sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Oluessa haudutettua possua & juuresranskalaisia


Pitkästä aikaa oli täysin vapaa viikonloppu ja olikin kivaa touhuilla kotosalla ja tehdä hyvää ruokaa. Ei mikään kiire mihinkään eikä myöskään mitään sovittua ohjelmaa. Laitoin uunilihat leivinuuniin tätä ruokaa varten lauantaiaamuna. Päivä venyikin touhetessa ihan huomaamatta ja illalla lähdettiin maistamaan savulohta vanhempieni luokse. Kotiin tullessa muistin, että ai samperi, se liha on EDELLEEN siellä leivinuunissa! ☺ No eihän se siellä ollut mikskään mennyt, päinvastoin. Otin lihan pois ja annoin sen jäähtyä. Seuraavana päivänä otin lihoista luut ja läskinsiivut pois sekä paloittelin ja tein kastikkeen. Oli kyllä kivan maukas ruoka ja nuo juuresranskikset oli ihan superhyviä. Niin ja sanoinko jo, että liha oli mukavan mureaa! ;)
Ohje on Pirkan ruokalehdestä 3/2015. Laitan tähän nyt sen alkuperäisen ohjeen sähköuunissa tehtynä.

Oluessa haudutettu possu


2 pkt (n. 1,5 kg) porsaan uunilihaa
3 sipulia
2 valkosipulinkynttä
½ litraa tummaa olutta
1 rkl sinappia
½ rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Kastike:
2 dl paistolientä
1 tl hunajaa
1 tl sinappia
1½ rkl tummaa suurustetta (Maizena)

Kuori ja lohko sipulit. Nosta uunilihat ja sipulit laakeaan uunivuokaan tai pataan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna olut ja valkosipuli kattilassa. Lisää sinappi, hunaja, suola ja pippuri. Kaada kuuma seos lihojen päälle uunivuokaan.
Kypsennä lihoja 150 asteisessa uunissa noin 4 tuntia, tai kunnes liha on niin mureaa, että se irtoaa helposti luusta. Poista lihoista luut ja näkyvä rasva. Paloittele reiluiksi paloiksi tai tee halutessasi nyhtölihaa eli pulled porkia. Siivilöi tai nostele sipulit liemestä.
Valmista kastike sekoittamalla kastikkeen ainekset keskenään. Kuumenna noin 1 minuutti. Sekoita kastike lihojen joukkoon. Voit halutessasi tarjota sipulit lihan lisäkkeenä.

P.S. Lihaa oli meilläkin alunperin enemmän, mutta kummasti oli illalla käynyt "joku" lihahiiri vähän verottamassa lihanpaloja.... ;)



Juuresranskalaiset


450 g lanttua
300 g palsternakkaa
250 g porkkanaa
1-2 rkl öljyä
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

Kuori juurekset ja leikkaa ne ohuiksi pitkiksi tikuiksi. Pyörittele kasvikset öljyssä, suolassa ja pippurissa. Levitä pellille leivinpaperin päälle. Paista juuresranskiksia 225 asteessa 30-35 minuuttia. Kääntele kypsennyksen loppupuolella ja nosta lopuksi uunin ylätasolle, jotta ranskalaiset saavat hieman väriä.

Sinappikastike


200 g creme fraichea
1-2 rkl Maille Dijon kokojyväsinappia
ripaus (kookos)sokeria

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa juuresranskalaisten kanssa.



4 kommenttia:

  1. Älyttömän hyvännäköistä ruokaa! ;P Nuo lihat on siitä mukavia, että ne voi unohtaa uuniin ja ne vaan paranee ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥
      Viikonloppuisin on kiva syödä vähän ns. paremmin. Vaikka ei kai sitä arkenakaan niin kovin huonosti syödä! ;)
      Joo possu on onneksi erittäin anteeksi antavainen tälläisten pienten unohdusten suhteen! :D

      Poista
  2. Just illalla kävin kaupassa ja sieltä lähti mukaani kassleria aikamoinen mötikkä. Jotain uuniruokaa siitä laitan hautumaan kaalilaatikon ohella toiseksi päiväksi. Tein jokunen aika sitten sitä sullaaa blogissa ollutta paprikaista possupataa ja menestys oli meilläkin taattu. Siskon porukat olivat kylässä ja söivät aitä aikmoisen vuoallisen. En vaan ole jaksanut/ehtinyt/saanut laitettua sitäkään vielä blogiini. Jotenkin on ollut liian kiireistä/väsynyttä, jotta jaksaisi keskittyä blogiasioihin. Vaan jospa se tästä muuttuisi taasen joskus...sairaalareissut eivät ainakaan ole parantaneet asiaa...olutta löytyy onneksi aina jääkaapista, joten vaikkapa tämän kaltaista laitetaan hautumaan. Työpaikalla ollaan sattuneesta syystä kokeiltu aika monenlaista lihapataa nyt viime viikkoina, vaan eiköhän se vielä kotonakin maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tarttuu kassleria aina matkaan, kun sitä vaan saa edullisesti. Kassler on hyvin monipuolinen liha, kun siitä saa tehtyä vaikka mitä. Ja etenkin näin syksyllä pataruuat on ihan parhaita.
      Voimia ja pirteyttä sinulle syksyyn ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)