perjantai 1. elokuuta 2014

Nyt otti ohraleipä


Hellapoliisin sivuilta löytyi ihana kauraleipäohje, mutta kas kummaa oli päässyt kaurahiutaleet loppumaan. Käytin sitten tilalla ohrahiutaleita ja oikein maistuva leipä tuli niilläkin. Ja täytyy sanoa, että paljon helpommalla ei taas olisi voinut päästä. Kävin töistä ruokatunnilla kotona ulkoiluttamassa Viskiä ja pistin samalla leipätaikinan kohoamaan. Töistä tullessa saikin vaan kaataa taikinan pellille ja pistää leivän uuniin. Helppoa! :)

Ohraleipä

 

 2 dl ohrahiutaleita
5 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1 pss (11 g) kuivahiivaa
3 dl vettä
1 muna

voiteluun:
0,5 dl vettä
1 rkl siirappia

Sekoita puuhaarukalla ohrahiutaleet, jauhot, suola ja kuivahiiva keskenään. Riko joukkoon muna ja lisää vielä 3 dl 42-asteista vettä. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota liinan alla 1/2 tuntia.
Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle, muotoile pyöreäksi. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja kohota vielä puolisen tuntia. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia. Voitele kuuma leipä vesi-siirappiseoksella ja paista vielä viitisen minuuttia. Anna leivän jäähtyä ilman liinaa, niin saat leipään rapean kuoren.


Uunivahti nukahti kesken leivän vahtimisen! <3

4 kommenttia:

  1. Kyllä taas näyttää niin helpolta ja herkulliselta! Sit (toivottavasti pian) kun mun blogissa aletaan leipomaan leipää, saat ottaa kunnian itsellesi, se tapahtuu todellakin sun innoittamana, täällä mä aina kuolaan näitä sun ihania leipomuksia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Eija!!! <3 Piristit kommentillasi mun koko perjantaipäivän!!!! :)
      Minäkin olen tuon Viskin tulon jälkeen ollut vähän laiska leipomaan, mutta eilen oli pakko tarttua taas pitkästä aikaa jauhopussiin! :) Ja kyllä kannatti!

      Poista
  2. Kylläpäs näyttää herkulta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)