sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Jauheliha-munakasrulla (VHH)


Pohdiskelin eilen kauppareissulle lähtiessä, että mitä ihmettä tekisin tänään aamupalaksi. Viikonloppuisin ei oikein hotsittais syödä pelkkää leipää tai puuroa. Satuin sitten pohtimaan tätä asiaa ääneen, niin isännän suustahan tuli aika äkkiä, että jauheliha-munakasrullaa. Piste. Ja selvähän se sitten on. Yksinkertaisista aineksista yksinkertaista herkkua. Ja samallahan sitä sitten teki kaksi rullaa kun vauhtiin kerran pääsi. Ohjeessa ainekset yhteen rullaan. Ohjeen tuplaaminen ja triplaaminenhan on sitten helppoa. Myös täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan. Meillä, ylläri ylläri, taas tuo jauheliha. 😁

Jauheliha-munakasrulla
(VHH)


Pohja:
10 kananmunaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
(1 dl yrttisilppua)

Täyte:
400 g jauhelihaa
mausteita oman maun mukaan
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 pieni prk säilykemaissia
125 g kirsikkatomaatteja
6 mietoa pepperonia viipaleina
½ prk Valio Koskenlaskija ruoka chili
fetajuustokuutioita
juustoraastetta

Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Vispilöi joukkoon vesi ja mausteet. Kaada seos leivinpaperilla peitettyyn uunipeltiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Kumoa kypsä munakas toisen leivinpaperin päälle.



Valmista täyte pohjan paistuessa uunissa. Ruskista jauheliha kevyesti öljyssä ja lisää joukkoon sipulit. Mausta seos haluamillasi mausteilla. Hauduta pannulla noin 10 minuuttia ja sekoita joukkoon sulatejuusto, tomaatit, maissi ja jalapenoviipaleet.


Levitä jauhelihatäyte munakaspohjan päälle, laita täytteen päälle kuutioitua fetajuustoa ja pyöräytä levy leivinpaperia apuna käyttäen melko tiukalle rullalle. Pane munakasrulla takaisin leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja ripottele päälle juustoraastetta. Kuorruta jauheliha-munakasrullaa 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin värin.

Toinen rulla vähän repesi kun siirsin sitä takaisin uunipellille, mutta onneksi se ei syömistä haittaa 😁


Viimeisiä lumia viedään pihassa, jippii. Jossain vaiheessa nimittäin tuntui, että ei nuo lumet sula ikinä. Meidän pihaan onneksi pääsee paistamaan aurinko koko päivän, joten äkkiäkös se ne loput lumet sulattaa pois.


Yleensä joki on ollut auki keskeltä lähes koko talven ja lähtenyt sitten siitä pikkuhiljaa sulattamaan jäitä myös rannasta. Mutta nyt on käynyt toisin päin. Rannat on auki, mutta joki on keskeltä edelleen pienen jään peitossa.


Sorsat oli kuitenkin jo löytäneet tiensä meidä rantaan. Nyt riittääkin Viskillä tekemistä, kun se ajaa sorsia pois laiturilta! 😂
Joutsenia ei ole vielä näkynyt. Tai ylilentoja ovat suorittaneet, mutta eivät vielä ole tulleet majailemaan tähän meidän kohdalle. Monesti keväisin ja syksyisin niitä saattaa tässä olla useita kymmeniä.


Vaikka keväästä muuten tykkäänkin, niin tämä kura-aika ei kyllä koiran kanssa ole kovin kivaa aikaa. Etenkin kun tuo kaveri tykkää myllätä ja läträtä lähes jokaisessa kuraojassa.


Ja koska pihan vahtiminen, sorsien jaakaminen ja kuratöiden teko on niin rankkaa, väsyttää iltaisin. Jos katse voisi tappaa, niin olisin ehkä jo kuollut! 😂


12 kommenttia:

  1. Maistuvan näköinen munakasrulla jota varmasti kannattaisi kokeilla. Lumet vähenee kivaa vauhtia ja meillä kans joki näyttää sulaavan kivaa vauhtia sekä lumet saa kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata. Ja täytevariaatiothan ovat rajattomat. Mielikuvitusta vaan peliin! :)
      Meilläkin tuo joki aukesi viime viikon keskiviikona ja samalla saatiin taas joutsenet kotipihaan!!

      Poista
  2. Tämmönen rulla onkin hauska idea! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Toivottavasti innostut myös rullailemaan suolaisia täytteitä munakaspohjan sisään! :)

      Poista
  3. Olipa kiva päästä lukemaan ihanaa blogiasi ♡ ja monta postausta samalla istumalla. (oltiin reissussa)
    Teillähän oli kunnon ruokajuhlat pääsiäiseä, ihania herkkuja!
    Kiva seurata kuviesi kautta kevään edistymistä järven rannalla. Muistan ikuisesti, kun oman Palokkajärvemme rantaan lennähti kerran yli 50 joutsenta. Siinä kohtaa sekosin laskussa, mutta kuvat ovat tallella. Teet todella ruokia myös omaan makuuni. Ihanaa loppuviikkoa Nanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olipa ihana kommentti, kiitos tuhannesti <3
      Tänä vuonna on kyllä ollut poikkeuksellisen erikoinen kevät. Toisaalta todella kiva kevät. En niin kaipaa mitään älytöntä lämpöä, vaan nautin tästä valoisuudesta ja kirpsakoista lenkkikeleistä. Koirakin jaksaa paremmin lenkkeillä kun on hieman viileämpää.
      Sellaisesta määrästä joutsenia lähtee jo kova metelikin! Meillä ei tänä keväänä ole ollut kuin max 20 joutsenta kerralla, mutta niistäkin lähtee niin kova metakka että varmasti kuuluu pitkälle heidän laulut.
      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa Leena!!!

      Poista
  4. Pitäiskin tehdä munakasrullaa. en kyllä muista koska viimeks olen tehnyt ja sehän on niin hyvääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, se on mielettömän hyvää mutta itsekin teen sitä aivan liian harvoin. Liian vähän aikaa, liian paljon hyviä reseptejä. Kas siinäpä pulma! ;)

      Poista
  5. Blogissani on haaste sinulle :)

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköinen munakasrulla :) Ja voi miten upea hauvva <3 Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja Viski-koiruus kiittää kehuista!
      Erittäin mukavaa alkanutta viikkoa!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)