maanantai 7. lokakuuta 2019

Paprikakeitto


Nyt vietetään Lihatonta lokakuuta. Sen enempää en ota kantaa kenenkään ruokailutottumuksiin, koska jokaisen pitää tehdä omat valintansa lihan syömisen suhteen ihan itse. Minä olen kuin huomaamatta viime keväästä saakka siirtynyt lihattomampaan ruokavalioon. Tällä hetkellä syön lihaa todella harvoin. En edes osaa sanoa mitään syytä lihan syönnin vähentymiseen. Jotenkin vaan itsellä on parempi ja kevyempi olo, kun syö kasvispainotteisemmin. Edelleenkin liharuokia kokkailen tuolle miehelleni, ja varmasti myös niitä tänne kirjailen ylös. Mutta kirjaan myös ylös tekemiäni hyviä kasvisruokia. Ehkä joku muukin innostuu niitä kokeilemaan.

Ja ymmärrän myös pointin Lihattomman lokakuun vastaliikkeelle, että ei saisi lihan syöntiä lopettaa, vaan katsoa että ostaa vain ja ainoastaan kotimaista ja mielellään mahdollisimman lähellä tuotettua lihaa. Näin raha pysyy kotimaassa ja pystytään ehkä jollain tapaa myös valvomaan eläinten olosuhteita.

Tämän paprikakeiton ohjeen löysin kirjastosta lainaamastani Martan kasviskeittiö -kirjasta. Muutama muukin ohje siitä jäi vielä testaamatta, joten veikkaanpa että tähän kirjaan palaan vielä.

Paprikakeitto


3 punasipulia
6 valkosipulinkynttä
6 punaista paprikaa
6 dl vettä
2 rkl tomaattisosetta (korvasin paholaisenhillolla)
1 kasvisliemikuutio
1½ rkl balsamiviinietikkaa
2 tl (kookos)sokeria
1 tl kuivattua basilikaa
ripaus mustapippurirouhetta
ripaus suolaa
maun mukaan punaista currytahnaa
1 dl (kaura)kermaa

Kuumenna uunin grillivastus tai pane uuni kuumenemaan mahdollisimman kuumaksi. Kuori ja lohko punasipulit. Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Aseta paprikat uunipannulle kuori ylöspäin. Lisää mukaan sipulit ja halkaistut, kuorimattomat valkosipulinkynnet. Paahda kasviksia uunissa, kunnes paprikoiden kuori on saanut reilusti ruskeita pilkkuja. 
Sujauta paprikat kuumina muovipussiin ja sulje pussi. Höyry irroittaa kuoren. Poista kuoret, kun paprikat ovat jäähtyneet sen verran, että niitä voi käsitellä. Purista valkosipuleista sisukset. 
Laita kasvikset kattilaan ja lisää joukkoon kaikki muut ainekset paitsi kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia. Soseuta keitto tasaiseksi. Lisää kerma. Kiehauta keitto, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.




Kalaa tulee edelleenkin syötyä. Aina silloin kun sitä vaan saa. Nyt on ollut Ahti vähän vähemmän suopealla päällä, mutta sen verran ollaan sisuunnuttu että pakko sitä on syysahventa lähteä vielä kokeilemaan! 😁


 


8 kommenttia:

  1. Nam!, nam! Kaikki keitot ovat nyt suosikkeja, kun kelit viileitä. Pitää testata tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama täällä! :) Melkeinpä vallan ollut päivän toisena ruokana keittoa.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa hyvältä. Mekin kevennetään aina välillä vaikka lihaa ei kokonaan ollakaan jätetty. Ja siinä suositaan kyllä kotimaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevennys silloin tällöin tekee kyllä hyvää! Sitä suosittelen kyllä kaikille. Kasvisruoka viikossa piristää! ;)

      Poista
  3. Tämä näyttää kauniille ja kuulostaa superherkulliselle keitolle!��
    Paahdettu paprika on maukasta ja noilla mausteilla soppa ei voi olla muuta kuin täydellistä!��
    Kasvisruoka on tosi hyvä juttu, mutta senkin kuuluu olla mielestäni herkullisen makuista! Meilläkin tykätään kovasti myös kalasta ja pari kertaa viikossa broiskusta!
    Maukasta ja kaunista syksyn jatkoa Nanne!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogissa onkin ihan älyttömän hyviä kasvisohjeita. Voit uskoa, että siellä on useampikin ohje "korvamerkitty" ja aion niitä testata! ;)
      Oikein mukavaa viikon jatkoa! Nautitaan mahtavista syyskeleistä! <3

      Poista
  4. Mikä herkku keitto ja niin hyvän näköistäkin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli kyllä herkkua! Teen varmasti taas uusiksi kun paprikat ovat sopivan hintaisia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)