lauantai 11. maaliskuuta 2017

Juhlava konjakki-pippuri naudanlihapata


Viime lauantaina herkuteltiin pitkästä aikaa naudanlihalla. Possu on se tuttu ja turvallinen joka useimmiten sinne ostoskoriin aina päätyy. Tämä Ruokasurffausta -blogin Annan ♥ ohje on jo kauan ollut mulla "to-do -listalla" ja nyt päätin sitä tehdä. Isäntä tykkäs tästä ihan mielettömän paljon, eli tehdään ihan varmaan toistekin. Liha oli ihanan mureaa, kun monta tuntia ehti uunissa hautua. En yhtään ihmettele, että tämä resepti pokkaili palkintoja Knorrin kisassa.
Jos omistatte leivinuunin, niin laittakaa pata sinne hautumaan sopivaan lämpöön ja unohtakaa kellon tuijottelu! 😉

Juhlava konjakki-pippuri naudanlihapata


1 kg naudan sisäpaistia
2 isoa sipulia
1 Knorr Fond du Chef Rich Beef
2 tl hunajaa
5-6 dl vettä
2 dl kermaa
200g pippurituorejuustoa
4 cl konjakkia
suolaa
mustaapippuria myllystä
öljyä tai voita paistamiseen


Leikkaa liha n. 1cm paksuisiksi pihveiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kuumenna öljy/voi pannulla. Paista lihan pinnat kiinni kuumalla pannulla.
Laita liha odottamaan uunipataan.
Leikkaa sipulit isoiksi paloiksi ja paista kevyesti pannulla.
Lisää sipuleiden sukaan pannulle vesi, hunaja ja fond du chef-fondikuutio.
Anna fondin sulaa ja raaputtele paistinlastalla kaikki maut pannulta mukaan.
Kun vesi kiehuu, kaada sipulit ja neste lihojen päälle uunipataan.
Varmista, että lihat ovat nesteen peitossa. Laita kansi kiinni.
Laita pata 200 asteiseen uuniin n. 1 tunniksi kansi päällä.
Tunnin jälkeen lisää pippurituorejuusto, konjakki ja kerma. Sekoita hyvin.
Laita takaisin uuniin n. 1 tunniksi kansi päällä.
Lisää lopussa rosepippurit ja maista suola. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Voit valmistaa padan esim. edellisenä päivänä ja kuumentaa uunissa seuraavana päivänä. Maut syvenevät entisestään.


En tehnyt saman reseptin yhteydessä olleita kevyitä valkosipuliperunoita, vaan ihan vaan keitin kaveriksi perunoita ja paistelin vähän valkosipulipapuja. Lisäksi raastoin kaalia ja tein siihen kastikkeen Dijon-sinapista ja omenaviinietikasta. Mukavan raikas lisä suht "tummanmakuiselle" ruualle.


Noista Knorrin liemikuutioista tulikin mieleeni, kun tässä tällä viikolla tein nakki-jauhelihasoppaa ruuaksi ja heitin sinne normaalin liemikuution sijaan tuollaisen yhden naudanliha annosfondin. Ja sehän teki sopalle aika tumman ja paksun liemen. Soppa oli kyllä maittavan hyvää, mutta erittäin kummallisen näköistä. Muistutti vähän jauheliha-nakkikastiketta, jossa oli kasvikset ja perunat valmiina.


Välillä kun törmää näihin hassuihin ajatuksiin ihmisillä, että "en nyt tiedä kehtaanko tarjota tätä sinulle kun olet tuollainen ruoka-alan ammattilainen". Ensinnäkään, en tosiaankaan ole ruoka-alan ammattilainen, vaan olen koulutukseltani edelleenkin ihan vaan tradenomi. Ja kuten olette ehkä huomanneet niin ei mullakaan aina kaikki mene nappiin. Ja oikeasti olen vaan kriittinen omille tuotoksilleni sekä ravintolan tuotoksille, joista joudun pulittamaan pitkän pennin. Muutoin olen kyllä erittäinkin kaikki ruokainen ja harvoin kyllä lähden kenenkään tuotoksia arvostelemaan. Päinvastoin, mun mielestä on ihanaa kun "normaalisti-ei-leipovat-ihmiset" ovat mun takia yrittäneet jotain vääntää!! 💕


