lauantai 16. syyskuuta 2017

Mustaherukka-suklaakääretorttu


Pakko välillä muistutella jo muutamaan kertaan täällä blogissa esiintyneestä ohjeesta.
Tämä suklaan ja mustaherukan yhdistelmä on nimittäin niiiiiin vastustamattoman hyvä!!
Etenkin kun ei laita liikaa sokeria tuohon mustaherukkatäytteeseen.


Ohje löytyy siis TÄÄLTÄ. Samaista kakku syötiin myös meidän häissä neljä vuotta sitten, KLIK.
Vaihtelun vuoksi kokeilin tehdä kakun sijaan kääretortun. Laitoin suklaatäytteen kääretortun sisään ja mustaherukkatäyte tuli päälle.
Tänhän olis voinut tehdä myös niin, että olis laittanut molempia täytteitä sekä sisään että päälle. Näin olisi saanut päälle kauniin, kaksivärisen päällisen. Mutta kaunis tämä oli mielestäni ihan näinkin.


Ja koska tämä oli niin hyvää taas pitkästä aikaa, ja oman pihan mustaherukkapensaassa riitti vielä marjoja, tein vielä yhden kaakun ja tällä kertaa ihan tälläiseen levykakkumuotoon.


Oman mustaherukkapensaan sato oli tosiaan vielä aika onneton tänä(kin) vuonna, just ja just sain nämä kaksi leipomusta tehtyä. Kävin tyhjentämässä mamman pensaita sen verran, että pakkasessa on nyt ainakin smoothiemarjat talven varalle.

 
Tämä toimi muuten samalla isännän nimpparikakkuna. Eipä kai nimipäiviä niin muuten tarvitsekaan juhlia, mutta onhan se oman väen kesken kiva juhlistaa kahvihetkeä kakulla. Ja saa ainakin hyvän syyn taas leipoa jotain... 😉


Aurinkoista viikonloppua!! 🌞

6 kommenttia:

  1. Namskis! Meille tuli marjoja ja paljon, mutta satokausi oli ja meni; ihan liian nopeasti! Mä en pysynyt marjojen kanssa yhtään mukana jäi marjat miltein hyödyntämättä. Onneki porukat teki itselleen edes osasta punaherukoistamme mehua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo herukka-aika meni kyllä ihan liian pikaisesti ohi. Meille ei niitä tullut kuin ihan muutaman piirakan verran, mutta tarkoitus oli käydä mamman puskilla vähän poimimassa. Toisin kävi. Kun oli ajatus mennä poimimaan, niin mustaherukat oli aika nahistuneita.
      Vadelmaa tosin tulee edelleenkin ihan pirusti. Joka päivä saa kahvikupillisen verran käydä noukkimassa.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Pitää testata. Mulla on pakastin täynnä marjoja, herukoita ja vadelmia. Niitä on kiva talvella lisätä smoothieen tai syödä ihan sinällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihan älyttömän hyviä just smoothieihin käytettynä. Ja hyvää on kyllä tämäkin, suosittelen testaamaan! Tää on jääny meille sellaseks "luottoreseptiks". :)

      Poista
  3. Mustaherukka ja suklaa kun pääsevät samaan leivonnaiseen, se ei voi olla kuin hyvää.
    Oletko kokeillut Mustaherukka- ja suklaatuorejuustoja, maistuu aika mukavalle kääretortussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Nuo makeat-maustetut tuorejuustot on jääneet aika vähälle testaamiselle. Tai vaniljan, sitruunan ja mangon olen tainnut testata, mutta suklaa ja mustaherukka on vielä maistamatta ihan kokonaan. Tämä pitääkin ottaa agendalle! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)