maanantai 10. syyskuuta 2018

Liian hyvää hukattavaksi


Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Viikon tarkoituksena on saada ihmiset miettimään mm. oman kotitalouden ruokahävikkiä. Vuosittain kotitalouksista tulee ruokahävikkiä yhteensä jopa 120-160 miljoonaa kiloa. Tämä on ihan valtava määrä. Siksipä jokaisen on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että miettii niitä omia osto-sekä kulutustottumuksiaan ruoan osalta.  Jaan tässä postauksessa nyt omia vinkkejäni siihen, miten meillä vältetään ruokahävikkiä.


Ja kun tätä asiaa aloin oikein miettimään, niin meillä ei kyllä juurikaan tule hävikkiä. Ja miksi ei?
No ensinnäkin suosittelen jokaiselle viikottaista/kuukausittaista ruokabudjettia sekä viikottaisten ruokalistojen tekemistä. Meillä ruokabudjetti on n.70 €/vko. Joskus siihen saattaa tulla lisäystä, jos on esimerkiksi tulossa isompi porukka syömään tms. Mutta pääosin mennään tuolla. Kun suunnittelee huolellisesti ruokalistan, tuo riittää mainiosti pääruokiin, aamu-ja iltapaloihin sekä myös jokaviikkoisiin leipomuksiin. En ole mikään natsi tuossa ruokalistan noudattamisessa. Jos esim. mies tuo kalaa pöytään, niin tottakai kala valmistetaan ensin ja muut ruoat siirtyvät seuraaville päiville. Mutta yleisesti tuo ruokalista helpottaa meidän arkea ihan älyttömästi. Kun kauppaan on se 10 km aina matkaa, on helpompi tehdä ostokset 1-2 kertaa viikossa ja ostaa kerralla kaikki mitä viikon aikana tarvitsee. Ja tosiaan koska kauppaan on matkaa, ei mitään pikkujuttuja viitsi lähteä sieltä hakemaan, ja siksipä meillä syödään jääkaapin sisältö aina viikon lopulla niin vähiin, että siellä ei oikeasti enää ole kuin se valo. Mutta silti mielestäni syömme aina ihan älyttömän hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Joka ruoalla on salaatti ja kasviksia. Vaihdellen perunaa, pastaa tai riisiä. Vaihdellen possua, broiskua ja kalaa. Nautaa vähän harvemmin. Ja kun tuo isäntä on jossain reissussa, saatanpa tehdä pelkkää kasvisruokaa.


Toinen tärkeä asia miksi meillä ei juurikaan tule ruokahävikkiä on mies, joka syö kuin hevonen ja koira jolle kelpaa kaikki. Tietenkään en pelkästään ruokahävikin välttämiseksi suosittele kenellekään kumpaakaan näistä hankkimaan! 😂😂 Vaikka tekisin kuinka ison makaronilaatikon, ja ajattelen että kyllähän me tästä nyt pari päivää syödään, niin todennäköisesti se on syöty jo ekan päivän aikana kokonaan. Ja jos siitä nyt joku murunen olisi jäänyt, niin kyllä koira olisi jo niistäkin huolehtinut. Koira on myös hyvin innoissaan kun meille tulee lapsivieraita. Jos muksut ei jaksa kaikkea ruokaa syödä, niin lautanen vaan lattialle ja koira kyllä syö. Koiralle myös tehdään kasvissoseet yleensä jääkaapissa olevista, viittä vaille nahistuneista salaateista, kasviksista ja juureksista.

Ja jos näyttää siltä, että leipomuksia on tullut tehtyä vähän liian paljon, on se hyvä hetki kaivaa puhelin kouraan ja kutsua ystäviä kahville. Tai viedä loput herkut työpaikan kahvipöytään.


Meillä myös löytyy aina pakkasesta lihaa ja kalaa. Pakastamme kaikki lihat aina vakuumissa, joka lisää niiden säilyvyyttä pakastimessa. Ja olen kyllä hyvin tietoinen aina siitä mitä meiltä pakastimesta löytyy ja kierto on suhteellisen nopeaa. Ja kalat käytämme yleensä pääsääntöisesti kokonaan hyväksemme. Nytkin lohestusreissulta pääosin fileet vakumoitiin ja muut "roippeet" päineen laitettiin omiin vakuumipusseihinsa. Näistä sitten keitellään aina kunnon kalasopat.

Kaupassa hyödynnän aina mahdollisuuksien mukaan kaikki punaisen lapun tuotteet, eli tuotteet joissa parasta ennen -päiväys on jo lähellä. Minä en usko siihen, että se tuote itsessään tietäisi, että juuri tänään on se päivä kun minun pitää muuttua syömäkelvottomaksi. Ja ikinä ei ole näistä kyllä mitään tullutkaan. Koiralle ostan myös usein -30 % piimää. Kaikkia ei millään edes ehdi aina juottamaan sille ennen kuin päiväys on jo mennyt pahasti yli, mutta hyvältä piimä on edelleen silti tuoksunut eikä ole ollut mitään ylimääräisiä kökköjä.