Mutta tunnustan itsekin...kun olen esim. menossa Nonnula -blogin Jonnalle 😍 kylään (joka on mun silmissä meikkiammattilainen, vaikka hänellä taitaisi tähän olla myös oma sanansa sanottavana) 😃 niin mua alkaa yhtäkkiä nolottamaan oma suht huoleton ulkonäköni. Tulee vähän sellanen fiilis, että pitäsköhän mun nyt kuitenki laittaa edes ripsiväriä ja edes yrittää jollain tapaa näyttää ihmiseltä... 😁


P.S. Ei se meidän onni sittenkään vielä kääntynyt. Saunaremontti kasvaa kasvamistaan... *blaah* Tai eihän tässä muuta murhetta, kuin että antaako koko saunarakennuksen mädäntyä pihalle vai keksiä jostain ylimääräistä rahaa niin paljon että saa sen laitettua kuntoon. Ja samalla kun tässä mietitään ja pohditaan kaikkia vaihtoehtoja saa lähipiiri saunottaa meitä aina viikonloppuisin, koska meillä tosiaan ei nyt ole sitä saunaa.... 😝😝😝

Mutta kaikesta huolimatta, HUOLETONTA & aurinkoista viikonloppua kaikille!!  🌞

8 kommenttia:

  1. Kunnon pataruoka ja hyvät ainekset. Pitkä haudutusaika tekee vain hyvästä padasta entistä paremman.
    Jo jouduitte ihmeeseen sen saunan kanssa, toivotaan, että asiat lutviutuvat siitä pikkuhiljaa.
    Mukavia kevätpäiviä kaikille Koivurantaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä haudutusaika toden totta tekee tälläisestä ruuasta entistä parempaa! :)
      Tosiaan aika ihmeissään ollaan tuon saunan kanssa oltu. Mutta vitsit mitä ihania ihmisiä meidän ympärillä on - suuri joukko ihmisiä on jo ilmottautunut että haluavat tulla meitä auttamaan saunan remppaamisessa! ♥♥♥ Mä olen jo mielessäni suunnittelut, että mitäs hyvää ruokaa talkooporukalle voisi kiitokseksi tarjota... :)
      Kiitos tuhannesti, ja hyvää kevättä myös Sinulle ♥

      Poista
  2. Tästä ruuasta mun mies ja siskon mies taatusti tykkäisivät. Laitankin reseptin talteen ja tarjoan tätä kun seuraavan kerran tulevat "ruokailukyläilylle" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tykkäävät jos liha ja ns. tummat maut maistuvat! :)

      Poista
  3. Mikä mikä saunaremontti? Oon ollut niin pitkään lukematta blogeja, että oon kaikesta ihan pihalla! Kunhan Kääpiölinnassa hiljenee, täytyy käydä lukemassa sun juttuja oikein ajatuksella. Tsemppiä kuitenkin sinne remontin keskelle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ensin vesivahinko saunalla ja kun sitten sitä varten alettiin purkamaan saunaa, niin huomattiin että siellä on tehty törkeitä rakennusvirheitä ja esim. katto on ihan homeessa jne jne.... Nyt remontti suurenikin sitten aiottua huomattavasti isommaksi. Ja tämähän saattaisi mennä tuon rakennuttajan piikkiin, mutta kun hän sattui kuolemaan viime vuonna eikä oikein jaksais ruveta perikunnan kanssa tappelemaan.... :(
      Blaah....mutta kyllä tämä tästä. Kyseessä onneksi on VAAN raha. Eikä kenenkään terveys. Kiitos tsempeistä! ♥

      Poista
  4. Ihanan näköistä pataa! <3 Itse olen tehnyt hyvin samanlaista ja on kyllä ihan törkeen hyvää!! :P Pitäisi tehdä taas...
    Harmi, että teillä on ollut vesivahinkoa yms :( Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataruuat on parhautta! :) Kuinka se pitkään haudutettu liha voikin maistua niin taivaallisen hyvältä...?!
      Kiitos! ♥ Joskus tulee lokaa niskaan, mutta toivottavasti se aurinkokin taas muistaisi välillä paistaa meidän tontin yllä.... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)