perjantai 23. heinäkuuta 2021

Loman aloitus vohvelit 🍹


 Hiphei hurraa - se olisi kolmen viikon loma edessä päin! Tämä kesä on onneksi ollut vähän chillimpi töiden puolesta kuin viime kesä ja kelitkin ovat suosineet, joten ollan ehditty iltaisin ja viikonloppuisin tehdä jo niin paljon kaikkea kivaa, että loman suhteen ei juuri suuria odotuksia ole. Vain jatkaa chillailua, nauttia hyvästä ruuasta (ehkä myös vähän hyvästä viinistä), olla paljon pihalla niin kuin muutenkin aina, vähän jotain uusia valokuvauskohteita, ehkä talviturkin heitto, yksi pohjoisen reissu..... Onhan siinä jo sitä! 😂


Meitä opastettiin töissä, että vika lomapäivä pitäisi aina päättää esim. piknikiin tai aloittaa brunssilla, jotta oma pääkoppa alkaisi jo työpäivän aikana siirtyä lomamoodiin. Minähän tietenkin otin tämän ihan tosissaan ja halusin että syödään (ja juodaan) aamulla jotain normaalista arkiaamusta poikkeavaa. Ja koska edellisenä päivänä juteltiin työkavereiden kanssa Teams-kahveilla vohveleista, oli pakko vielä samanpäivän iltana marssia Tokmannille vohvelirautaostoksille. Sain myös työkaverilta vinkin maittaviin aamupalavohveleihin ja pakastimessakin oli sopivasti lämminsavulohta, niin kaikkihan oli selvääkin selvempää - meillä syötiin vikalla aamupalalla ennen lomaa vohveleita savulohitahnalla, salaatilla, kananmunilla kippistäen vähän siiderillä ja kahvilla. 😍

Vohvelit (VHH)
4 kpl

3 munaa (M-kokoista)
150 g mozzarellajuustoraastetta

Sekoita juustoraaste ja munat kulhossa hyvin sekaisin.
Lusikoi taikinaa vohveliraudalle siten, että puolet raudasta peittyy. Taikina leviää kun suljet kannen.
Paista vohveleita raudasta riippuen 3-5 minuuttia, kunnes vohveli on kauniin ruskea ja rapea.


 

Savulohitäyte

100 g ruohosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
170 g lämminsavulohta
n. 2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita. Maista täytettä ja lisää mausteita tarpeen mukaan, esim. suolaa, sitruunapippuria, valkopippuria.


Tänään olisi ohjelmassa 1,5-vee kummitytön perheen luona vierailua ❤ ja loppuloman ohjelma on vielä suunnittelematta. Ja hyvä niin - mennään rennolla asenteella eteenpäin!


 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 🌞


7 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja nautittavaa sekä rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani sinulle haaste. http://rrimasa.blogspot.com/2021/07/kesainen-blogihaaste.html

      Poista
    2. Kiitos hyvänlomantoivotuksista ja kiitos myös haasteesta! <3

      Poista
  2. Rentoa sekä aurinkoista lomaa! Blogissasi on aivan ihana banneri!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Ja kiitos, banneri on jo ikivanha, ehkä uusimisenkin tarpeessa pikkuhiljaa, mutta olen myös itse tykästynyt kovin tuohon kuvaan! :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä vohvelit. Oikein rentouttavaa lomaa teille kaikille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)