sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Paistetut muikut ja tillimuhennetut perunat

Perjantaina tuli tehtyä jonkinnäköistä historiaa ja perattua ensimmäistä kertaa elämässä muikkuja! :) Meillä isäntä yleensä hoitaa nämä kalahommat, mutta tällä kertaa halusin yllättää hänet suurella herkulla, paistetuilla muikuilla. Jouduin tosin ensin vähän kysymään perkausneuvoja. No, niin helppoa hommaahan se oli, että luulenpa että meillä tullaan tästä lähtien syömään muikkuja aika usein. Jos niitä vaan kaupoista sattuuu saamaan. Paistetut muikut saivat kaverikseen tillimuhennetut perunat ja kermaviilikastikkeen. Perunoiden ohje on löytynyt Yhteishyvän-sivuilta.


Paistetut muikut

 500 g muikkuja

Leivitykseen:
1 dl ruisjauhoja
1tl suolaa
½ tl valkopippuria

Poista muikuista pää ja sen mukana sisälmykset. Huuhtaise kalat nopeasti ja valuta.
Mausta jauhot. Kääntele kalat jauhoissa. Lado kalat limittäin kuumalle pannulle ja paista kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi molemmin puolin.


Tillimuhennetut perunat



 1 kg perunoita
2 rkl voita
2 dl ruokakermaa
2-3 dl maitoa
1 tl suolaa
1 dl hienonnettua tilliä

Kuori ja leikkaa perunat tasakokoisiksi kuutioiksi. Sulata voi pannulla ja paista perunoita hetken aikaa. Lisää pannulle kerma ja anna perunoiden kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. välillä käännellen. Lisää maito ja suola. Jatka keittämistä vielä 5-10 minuuttia, kunnes perunat tuntuvat lähes kypsiltä. Lisää lopussa tarvittaessa maitoa. Mausta perunat tuoreella hienonnetulla tillillä. 


Kermaviilikastikkeeseen sekoitin hienonnettua tilliä, yhden pieneksi pilkotun valkosipulisuolakurkun, sinappia ja sitruunamehua. Anna kastikkeen hetken aikaa maustua viileässä.

4 kommenttia:

  1. Todella herkullinen tuo perunalisäke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä todella herkullinen! Ja sen lisäksi helppo ja nopea tehdä.
      Varmasti tehdään tätä uusiksi, etenkin kalaruokien kaveriksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)