torstai 8. maaliskuuta 2018

Sokerittomat kaurakeksit (ja Naistenpäivä ♥)


Voi tulipa tehtyä hyviä keksejä! ♥ En ole mikään suuren suuri keksien ystävä, mutta etenkin töissä tekee iltapäivällä mieli kahvin kanssa jotakin makeaa. Ja koska sokeria ei viitsisi koko ajan puputtaa, on tässä hieman terveellisempi vaihtoehto normaaleille kaupan kekseille. Taikinaa voi maustaa toki oman mielen mukaan. Itse laitoin kanelia ja kardemummaa ja ne sopivat tähän enemmän kuin passelisti! 
Ohjeen bongasin kirjasta Hyvää & halpaa

Sokerittomat kaurakeksit 


75 g voita
2 banaania
1 kananmuna
4 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa

Sulata voi. Muussaa banaanit ja lisää joukkoon kananmuna. Sekoita kaurahiutaleet, mausteet ja suola keskenään. Lisää kaurahiutale-mausteseokseen banaanisose sekä voisula. 
Sekoita seos tasaiseksi ja muotoile taikinasta leivinpaperin päälle noin 1 cm paksuisia keksejä. Paista uunissa 175 asteessa noin 15 min, kunnes keksit ovat saaneet kauniin värin. 



Viime viikonloppuna GoExpo-messuilta tarttui mukaan Forsmanin teetä. Forsmanin myyntikojussa oli suuri valikoima ja hintakin oli aika mukava, 3 pussia sai 6 €:lla. Sieltä tarttui mukaani mm. tämä lakritsitee. Tuoksu tässä teessä on todella voimakas. Siis hyvällä tapaa. Tuntuu että koko keittiö tuoksuu tällä hetkellä lakritsille! 😀 Tee sisältää mustaa teetä, lakritsiöljyä, anista ja minttua. Nam sanon minä 😋
Mukin yritin valita Naistenpäivään sopivaksi. Eikös Pikku Myy ole juuri oikea valinta?! 😉



Ja sehän olis tänään Naistenpäivä. Meillä ei täkä(kään) juhlapäivää sen ihmeemmin vietetä. Olkoon naisten-ja miestenpäivä joka päivä, samoin kuin äitien-ja isänpäiväkin.  
Mutta ihan vaan Naistenpäivän kunniaksi täytetäänpä tämä loppupostaus meidän tyttösten kuvilla! ♥




4 kommenttia:


  1. Teelaaduissa ja mauissa riittää vaihtoehtoja. Lakritsitee vaikuttaa mielenkiintoiselta teeltä.
    Tulin maistaneeksi Forsmanin Anti Stress- yrttijuomaa.
    Rauhoittaa mukavasti illalla.
    Nuo kissatytöt loppukuvissa ovat sitten lutusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, vaihtoehtoja kyllä riitti! Arvaa olisiko tehnyt mieli ostaa enemmänkin teetä, mutta tiedän, että siitä yhdestäkin pussista riittää juotavaa niin pitkäksi aikaa! Ja kiva kuulla, että tuosta Anti Stress -juomasta on ollut hyötyä. Itsekin taisin sitä käsissäni pyöritellä, mutta en sit ottanut. Sen sijaan otin sitä Puhdistavaa yrttiteetä. Sitä olen nyt ahkeraan juonut ja voin kertoa että on saanut juosta vessassa... :D
      Kissat sai kerrankin ulkoilla rauhassa, ilman pelkoa että joku ajaa puuhun, kun Viski oli viime viikonloppuna hoidossa. Ja sain samalla hyvin kuvailtua niitä! :)

      Poista
  2. Lakuteetä on munkin saatava! Nam! En oikein mistään muusta kuin lakusta välitä (tai salmiakki kakkosena), pitää katsoa josko kaupoissakin tuota olisi. Muuten olen kyllä noita teelaatuja maistellut, hyviä ollut muutkin. Ton tyyppisiä keksejä tuli joskus tehtyä, kivan nopea resepti. :) Ihanat kisukuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teen tuoksu on jo niin "huumaava" että pelkästään jo sen takia kannatti ostaa pussillinen lakritsiteetä. Meiän keittiö tuoksuu edelleenkin lakritsille, vaikka pussi on suljettuna kaapissa! :) Ei ollenkaan huono tuoksu...
      Ensi kerralla teen kekseistä vaan hieman ohkasempia, niin paistuvat vähän rapsakammiksi. Muuten olivat kyllä oikein makoisia. Hyvä välipala töihin kahvin kanssa.
      Kisut ovat ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)