lauantai 22. tammikuuta 2022

Talouskoulun klassikkolihapiirakka


 Tänne blogin puolelle ei olekaan pitkään aikaan ilmestynyt yhtään suolaisen piirakan ohjetta. Ja se johtuu osittain siitä, että melkeinpä viime aikoina on tullut tehtyä vain tätä meidän suosikkia, 👉 peltipiirakkaa. Se on niin ihanan helppo ja nopea valmistaa. Ja tietää että tulee takuuvarmasti hyvää. Mutta aina välillä pitää kuitenkin testailla uusiakin reseptejä. Pinterestissä silmiini osui Design Hima -blogin resepti klassikkolihapiirakasta. Muistan samanmoiseen ohjeeseen törmänneeni myös Mimmin blogissa ja silloin jo tuumanneeni, että tätä pitää ehdottomasti testata. No nyt kun jääkaapissa oli kummipojan jäljiltä vielä yksi purkki maitoa (me emme maitoa juo), niin tämähän oli erityisen oiva "maidonhävityspiirakka". 😁

Sen takia olen mieltynyt tuohon peltipiirakkaan, kun se pohja on niin helppo tehdä. Ei tarvitse kuin sekoittaa aineet keskenään ja lusikan tai veitsen kanssa levittää taikina pellille. Mutta myös tämän piirakan pohja yllätti helppoudellaan. Oli nopea tehdä ja levityskin onnistui jauhojen avulla todella helposti. 

Klassikkolihapiirakka
pellillinen


Pohja:
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk kermaviiliä

Jauhelihatäyte:
400 g jauhelihaa
2 isoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 punainen paprika
½ tl mustapippurirouhetta
3 tl paprikajauhetta
1½ tl suolaa
n. 4 rkl tomaattipyrettä

Kuorrutus:
400 g maustamatonta sulatejuustoa
4 dl maitoa
4 munaa

Pohjaa varten sekoita leivinjauhe ensin jauhoihin. Sekoita sen jälkeen pehmeä voi joukkoon. Lisää kermaviili nopeasti sekoittaen. Älä vaivaa liikaa, muuten taikina sitkistyy. Laita taikina jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Ruskista jauheliha, lisää raastettu porkkana ja pilkotut sipulit sekä paprika. Hauduta hetki ja lisää mausteet.
Kuumenna maito ja sulata siihen juusto. Anna jäähtyä hetki ja lisää kananmunat. Sekoita tasaiseksi.
Kauli tai levitä taikina käsin uunipellille leivinpaperin päälle. Kannattaa käyttää korkealaitaista uunipelliä, sillä täytettä tulee runsaasti. Lisää pohjan päälle jauhelihatäyte ja lopuksi kuorrutus tasaisesti pohjan päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. HUOM! Kuorrutus tuppaa ruskistumaan herkästi, joten tarkkaile paistumista.


Päätettiin aloittaa perjantaiaamu istahtamalla rauhallisesti yhdessä saman aamiaispöydän ääreen. Normaalisti arkisin siinä on myös molempien työkoneet vieressä, joita tulee samalla aamupalaa syödessä seurailtua. 



Päätin myös paistaa aamupalalle pekonia ja munakokkelia. 😋 Ihana aloittaa välillä myös arkiaamu näin. 


Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille! 🌞 Tämä päivä meneekin kuskaillessa "kostealle pilkkireissulle" lähtenyttä miestä. Josko huomenna saisi vaan maata sohvan pohjalla hyvällä omallatunnolla... 😇

4 kommenttia:

  1. Peukkua klassikkopiirakalle ♡ Ei olekaan tullut pitkään aikaan tehtyä peltipiirakkaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltipiirakat on hyviä ja helppoja välipaloja. Meillä tehdään hyvinkin usein, kun ei äkkiä pälkähdä päähän että mitä ruokaa tekisin, niin peltipiirakka valmistuu nopeasti ns. "hätänälkään". :)
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Minä olen leiponut nyt lähiaikoina aika monta suolaista piirakkaa, vaan en jauhelihaversiona. Näköjään samantapaisella ohjeella, tosin enemmällä rasvalla, tein yhen piirakan viime viikolla. Pitääpä minunkin tehä ens kerralla vähempirasvaisena pohja. Myös maustamaton jogurttiversio sama pohja on ollut ihan hyvä. Kyllä kunnon aamupala aloittaa paiävn hyvin, niin arkena kuin pyhänäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin käynyt katsomassa että sinulla on blogissasi monta hyvää piirakkaohjetta testattavaksi. Suolaiset tekevät meillä niin paljon paremmin kauppansa kuin mitä makeat tarjottavat.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)