perjantai 20. toukokuuta 2016

Suklaa-vaniljaruudut (gluteeniton) ja Viskin herkkukakku


Eilen tosiaankin juhlittiin meidän pikkujäbän 2vee synttäreitä. Kuulostaa ehkä hölmöltä jostakin, että juhlimme koiran synttäreitä ☺ mutta mun mielestä aina on hyvä syy pieneen juhlintaan. Saipahan taas hyvän syyn leipoa ja kattaa pöytään "vähän parempaa kuppia". Tosin sain ihan yksinäni juoda kaffet, kun isäntä oli liimaantunut telkkarin ääreen seuraamaan Suomen matsia! ;)
Suklaa-vaniljaruutujen ohje on Leivotaan -lehdestä. Kannattaa olla tarkkana että sekoittaa tuon pohjataikinan kunnolla ennen vuokaan/pellille laittamista. Muuten tuo psylliumjauhe saattaa tehdä tepposet, nimimerkillä kokemusta on, ja ns. klimppiinnyttää osan taikinasta! :)
Pirun hyvää tämä kuitenkin oli, varsinkin tuo päällinen. Aika äkkimakeaa, mutta sitä olis silti voinut syödä vaikka kuinka paljon. Jos ei tarvitse tehdä gluteenitonta pohjaa, niin suosittelen käyttämään esimerkiksi TÄTÄ pohjaohjetta.

Suklaa-vaniljaruudut (gluteeniton)
Uunipannu noin 27x32 cm


4 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g sulatettua voita
1½ dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
2½ tl leivinjauhetta
1 tl psylliumjauhetta
4½ dl gluteenittomia jauhoja

Kuorrute
1 rkl vaniljasokeria
4½ dl tomusokeria
75 g sulatettua voita
2-3 rkl vettä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita voi ja maito ja lisää muna-sokeriseokseen. Sekoita vaniljasokeri, kaakao, leivinjauhe, psyllium ja jauhot keskenään. Lisää taikinaan ja sekoita sileäksi. Levitä taikina uunipannulle ja paista 180 asteessa keskitasolla n. 20 min. Anna jäähtyä.
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään. Lisää vettä sen verran, että seos on levitettävää. Levitä kuorrute ja koristele strösselillä. Leikkaa kakku ruuduiksi vasta kun  kuorrute on jähmettynyt.  


Viski sai tietenkin oman herkkukakun. Siinä näytettiin taas kaikki mahdolliset temput, jotta kakun saisi nopeammin - istu, maahan, kieri, pyöri, sivulle, oravaistunta jne jne jne. ☺


Ja illalla hän oli niin väsynyt ja kaikkensa antanut, että mun äidin tarjoamat grillimakkarat jemmattiin pellolle pahan päivän varalle! ;) 
Onneksi synttärit on vaan kerran vuodessa, toteaa Viski ja kiittää kaikkia onnitteluista! ♥


10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä suklaa-vaniljäruutuja. Aina on tosiaan hyvä syy juhlia. Niin ja myöhästyneet onnittelut koiralle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! :) Ne oli kyllä tosi hyviäkin.
      Ja samaa mieltä - aina on joku syy juhlaan! Välitän onnittelut Viskille! :)

      Poista
  2. Nam miten herkullisen näköisiä leipomuksia <3 Vesi herahti kielelle ;) Onnittelut sankarille :) Mukavaa viikonloppua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! ♥ Ja välitän onnittelut sankarille. Luultavasti hän haukahtaa iloisesti takaisin! ;) Mukavaa viikonloppua! ♥

      Poista
  3. "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana."
    Aina on sen verran syytä, että voi leipoa jotain hyvää. Nostalgiset, kauniit kahvikupit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä - oli se sitten surua tai iloa, niin leipomisterapia auttaa aina! :D Ja kiitos, kahvikin maistuu paremmalta näin kauniista ja siroista kupeista!!

      Poista
  4. Ihana Viski! Onnea vielä synttärisankarille! <3

    VastaaPoista
  5. Olisit soittanu, täälläki oli yks töllöön liimautunu.;) Kyllä mää oisin tullu kaffelle! Vikki on niin iso miäs jo.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto kun en tajunnu.... :( Ens kerralla kun leivon jotakin, niin ihan varmasti soitan!!
      Onhan siitä aika komia mies kasvanu ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)