maanantai 10. syyskuuta 2012

Viikonlopun ruokia

Lauantaina laitettiin uuniin naudan ulkofilettä. Ensin ruskistettiin koko lihaköntti pannulla sitten 170 asteeseen uuniin ja ei kauaakaan tarvitse olla kun sisälämpötila näyttää n.62 astetta. Ollaan todettu tuo hyväksi lämpötilaksi. Näin liha jää keskeltä vielä hieman punaiseksi, mutta on kuitenkin erittäin mureaa.

Naudan kanssa nautittiin valkosipuliperunoita, joissa olisi saanut olla vieläkin enemmän valkosipulia. Tällä kertaa laitoin n.6 isoa kynttä. Ehkä 10 olisi sopiva määrä.


Uunipunajuuria suolapedillä. Ohje otettu uusimmasta Maku-lehdestä. Suosittelen! :) Me tehtiin kylläkin tuo kastike vuohenjuustosta, muuten ihan samalla tavalla. Oli todella herkkua!!


Ja tietenkin oli hyvää punkkua, tätä ostetaan meille kyllä uudemmankin kerran!! Eli Italialaista Verrocchio Valpolicella Superiore Ripassoa.


Pannukakkuakin tuli tehtyä, mutta en jaa ohjetta tähän, koska itse en ainakaan tykännyt näin makeasta pannukakusta. Mielestäni pannukakun pitää olla vähän suolaista. Ja sitä paitsi, kermavaahto oli mennyt huonoksi, pannukakkujen kanssa pitää ehdottomasti olla hilloa ja kermavaahtoa! :)


Sunnuntaiaamuna herkuteltiin tälläisillä leivillä:


..ja illalla tälläisellä parmankinkku-vuohenjuusto-tomaatti pizzalla!


Ja myös yksi pieni suklaakakku tuli väännettyä sunnuntaipäivän iloksi:


Suklaakakku





2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 kpl munia
n. 100 g voita
130 g suklaata
1 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
n. 150 g suklaata (Fazerin sinistä)
n. 15 g voita

Voitele vuoka ja laita uuni lämpiämään 170 asteeseen. 
Mittaa kuivat aineet astiaan ja sekoita ne keskenään.
Sulata voi kattilassa. Kun voi on sulanut, laita sekaan suklaanpalaset. Kun voi-suklaaseos on tasaista, sekoita joukkoon kananmunat.
Lisää voi-suklaa-kananmunaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun vuokaan.
Anna olla uunissa n.½tuntia ja kokeile tikulla keskeltä onko kypsä. Kun pohja on valmis, nosta se jäähtymään (10-15min) ja kumoa sen jälkeen tasaiselle alustalle.
Sulata voi ja lisää sinne suklaat paloina (itse käytin fazerin sinistä). Sekoita. Kun seos on tasaista ja kakku jäähtynyt, voit alkaa levittämään kuorrutetta tasaisesti kakun päälle.
Halutessasi koristele.

Ohje Kotikokista.

2 kommenttia:

  1. Mitä herkku ruokia :) nams...ja kuinka suloinen koira ylätunnisteessa katsookaan kameraan :)

    http://www.rainbowsugarcraft.co.uk/shop/German_Shepherd_Dog.htm on ainakin yksi uk-online shop, mutta hakusanoilla sugar past moulds dogs, shepherd dogs varmaan löydät kuvahaulla kuvia ja sitäkautta kauppoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pikaisesta vastauksesta!! Pitääkin pistää heti tilaukseen, niin saa meidän vanha herra hienon 8-vuotis kakun!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)