää peruna-ja porkkanakuutiot, kevätsipulit (säästä varsia koristukseksi), kylmäsavulohi ja puolikkaan sitruunan mehu. Anna lämmetä hetki, niin että kaikki ainekset kuumenevat. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Lisää tilli. Nauti höyryävän kuumana ruisleivän ja kylmän maidon kanssa.


P.S. Viski kävi eilen hammasleikkauksen jälkitarkastuksessa ja sai "terveen paperit", jeeeeee!!!! ☺♥ Ilo oli eilen ylimmillään, kun sai kaikki lelut takaisin sieltä jemma -nimisestä paikasta.


12 kommenttia:

  1. Herkkukeittoa...lueskelin kans samaisen blogin postausta tästä keitosta. Porkkanaa pitää olla minunkin kalakeitossa....mies joskus vihjailee, ettei porkkanakeittoa tartte aina olla... pöh! Meillä on iät ja ajat laitettu aina joskus ihan tavalliseen kalakeittoon pikkasen savukalaa....yleensä lämminsavulohta antamaan lisämakua. yllättävän pinei määrä isommassakin satsissa saa aikaan ihanan maun. Ihanat Viskin kuulumiset. Pitää vielä lopuksi todeta, että teitin Viski oli minun unissani....kerroin miehellekkin aamusella, että kun ei ole omaa koiraa edes uniin, niin piti lainata tutun blogin koiraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Ensi kerralla testaan tuota lämminsavulohen lisäämistä normaaliin kalakeittoon.

      Voi, ihana kuulla että Viski on päässyt uniisi ♥

      Poista
  2. Hei, tämä on ihan loistava pikaruokaohje!

    VastaaPoista
  3. Porkkanaa pitää olla keitoissa ja padoissa. Se on lihapadassakin se maistuvin ainesosa. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä täällä taas näppäimistö kastuu kuolasta kun näitä sun ruokakuvia katsoo :P~~
    hei keitossa PITÄÄ olla porkkanaa, että sama päävika löytyy täältäkin :D ♥

    Jee, Viskille iso rapsu ♥ ihanaa, että hampuli on nyt kunnossa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♥

      Viski kiittää rapsutuksista (jos malttaa pysyä niin kauan paikoillaan, että kerkiää rapsutukset saada!). Kerrankin joku meni lähes tulkoon kerrasta kuntoon. Yleensä tuntuu kun menee jälkitarkastukseen, että ei kaikki ole ihan mennyt niinkuin pitäisi...

      Poista
  5. Hienoa, että Viski on taas kunnossa! Paljon rapsutuksia täältäkin!

    Mä kuulun tuohon samaan hassuun laumaan, jonka mielestä keitossa pitää olla porkkanaa. Etenkin kalakeitossa! Muiden kohdalla voi joskus tehdä poikkeuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, välitetään rapsutukset Viskille ♥
      Jee, kiva kuulla että meitä on aika joukko, kenen mielestä porkkanaa vaan kuuluu kalasoppaan!! ☺

      Poista
  6. Hmm, lähtiköhän äskeinen kommenttisi vai söikö sen paikka nimeltä bittiavaruus?
    Noh, joka tapauksessa ihanaakin ihanampia reseptejäsi kehuskelin.. :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marika ♥
      Se bittiavaruus on välillä mystinen paikka, sinne häviää osa minunkin kommenteistani aina välillä :/

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)