Tulipahan sepustus!! 🙈 Ehkä tällä viikolla vielä palataan johonkin hävikkiruokavinkkeihin!

Kertokaahan tekin omat tärkeimmät vinkkinne kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseen? 
Kuinka moni muu noudattaa ruokabudjettia / viikottaista ruokalistaa?


8 kommenttia:

  1. Ruokahävikki on asia johon jokainen voi vaikuttaa, ruoka on kyllä sen verran kallista, ettei luulisi kellään olevan varaa sitä roskiin hankkia.
    Niin kuin mainitsit, jonkinlainen budjetti on iso apu, samoin suunnitelmallisuus, jos miettii muutaman päivän etunojassa mitä syödään se helpottaa paljon.

    Suunnittelen yleensä ruokalistan viikoksi, jos en keksi kerralla koko viikkoa, mietin loput myöhemmin. Pyrin hyödyntämään satokautta sekä tarjouksia, teen esim. kilon jauhelihasta useampaa erilaista ruokaa, jotka pakastan. Sämpylät ja leivät ovat aina pakasteessa siksi, etteivät ne kuivu, mikron kautta leivät saa sulaksi heti. Ruokaostoksilla tulee pysyä ostoslistassa, ilman ostoslistaa yleensä ruokaostokset tulevat suunniteltua kalliimmaksi. Kaupassa käyn kerran viikossa ja pakastan odottamaan ne mitkä syödään viikonlopulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja ajatuksia siis sielläkin hävikin vähentämiseen. Kivaa kuulla!
      Ja minä teen tuota samaa, että leivät melkeinpä kulkevat vallan pakastimen kautta. Muuten olisi ihan turha itse leipoakin leipää, koska huonoksihan esim. sämpylät olisi jo menneet ennen kuin koko satsi olisi tullut syödyksi.

      Poista
  2. Niin tärkeä aihe! Onneksi meilläkään ei synny kauheasti ruokahävikkiä, kun on kaksi suursyömäriä perheessa. Ja ihan sama juttu täällä, että kun on pitkä kauppamatka niin tulee kyllä aika luovasti hyödynnettyä kaappien sisällöt, kun ei viitsi lähteä kauppaan. Vaikka raahataan sieltä kaupasta selkä vääränä ruokaa pari kertaa viikossa, niin johonkin ne tuntuu aina katoavan. Multa kyllä puuttuu ihan täysin tuo suunnitelmallisuus ruokalistan suunnittelussa, se oliskin hienoa oppia ettei aina kävisi niin, että jotain puuttuu kun haluaisi tehdä ruokaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo suunnitelmallisuus on varmaan sellainen asia, että kun sen vaan päättää opetella, niin sit yhtäkkiä huomaat että olet siihen ihan koukussa. Niin moni asia arjessa helpottuu sen myötä. Ja kun selailen blogeja viikon aikana, pistän aina heti muistiin jos törmään johonkin mielenkiintoisen ruokaohjeeseen jota haluan testata. Näin saan ujutettua jokaiselle viikolle aina vähän jotain uusiakin reseptejä.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvin pitkälti meidän arjelta, paitsi me ei kalastusta harrasteta ja koira uupuu. Lohen meille pöytään yleensä tuo appivanhemmat, jotka ovat kunnon tarjoushaukkoja. :D Me ollaan hirveen laiskoja käymään kaupassa, joten ruokaostokset tehdään korkeintaan kerran viikossa; yleensä pärjätään yli viikkokin (ei olla pilkunviilaajia päiväysten kanssa). Ruokaostoksiin menee yleensä 50-60€ viikko ja meilläkin todella syödään isosti ja sekalaisesti ja terveellisestikkin kaikkea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihanat tarjoushaukat!! :)
      Siinä kyllä säästää paljon kun ei ole ihan niin kova pilkunviilaaja päiväysten kanssa.
      Kuulostaa hyvältä tuo teidän budjetti!!! Me ei ihan päästä samaan, mutta tuo 70 € on ollut meillä aika hyvä.

      Poista
  4. Me nyt päätetimme, että aletaan noudattaa ruokalistaa . Suunnitellaan ostokset etukäteen eikä ostella siis mitä sattuu ja milloin sattuu. Aloimme meinaan ihmetellä, että minne kaikki rahat hupenee. Kauppa sais olla kauempana, ei olis liian helppoa lähteä tuosta noin vaan pyörähtämään kaupassa, kun mukamas tarvitsee jotain. Saapi nähdä kuinka miedän käy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tita!!! Olette oikeilla jäljillä!
      Aika nopeasti siihen tottuu. Ja yhtäkkiä huomaat kuinka hauskaa puuhaa se on alkaa suunnitella, että mitä seuraavalla viikolla tekisi. Näet heti mitä on kaapissa, mitä voi käyttää raaka-aineiksi. Mitä tähteitä ehkä jää ja mitä tehdä niistä! Tsemppiä!! Kyllä se siitä lähtee!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)