maanantai 13. kesäkuuta 2016

Gluteeniton pähkinä-suklaakakku


Tulipas siinä sitten ohimennen taas vanhennuttua yhdellä vuodella. Ja isäntä oli oikein vähän niinkuin huolissaan kun ei kakkua alkanut ollenkaan kuulumaan. Joutui sitten kysymään pari päivää synttäreiden jälkeen, että etkös nyt yhtään mitään synttärikakkua aio leipoa? Jostain syystä on ollut ihmeen väsynyt ja vetämätön olo, eikä ole saanut mitään aikaiseksi. Ajattelin jo, että jos tämä vielä jatkuu, niin pakko kai mennä lääkäriin ottamaan vähän veriarvoja ja katsoon mättääkö niissä joku.
Kysyin sitten, että onko jotain toivomusta kakun suhteen. Ja kuulemma on. Sellainen juustokakku jota tein jouluksi. Ja sit toiseksi kakuksi joku missä on suklaata ja pähkinää. Siis WHAT? Kaksi kakkua meille kahdelle syötäväksi?! Mutta pakkohan se oli tehdä kun niin kaunis toive esitettiin. 


Jouluna ollut kakku oli siis sitruunainen persikka-juustokakku. Se oli ja on kyllä hyvä kakkuohje. Kyllä sitä kelpasi uudelleenkin tehdä.
Ja sitten siihen kakkuun, jossa piti olla pähkinää ja suklaata, mutta ei kuitenkaan aina samaa Snickers-kakkua (vaikka se hyvää onkin). Suklaapossun blogista olen jo kauan sitten tämän kakun bongannut, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi tehdä.
Ja huh - oli tämä kyllä hyvää kakkua! Hieman hajoavainen tuo pohja, mutta toisaalta se vaikutti kakun makuun pelkästään positiivisesti.


Gluteeniton pähkinä-suklaakakku
n. 20 cm irtopohjavuokaan


Pohja:
50 g tummaa (n. 50%) suklaata sulatettuna
75 g voita
200 g ranskankermaa (n.15-20% rasvaa)
3 pientä munaa (tai 2 isoa)
2.5 dl fariinisokeria
1 dl perunajauhoja
2.5 dl mantelijauhoja
0.5 dl hasselpähkinäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
4 dl vispikermaa
175 g tummaa (n. 45%) suklaata

Päälle:
n. 50 g tummaa (n. 45%) suklaata
hasselpähkinärouhetta

Tee ensin pohja. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen hyvin sekoittaen.
Mittaa kuivat aineet eri kulhoon. Siivilöi kuivat aineet suklaa-rasva-seokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan ja tasoita pinta.
Paista 175 °C noin 35-40 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kiinteältä sekä keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei jää kokeiltaessa raakaa taikinaa. Anna pohjan jäähtyä täysin ennen siirtämistä. Suojaa pohja jäähtymisen ajaksi esimerkiksi kelmulla ja keittiöliinalla, jotta se pysyy mehevänä.

 Kun kakkupohja on kunnolla jäähtynyt, leikkaa se kahteen osaan. Nosta toinen pohja varovasti tarjoilulautaselle. Kakkupohja on melko murenevaa, joten suorita siirto varovasti. Tee täyte. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata 175 g suklaata varovasti mikrossa n. 20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Sekoita sula suklaa (ei kuuma!) kermavaahdon joukkoon. Laita puolet vaahdosta kakun väliin ja toinen puoli kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin n. tunniksi, jotta suklaamousse hieman jähmettyy.
Koristele kakku hasselpähkinärouheella ja suklaalla. 


P.S. Kakku oli kamalan hyvää tuoreiden mansikoiden kanssa.... ;)


4 kommenttia:

  1. Mahtavat syntymäpäiväonnittelut Nanne! ♥
    Ihania kakkuja kumpikin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥
      Ja kiitos myös kakkukehuista. Oli hyvä kombo raikasta ja makeaa! :)

      Poista
  2. Nami nam!! Myöhäiset synttärionnittelut! <3 :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)