maanantai 19. syyskuuta 2016

Karppi kaalilaatikko


Kaali ja syksy kuuluvat yhteen ihan samalla tavalla, kuin patikkareissut ja syksy. Kaalia saa nyt todella edullisesti ja hyvähän sitä on haudutella leivinuunissa samalla kun pikkuhiljaa alkaa lämmittelemään torppaa. Päivät on olleet vielä lämpösiä, mutta yöllä välillä lämpötila on jo likennellyt nollaa. 
Täältä blogista löytyykin jo aika monta ohjetta mihin kaikkeen kaalia voi käyttää KLIK, mutta aina joukkoon uusia ohjeita mahtuu. Tämä ohje otti silmääni Kotiliedessä. Karpin version tästä tekee se, että perinteistä poiketen jätetään riisi/ohra kokonaan pois. Ja hyvin maistui, en jäänyt niitä kaipaamaan. Isäntä aina vähän nyrpistelee nenäänsä kaaliruuille, mutta hyvin syö kun muuta ei ole tarjolla ☻

Karppi kaalilaatikko


1 kg keräkaalia
500 g jauhelihaa
1 dl kuohukermaa
1 tl meiramia
ripaus mustapippuria
suolaa
2 dl vettä
1 lihaliemikuutio
voita paistamiseen
(loraus siirappia päälle)

Suikaloi kaali ja paista sitä voissa pannulla pehmeäksi, laita isoon kattilaan, missä on vesi ja lihaliemikuutio. Kiehuttele kannen alla sen aikaa kun paistat voissa jauhelihan. 
Jos vettä on jäänyt vielä tässä vaiheessa kattilaan, kaada se pois, lisää kaalin joukkoon jauheliha ja mausteet. Sekoita sopivaksi, maistellen mausteitten määrää.
Kaada voideltuun uunivuokaan, mielellään matalaan suorakulmaiseen. Kaada kerma päälle. Jos käytät siirappia lorauta sitä vähän päälle.
Paista uunin keskitasolla n. 1 tunti ja 200 astetta. Lämpöä voi pienentää lopussa, jos tuntuu että kaalit alkaa kärtsäämään.


Ja taas ei voi todeta kuin yhden täydellisen sanan - SYKSY ♥


Me tosiaan vietetään nyt autotonta elämää Viskin kanssa niin kauan, kunnes leikkaushaava on täysin parantunut. Autoon voisi hänet muuten ottaa, mutta milläs tota lihaskimppua sinne takakonttiin nostelet muutakuin äärimmäisessä hädässä. Siksi tässä suunnittelenkin, että mihin kaikkialle mennään kun haava on parantunut. Ainakin pitää käydä Teijossa & Aulangolla ja miksei vaikkapa Ruissalossakin. Tästä ne syksyn reissut taas kehkeytyvät.... ;)


2 kommenttia:

  1. Kaaliruokia ei ole tullut tehtyä, koska ne ovat anopin pravuuri. Hän tekee kaaliaruokia niin isot satsit, että sieltä sitten kulkeutuu aina vuoallinen meillekkin. :D Tykätään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)