keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Långe Erikin majakka, Öölanti


Mulla on joku kummallinen fiksaatio majakakoihin. En tiedä mikä niissä kiehtoo, mutta joku kiehtoo ja kovin. Mitä vanhempi tai erikoista historiaa omaavampi majakka, sen parempi. 


Suomessa en ole oman muistini mukaan tainnut käydä läheltä katsastamassa kuin Isokarin majakan. Mutta Gotlannissa niitä on paljon ja täällä Öölannissakin muutamia. 


Långe Erikin majakka on rakennettu 1845. Se on ollut "miehitettynä" aina vuoteen 1976 saakka. Majakkasaarella on majakan lisäksi vanhat tuvat, joissa on majakanvartijat ovat asuneet. Vanhat rakennukset ovat kaikki säästyneet. Kesäaikaan majakalla on myös kahvio, ja uskonpa että silloin on mahdollista päästä tutustumaan sekä majakkaan, että näihin sitä ympäröiviin rakennuksiin. 



Majakkasaaren ympäri menee kävelypolku. Polku on muuten mukava, mutta toiselta sivulta se on niin suurta kivenmurikkaa, että koira ei sitä kovin mielellään kävele. 


Aurinko lähtee laskemaan majakan taa ja sainkin otettua hauskoja kuvia majakasta. Onnekseni, koska koko päivän oli ollut pilvistä, vettä tullut taivaan täydeltä ja kamera oli saanut pysyä autossa.


Tai pieni sadekuuro tuli tälläkin reissulla, mutta se ei haitannut, päinvastoin. Se toi esiin upean sateenkaaren. Ja sateenkaaren päästähän löytyy aina...AARRE....kalamies...tai kolme.... 😂


4 kommenttia:

  1. Majakoissa on jotain kiehtovaa..katselin sun kuvat 2 krt läpi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on,samaa mieltä ♥
      Pitää vielä tehdä oma postauksensa Öölannin eteläkärjen majakasta, Långe Janista.

      Poista
  2. Majakat kertovat tänä päivänä pitkästä hiljaisuudesta. Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tekevät! Ja mitä kaikkea nuo majakat ovatkaan saaneet nähdä, haaksirikkoja yms. Huokuvat kyllä sellaista historiaa, että väkisinkin vetää hiljaiseksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)