tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kissanpäivät ♥


Meillä on kotona sellainen hassunhauska sääntö, kuin että kissat ei saa tulla yläkertaan. Ja tämä on siis isännän keksimä sääntö ja hän on ainoa joka tätä valvoo. Mua ei haittaa jos kissat siellä pyörii. Pyöriihän Viskikin siellä. Sääntöä on valvottu (mukamas) vielä vähän tarkemmin sen jälkeen, kun meidän sänkyyn oli jotain kautta päätynyt lentokirppuja. Isäntä oli välttynyt osumilta, mutta minä en. Joka keväinen vaiva. Tulivat ne sitten kissojen tai koiran tai meidän vaatteiden mukana, niin mun mielestä kissoilla silti oikeus päästä rauhoittumaan yläkertaan.


Ne on onneksi aika hyvin oppinut jo kuulostelemaan askelista, että kuka sinne yläkertaan on tulossa. Jos isäntä, niin yleensä älyävät mennä sohvan alle piiloon. Tai jos minä, niin köllöttelevät kaikessa rauhassa yläkerran aulan sohvalla.


Nyt siihen sohvan päälle oli unohtunut peitto, ja voitte varmaan uskoa, että kissat oli heti ottaneet sen omakseen! 🐱


Pitäähän sitä kissankin saada viettää joskus kunnon kissanpäiviä! ♥


P.S. Pistin tilaukseen sellaisen Feliway Friends haihduttimen. Saa nähdä tepsiskö se kissojen väliseen pieneen jännitteeseen. Epäilen vahvasti, että kummankin kissan stressi on aiheuttajana näille niitä piinanneille tulehduksille....

1 kommentti:

  1. Ihanat kisut! Meillä on keskimmäisen tyttären kissa nyt hoidossa, kun tyttären opinnot on siinä vaiheessa, että edessä on kesätyöt täällä kotinurkilla ja syksyllä vaihtoon Espanjaan ja tammikuussa koulutukseen kuuluvaan työharjoitteluun Irlantiin. Meillä on kisu koko ajan! Omaa ei ole, koska isäntä ei lemmikeistä välitä - omista ainakaan. Kyllä se tosta Viltsusta tykkää kuitenkin, ihan selvästi 😀 Ja sitten mun allergia, mutta se on lääkkeillä pysynyt kurissa ihan hyvin. T

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)