tiistai 1. syyskuuta 2020

Kesäkurpitsagalettea Venetsialaisiin


 Viikonloppuna juhlistettiin sekä mökkikauden päättäjäisiä eli Venetsialaisia, että tietenkin minun lomani loppumista. 😁 Venetsialaisia juhlitaan tyypillisesti rannikkopaikkakunnilla, mutta mikään ei estä jokaista mökkiläistä juhlistamasta tätä kyseistä juhlaa. Vietimme Venetsialaisia minun vanhempieni ja veljen perheen kanssa. Mökkeily ei varmastikaan tähän loppunut, mutta kyllä se syksy taitaa silti sieltä väistämättä tulla. 


Halusin jotakin leipoa satokauden kasviksista Venetsialaisia silmällä pitäen, ja sopivasti Paperivuoka -blogissa silmiini osuikin herkullisen oloinen kesäkurpitsagalette. Ohje on alunperin Annin uunissa -blogista. Ja mikäs se juuri tähän aikaan sopisikaan paremmin kuin kesäkurpitsa. Galette on ehdottomasti parhaimmillaan vielä lämpimänä, eli kannattaakin se tarjoilla suht pian valmistamisen jälkeen tai lämmittää uudelleen ennen tarjoilua. 

Ohjeen mukaan oli tehty vain yksi iso galette. Tein kuitenkin tällä samalla ohjeella kaksi pienempää galettea. Toisen jätin kotiin ja toisen vein tarjolle Venetsialaisiin. 

Kesäkurpitsagalette
1 iso tai 2 pienempää


Pohja:
3½ dl sämpyläjauhoja
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
125 g voita
1 dl kermaviiliä
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
1-2 kesäkurpitsaa
100 g emmental-mozzarellaraastetta
kourallinen fetajuustokuutioita
150 g ranskankermaa
½ dl oliiviöljyä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
pippuria
timjamia
1 kananmuna

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Kuutioi kylmä voi ja nypi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita kermaviili ja kylmä vesi keskenään. Lisää neste kuiviin aineisiin ja sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa taikinaa. Tee taikinasta litteä pallo ja laita se kelmuun käärittynä jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi esim. juustohöylällä, aseta siivut talouspaperin päälle ja ripottele siivujen päälle suolaa. Itketä siivuja noin 30 minuuttia ja kuivaa sitten siivut.
Kaulitse piirakkapohja noin 30 cm kokoiseksi ympyräksi leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttäen.
Levitä ranskankerma piirakkapohjan päälle, mutta jätä reunoille noin 5 cm tilaa. Ripottele päälle juustoraaste ja feta. Asettele kesäkurpitsat limittäin juustokerroksen päälle. Sekoita öljy, valkosipuli ja mausteet. Kaada öljy kurpitsaviipaleiden päälle. Nosta galeten reunat piirakan päälle ja voitele kananmunalla. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä. 


Elokuussa illat alkavat olla niiiiin ihania - lämpöä riittää vielä ja pimeyden vuoksi kynttilät ja tunnelmavalot näyttävät niin upeilta! ❤


Metsässäkin alkaa jo tuoksua syksylle! 🍁

Tunnelmallista syyskuuta kaikille blogini lukijoille! 🌻

2 kommenttia:

  1. Nam sinäkin olet kokeillut kesäkurpitsagaletteani <3 Ohje on alunperin minun sivuilta :)

    https://www.anninuunissa.fi/ihana-kesakurpitsagalette/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni <3 korjasin asian myös postaukseeni!
      Tämä oli kyllä ihan superherkullista!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)