keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Chili-tonnikalapiirakka

Meidän Tyyne-kisulla olikin nimipäivä, eli taas oli minulla hyvä syy leipoa! :) Nimpparisankaria itseään ei pahemmin sisällä ole näkynyt, mutta me ihmisolennot nautimme sitten Tyynenkin edestä leipomaani suolaista piirakkaa. Olen bongannut tämän piirakan Mimosan blogista jo kauan sitten. Huomioni kiinnitti erittäin herkullisen näköinen kuva, käykäähän tekin katsomassa, KLIK! Meillä isäntä tykkää tosi paljon tulisesta ruoasta. Itse en ihan hirveän tulista pysty syömään, mutta tässä piirakassa oli juuri sopivasti potkua. Ja sain hukattua myös pienen pätkän kesäkurpitsaa tähän. Saatiin naapurista kaksi isoa kesäkurpitsaa ja vaikka olen tunkenut sitä Jimin soseisiin ja meidän ruokiin, niin silti sitä tuntuu riittävän! :) Mutta muutamat uudet ohjeet on jo takataskussa odottamassa tekijäänsä....

Chili-tonnikalapiirakka



Pohja:
100 voita (jääkaappikylmää)
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kylmää vettä
1 tl suolaa

Täyte:
1 prk chili-tonnikalaa (Rainbow)
punainen ja keltainen paprika
2 uuden sadon sipulia (pientä)
pala kesäkurpitsaa
1 prk kermaviiliä
2 dl juustoraastetta
1 kananmuna

Nypi voi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi ja lisää joukkoon kylmä vesi sekä ripaus suolaa ja pyörittele taikina tasaiseksi palloksi. 
Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle, töki haarukalla muutamia reikiä pohjaan ja esipaista 200 asteessa n. 5-8 minuuttia.
Valuta tonnikalasta öljyt pois ja pilko siellä olevat chilit tai säästä ne kokonaisina piirakan päälle.
Lisää tonnikala sekä pieniksi pilkotut kasvikset esipaistetun piirakkapohjan päälle.
Sekoita kermaviili, kananmuna sekä juustoraaste keskenään ja kaada tasaisesti täytteiden päälle.
Paista piirasta 190 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Anna jäähtyä ja vetäytyä hetki ennen tarjoilua.



8 kommenttia:

  1. Ai vielä on kurpitsaa.. :D tää näyttää kyllä hyvältä! Täytyy varmaan testata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, vielä löytyy kurpitsaa! :) Tänään täytyy taikoa kurpitsapiirakkaa & kai sitä johonkin ruokaankin täytyy laittaa. Loput saa sitten Jimppa kasvissoseena! :)
      Että suuri kiitos kurpitsoista, käyttöön ovat tulleet!! :)

      Poista
  2. Kiva kun innostuit kokeilemaan piirasta :-) Muistutit samalla mua siitä, että pitäis tehdä tätä itsekin pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  3. Tykkään, kun blogistasi löytyy niiiin hyviä vinkkejä suolaisiin piiraisiin! Muistan tämän Mimosan ohjeen nyt kun muistutit... Kiitos! Tätä täytyy kokeilla.:) Maissibroileri oli muuten hyvää, kiitos ohjeesta.:) Erityisesti pikkuveli innostui, en kerennyt edes kuvia ottamaan, kun loppuivat kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että on löytynyt maukkaita ohjeita!! Samaa voin sanoa sinun blogista, erittäin paljon on löytynyt herkullisia ohjeita, osaa on jo testattu ja osa on vielä "listalla"! :)

      Poista
  4. NAM! Todella herkullisen kuuloinen resepti :) Tonnikalasta en olekaan tehnyt piirakkaa sitten ala-asteen kotitaloustuntien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuo chilitonnikala antoi vielä oman säväyksensä tähän piirakkaan! Kannattaa kokeilla!! :)

      Poista
    2. Ostin jo aineet! Loppuviikosta teen meille iltaruoaksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)