maanantai 10. joulukuuta 2012

Savulohirulla

On taas ollut olevinaan niiiiin kiire, ettei ole ehtinyt edes blogia päivittää!! Jos nyt ottaisi itseä taas niskasta kiinni ja päivittelisi vähän useammin. Eli tässä siis savulohirulla jonka tein mammani syntymäpäiville. Oli erittäin hyvää, suosittelen kokeilemaan! Ja tuo täyte on hyvää ihan yksinäänkin, vaikka ruisleivän päällä. Ajattelin jouluksi sitä tehdä saaristolaisleivän kaveriksi! :) Ohje on Kirsin keittiössä-blogista.

Savulohirulla


POHJA:

75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
3 dl täysmaitoa
½ pss (75 g) pakastepinaattia
4 munaa
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta

TÄYTE:
200 g kylmäsavulohta
1 prk (120 g) smetanaa
1 rasia (200 g) ruohosipuli tuorejuustoa
½ tl sitruunapippuria
1 rkl sitruunamehua
1 dl hienonnettua tilliä

Sulata voi kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen. Keitä vielä 2 min koko ajan sekoittaen. Lisää pinaatti sekoittaen. Anna jäähtyä.
Lisää kattilaan munat, suola ja leivinjauhe. Vatkaa seos sähkövatkaimella tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 20 min tai kunnes pohja on kypsä. Kumoa pohja leivinpaperille ja irrota päältä leivinpaperi.
Valmista täyte: Leikkaa ruodoton kala pieniksi kuutioiksi. Lisää smetana, tuorejuusto, sitruunapippuri, limettimehu ja tilli. Levitä seos jäähtyneelle munakaslevylle. Leikkaa levy kahteen osaan käärimisen helpottamiseksi.
Rullaa levyt pitkältä sivulta kääretortun tapaan. Kiedo rullat leivinpaperiin ja alumiinifolioon.
Anna vetäytyä jääkaapissa 1 - 3 t.

Mammalle tuli myös tehtyä tälläinen tiramisu-suklaahalko, ohje löytyy täältä.Nyt kostutin sen kunnolla kahvilla. Kahvin maku sopii niin hyvin yhteen tuon tiramisu-rahkan kanssa.



Keittiötäkin tuli taas sisusteltua, tällä kertaa saarekkeen pääty sai oman sisustustarran:


Ja yhtenä päivänä yritettiin saada karvaisista lapsukaisistamme joulukorttia varten kuvaa, mutta aivan mahdotontahan se oli! Sitten kun toinen pysyi paikoillaan, niin toinen oli jo menossa johonkin suuntaan! :) Tässä ne parhaimmat otokset, mutta näistäkään ei voinut mitään kortteja teettää, kiitos Tyynen säihkyvien silmien! :)



1 kommentti:

  1. Meillä kateista saa parhaat kuvat silloin kun ne nukkuu :D Muuten on ihan toivoton tehtävä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)