lauantai 12. maaliskuuta 2016

Rapeat vehnäpatongit

Taisin jossain postauksessa mainitakin, että meillä oli täällä lapsia viettämässä talvilomaa viime viikolla. Vauhtia ja ääntä siis riitti! :) Eniten jännitti, että miten Viski suhtautuu pieniin vieraisiin, mutta hyvin meni, ei ollut mitään ongelmia. Tosin nämä lapset ovat erittäin tottuneita olemaan koiran kanssa ja antavat sen olla sopivasti omassa rauhassa. Nauratti vaan jälkeenpäin kun katselin kuvia, niin kaikissa joissa oli lapsia, oli myös Viski. ♥ 

Veljen muksut tykkäävät kovasti patongista ja kaupassa ensimmäinen toive olikin, että saako patonkia. No ei tietenkään sitä kaupasta valmiina osteta, vaan tehdään itse. Kun kerran lomalla ollaan ja aikaa on. Mulla on täällä blogissa jo yksi ihan mielettömän hyvä patonkiohje, mutta muistelin että se vie aika paljon aikaa. Jotain nopeampaa oli kehiteltävä ja Kodin kuvalehden nettisivuilta löytyikin sopivasti kivan oloinen ohje. Mulla ei ollut kovinkaan suuret odotukset näistä patongeista, koska ajattelin ettei mikään lyö laudalta noita aiemmin tekemiäni. Mutta huh heijaa, nämä olivat ihan MIELETTÖMÄN hyviä! Pakkohan mun oli kans vähän maistaa ja totuuden nimissä voin sanoa, että olisin voinut syödä vaikka ne kaikki kolme patonkia. Ehkä tämä vehnättömyys on aiheuttanut sen, että kun sitä saa, niin tekis mieli vetää kaksinkäsin! Tyydyin pariin palaan ja odottelen, että koska meille seuraavaksi tulee jotain yövieraita joille saan aamupalaksi leipoa patonkia. ;)

Rapeat vehnäpatongit
3 patonkia


2½ dl vettä
25 g hiivaa
1 tl sokeria
½ tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoa
2 rkl (auringonkukka)öljyä

Sekoita murennettu hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri ja suola. Alusta jauhot hyvin vaivaten taikinaan. Lisää lopuksi öljy ja alusta vielä hetki. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä puoli tuntia.
Muotoile taikinasta kolme patonkia ja nostata patonki- tai uunipellillä liinalla peitettynä puoli tuntia.
Voitele vedellä ja koristele halutessasi esimerkiksi seesaminsiemenillä.
Pane uunin pohjalle pelti, jossa on 2 dl vettä. Paista patonkeja uunin keskitasolla 225 asteessa 15–20 minuuttia.



6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää patongit!
    Täytyy joku päivä tehdä. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja kiva kun kävit jättämässä kommentin. Löysin taas yhden ihanan blogin! ♥

      Poista
  2. Maukkaan näköisiä patonkeja! Viskillä tais olla kivaa, kun oli pientä väkeä seurana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! ♥ Ja kyllä, Viskillä riitti hauskaa kun oli kavereita. Ja sen jälkeen kun vieraat lähti, niin kyllä väsytti - koko sakkia! ;)

      Poista
  3. Voi miten älyttömän hyvän näköisiä patonkeja! Pistän ohjeen korvan taakse! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Nämä olivat todella hyviä ja kaiken lisäksi helppoja ja suht nopeita tehdä!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)