torstai 28. elokuuta 2014

(Hyvin ruskettunutta) jauheliha texmex-piirakkaa


Tämä Ruokasurffausta -blogista löytynyt piirakka oli myös jo pitkään "to-do" -listalla. Annan blogin herkulliset kuvat aiheuttivat sen, että pakkohan tätä oli lopulta testata! Ja oli kyllä ehdottomasti testaamisen arvoinen piirakka!! Vierailtakin tuli kovin kehuja. Harmi vaan, että piirakka meinasi päältä palaa, kun emäntä vaan vastaanotti vieraita ja piirakka oli uunissa ihan oman onnensa nojassa... :) Vieraille yritin sitten selitellä, että ei kai tämä piirakka kovin pahasti palanut ole, vaikka hiukan siltä näyttääkin. Ja eihän se mitään palanut ollut, vähän vaan ruskettunut! Maistuvaa oli kaikesta huolimatta. Varmasti teen toistekin.

Jauheliha texmex-piirakka

Pohja:
150g voita (suosittelen todellakin käyttämään aitoa voita)
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
½ - 1 tl suolaa

Täyte:
400 g naudan- tai hevosen- tai hirvenjauhelihaa (sikanaudassa on liikaa rasvaa muutenkin rasvaiseen piirakkaan)
1 pss taco-mausteseos (esim. Santa Maria)
1 tl kuivattuja chilihiutaleita
vettä
kirsikkatomaatteja
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
150g juustoraastetta
mustaapippuria

Leikkaa kylmä voi kuutioiksi ja laita kulhoon
Lisää vehnäjauhot ja suola sekaan ja nypi käsin voi ja jauhot sekaisin ryynimäiseksi koostumukseksi.
Lisää sekaan vesi ja vaivaa käsin tasaiseksi taikapalloksi.
Laita taikina kelmuun ja laita jääkaappiin n.30 minuutiksi. Tee sillä välin täyte.
Paista jauheliha ja lisää sekaan n. ½-1 dl vettä ja taco-maustepussi ja chili. Keittele hetki miedolla lämmöllä jotta neste imeytyy. Sekoita kulhossa kananmunat ja kerma. Mausta mustallapippurilla. Lisää seokseen juustoraaste ja jäähtynyt jauhelihaseos.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Painele piirakkataikina sormin vuokaan.Esipaista uunin alaosassa 10 minuuttia. Esipaiston jälkeen kaada täyte pohjan päälle ja upota muutama kirsikkatomaatti mukaan.
Laita takaisin uuniin alaosaan 30-40 minuutiksi kunnes piirakka on hyytynyt. Jos piirakka meinaa ottaa liikaa väriä laita leivinpapri piirakan päälle paiston ajaksi.


Tässä vielä muutama kuva kesäloman aikaisista kokkauksista. Ystäväni Hannan kanssa tehtiin ihanaa broileri-vuohenjuustosalaattia kera marinoidun punasipulin, jonka ohje löytyy täältä KLIK. Nam nam, tätä voisin syödä vaikka joka päivä!! Kiitos Hanna ruokaseurasta! <3



Samaan aikaan meillä oli seurana innokas luunsyöjä, jolla vaan iski uni kesken syömisen ja luu tippui juomakuppiin! Voihan Viski! <3


16 kommenttia:

  1. Ei mä en kestä. Miten joku voi olla noin sulonen. Pieni on nukahtanu kesken luun. Ihana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni ei aina katso aikaa eikä paikkaa, kun se iskee niin se iskee! :D

      Poista
  2. Minun täytyykin kokeilla vähän maustetumpaa jauhelihapiirakkaa, meillä tykätään tulisesta. Muutenkin herkullisen näköistä safkaa pöytä täynnä :p.
    Ja voi tuota Viski-kullanmurua. Ihan alkaa tehdä mieli uutta koiraa, vaikka tuo suru ja menetys on yhäkin niin raskaana muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tykätään hieman tulisemmasta ruoasta.
      Meille tuo pikkuinen on tuonut niin paljon iloa elämään ja meteliä taloon, että oli kyllä ihan oikea ratkaisu hakea pikkuviski näin pian Jimin poismenon jälkeen.... Toki Jimiä on edelleenkin tosi kova ikävä, mutta nyt en ehdi miettiä sitä asiaa 24/7.

      Poista
  3. Viski on ihku, ei voi muuta sanoa! ♥ Texmexpiirakka menee korvantaakse, hyvältä näyttää, kuten toi salaattikin, mä RAKASTAN vuohenjuustoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä onko yhtä ihqu vielä kun hiukan tuosta kasvaa! :D
      No sithän meitä on kaksi, minäkin nimittäin RAKASTAN vuohenjuustoa!!!!

      Poista
  4. Voi Viski-palleroinen <3 en kestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viski on aika tapaus! <3 Ei parane näyttää tätä kuvaa teiän äitille, se just puhelimessa huokaili kun on niin kova ikävä Viskiä..... :) <3

      Poista
  5. Hei kiva että maistui! Toi piirakka on ihan hullun hyvää omasta mielestänikin :) Viikonlopulle olen tekemässä tilaukseen pellillisen tuota herkkua. Sluprs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ihmettele että joku tilaa juuri tuota piirakkaa, oli kyllä ihan superhyvää!! Kiitos ohjeesta! <3 Seuraavaksi sitten vuorossa sun blogista ne raakamakkarat...saas nähdä mitä saadaan aikaseks!! :)

      Poista
  6. Oi, miten hyvältä näyttää! Otan meidänkin ruokalistalle. Tuo Viskin kuva on ihan uskomaton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kimberly! <3
      Viski ainaki osaa ottaa rennosti, on varmaan ottanu kisuista mallia!

      Poista
  7. Kylläpä kuullostaa hyvältä piirakalta! Ja eikös meksikolaiset ole ylipäätäänkin hiukka ruskettuneempia kuin me täkäläiset ;) Voi pientä murua. Väsy ei tosiaan katso aikaa eikä paikkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei aivan, kyllähän meksikoilaisen piirakan kuuluukin olla tummaa, hyvä huomio! :D
      Joo väsy ei katso aikaa eikä paikkaa...eilen se väsy tuli kesken treenien! ;)

      Poista
  8. Tacomaustettua piirasta ei meillä ollakkaan tehty, joten jossakin vaiheessa kokeillaan. suolaiset tekevät omallakin porukalla paremmin kauppansa mitä makeat herkut. Voi miten lutunen tuo alin kuva Viskistä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän peli, että suolaiset tekevät paremmin kauppansa kuin makeat. Jostain syystä silti vaan aina tulee tehtyä sitä makeaa.... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)