maanantai 7. kesäkuuta 2021

Suklainen britakakku

 


Alkaa taas olla käsillä se hetki, kun tämän blogin kirjoittaja vanhenee entisestään. Pyöreitä ei juhlita tänäkään vuonna, ei edes "puolipyöreitä". Mutta ollaan työkaveriporukan (eli tsörppiringin) kanssa sovittu, että pidetään kiinni perinteestä ja juhlitaan ihan jokaista syntymäpäivää ainakin lahjojen merkeissä, mutta kivointa tietenkin että vähän myös kippistettäisiin sekä synttäreiden että yhteisen tapaamisen kunniaksi. Etenkin nyt kun yli vuoden jatkuneen pelkän etätyön vuoksi normaalit kahvittelut työpaikalla ovat jääneet kokonaan väliin (etätyön ainoa miinuspuoli).

Eli oli hyvä syy leipoa kakku! ❤ Britakakku on klasikko ja yksi omista suosikkikakuistani ja siksipä päädyinkin juuri Britaan, mutta tällä kertaa vähän uudella twistillä maustettuna. Eli teinkin suklaisen version, mansikka-täytteellä. Ohje on Kotivinkki -lehdestä. 


Suklaabrita


Pohja:
125 g pehmeää voita
1 dl sokeria
2 kananmunankeltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
voiteluun voisulaa

Marenki:
2 kananmunanvalkuaista
1½ dl sokeria
2 rkl hasselpähkinärouhetta

Täyte:
150 g maitosuklaata
250 g mascarpone-tuorejuustoa
½-1 dl sokeria (laita maun mukaan)
2 dl vispikermaa

Lisäksi:
1 l mansikoita
orvokeita & marenkia koristeluun

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja voitele paperi voisulalla. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita voi-sokerivaahtoon vuoroin maidon kanssa. Levitä taikina ohuelti uunipellille.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Vatkaa, kunnes marenki on kiinteää ja kiiltävää. Levitä se varovasti taikinalevylle. Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhetta. Paista 200 asteessa 12–15 min. Anna jäähtyä.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa kattilassa. Sekoita suklaan joukkoon mascarpone ja sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele vaahto suklaamascarponeseokseen.
Leikkaa suklaabritalevy puoliksi niin, että syntyy kaksi samankokoista suorakaiteen muotoista levyä. Siirrä toinen levy varovasti paistinlastan avulla tarjoiluvadille. Levitä täyte ja viipaloidut mansikat päälle ja laita toinen levy kanneksi. Koristele mansikoilla, marengilla ja orvokeilla.


4 kommenttia:

  1. Jokainen ikävuosi on juhlan arvoinen.
    Kesä ja se että kaikki on hyvin on aihe pieneen juhlaan.
    Tuo marenkiosasto ei jotenkin mene missään muodossa.
    Pyöräytänpä viikonloppuisin ihan mansikkamousse kermakakun
    pienestä ilosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oli kyllä jo monta syytä juhlaan. <3
      Mäkään en marengista niinkään ihan sellaisenaan välitä, mutta britakakku on aina ollut mun suosikkikakkuja. Ja myös Ellen Svinhufvudin kakku on hyvää.

      Poista
  2. Mulla tulossa viikonlopuksi vaalealla pohjalla mansikkabrita. Suklaista versiotakin ollaan tehty, mutta vaalea on meistä vielä herkumpaa. Kyllä vanhenemista jollakin tapaa pitää ja saakin juhlistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se perusbrita onkin kaikista parasta! Siinä tulee paremmin se marengin maku esiin. Suklaa oli sen verran hallitseva maku, että se marenki ei päässyt ihan oikeuksiinsa. Mutta tykkään testailla aina kaikkia uusia reseptejä ja testinä tämä oli kyllä vallan herkullinen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)