sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kalastajan kerrosburgerit (ja Puuhääpäivä)


Meillä juhlittiin perjantaina 5-vee hääpäivää. Tai juhlittiin ja juhlittiin! 😂 Molemmat meni koko päivän omia menojaan ja loppuillasta sentään istahdettiin hetkeksi alas viinilasillisen ääreen. Lauantaikin tuli mentyä molemmat omissa menoissaan, mutta aamupala sentään kerittiin syömään yhdessä. Päätinkin, että haluan aamupalalla tarjota jotain normaalista aamiaisesta poikkeavaa. Ja mikäs se kalamiehelle paremmin sopisi kuin joku kalasta tehty aamiainen. 

Ohje näihin burgereihin löytyy Hellan ja viinilasin välissä -blogista. Tein vähän omia muutoksia reseptiin, joten tässä burgerit niinkuin ne itse valmistin. Tein burgerit halkaisijaltaan 7,5 cm stansseihin (korkeus 5,5 cm). Burgerit voi yhtä hyvin kasata myös juomalaseihin tai voi tehdä yhden isomman kakun irtopohjavuokaan. Tällä määrällä ei kyllä hirveän suurta kakkua saa aikaiseksi. Suosittelen heti tuplaamaan, ellei jopa triplaamaan ainesmäärät jos kakusta haaveilette.
Mutta maku on JÄRJETTÖMÄN hyvä! Suosittelen tekemään jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua, koska maku vaan paranee saatuaan hetken seistä kylmässä. Ja burgerit pysyy paremmin kasassakin näin. Näihin ei tosiaan tule liivatetta, joka on mielestäni pelkästään etu. Näistä puuttuu kokonaan se "hyytelönmaku". 

Kalastajan kerrosburgerit
4 kpl


Pohja:
130 g saaristolaisleipää / maukasta limppua tms.
75 g voita

Täyte:
150 g kylmäsavulohta pieneksi kuutioituna
150 g keitettyä perunaa kuorittuna ja pieneksi kuutioituna
3 dl tilliä hienonnettuna
4 rkl punasipulia pieneksi kuutioituna
n. pari tl piparjuuritahnaa (laita vähän kerrallaan ja maistele)
1 dl kurkkua pieneksi kuutioituna
1 rkl sitruunanmehua
2 dl smetanaa
suolaa ja mustapippuria

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja laita hetkeksi jääkaappiin. Leikkaa leipä paloiksi ja laita tehosekoittimeen, pyöräytä tasaiseksi ja lisää voi paloina. Anna pyöriä kunnes massa on tasaista.
Rakenna burgerit tarjoilulautaselle esim. stanssien avulla. Alimmaiseksi leipää, sitten lohiseosta, leipää ja lohiseosta. Vuoraa muotti kelmulla, niin irrottaminen on helpompaa. Laita jääkaappiin vähintään 15-30 minuutiksi. Koristele esim. kurkkuviipaleilla, kylmäsavulohella, sitruunaviipaleilla, tillillä. 



Kannattaa tosiaan makustella vähän tuota piparjuuren määrää. Alkuperäisessä ohjeessa kehotettiin täytteeseen laittamaan n.3/4 dl tuoretta, raastettua piparjuurta. Itse en tuoretta löytänyt kaupasta, joten ostin piparjuuritahnaa. Liekö se sitten voimakkaampaa, mutta tosiaan lisäilin hyvin vähän kerrallaan. Se tuo erittäin hyvää makua, kunhan sen maku ei ole liian hallitseva. Eli lisäilkää varovaisesti! 

..ja loppuun vielä vähän häämuisteloita viiden vuoden takaa... ❤

Jimi 💚

 

2 kommenttia:

  1. Nuo burgerikuvat kyllä näyttivät niin hyviltä, että niitä on tehtävä.
    Onnea tuleville yhteisille vuosille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Vähän näissä on näpertämistä, mutta jos ei siitä tykkää niin kandee tehdä yhteen isompaan vuokaan. Tämä täyte oli kyllä superhyvää, joten tulen tätä jatkossakin kyllä käyttämään!!
      Ja kiitos!! ❤

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)