perjantai 20. toukokuuta 2022

Lihapullat kantarellikastikkeessa (ja Viski 8 vee) ❤


 Tämä Valion resepti on tullut viime aikoina silmiini joka paikasta ja nyt en enää voinut olla sitä testaamatta. Kantarellikastike lihapullille tehdään valmiista Valion kantarellin makuisesta kermasta. Ensin metsästin kyseistä valmiskastiketta useasta kaupasta. Mutta onneksi jatkoin metsästystä, koska kastike oli kyllä maistamisen arvoista. Vaikka ei tykkäisi sienistä, niin tästä saattaisi silti tykätä. Mielestäni ei maistunut ihan älyttömästi kantarellit, mutta herkullista se oli silti. Ja lihapullatkin olivat herkullisia, joka ei ole yllätys, kun lihapullataikina sisältää paketillisen pekonia. 😁

Lihapullat kanterellikastikkeessa


Lihapullat:
1 sipuli
1 pkt pekonia
1 dl Valio kermaista kantarellikastiketta
½ dl korppujauhoja (käytin pankojauhoja)
500 g nauta-sikajauhelihaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Kastike:
2 dl Valio kermaista kantarellikastiketta

Hienonna sipuli ja pekoni. Paista pannulla, kunnes sipuli on kuullottunut ja pekoni rapsakkaa.
Sekoita kantarellikastike (1 dl), korppujauhot, jauheliha, kananmuna ja mausteet kulhossa.
Lisää hiukan jäähtynyt sipuli-pekoniseos lihapullataikinaan.
Pyöritä taikinasta kostutetuin käsin lihapullia ja paista pannulla omassa rasvassaan kauniin ruskeiksi koko ajan käännellen. Lihapullien ei tarvitse tässä vaiheessa olla läpikypsiä.
Lisää pannulle loppu kantarellikastike ja huuhtele tölkki pienellä tilkalla vettä. (Itse lisäsin tässä vaiheessa vielä hieman ihan tavallista ruokakermaa, jotta sain kastiketta vähän enemmän.)
Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes lihapullat ovat kypsiä.
Tarjoa esim. keitettyjen perunoiden ja kaalisalaatin kanssa. 


 Meidän rakas koiramme Viski täytti eilen jo 8-vuotta! Siis kyllä - 8 kokonaista vuotta! Mitä ihmettä, mihin tämä aika menee... Viskin kohdalla tosin on suuri ihme että hän ylipäätään näkee kahdeksannen synttäripäivän. Hän on sen verran kohelo ja meneväinen tapaus, että mietittiin jo hänen ollessaan vuoden ikäinen että tämä koira ei tule näkemään edes 5vee syntymäpäivää. Ja nyt ollaan jo niin sanotusti kolme vuotta "yliajalla", huikeeta! ❤


Pyysitte silloin vauvan syntyessä, että kertoisin miten Viski on suhtautunut uuteen perheenjäseneen joten täältä pesee. Meillä on arki lähtenyt rullaamaan tosi kivasti uuden perheenjäsenen myötä, ja ehkä se on vaikuttanut siihen että Viski on ottanut tytön erittäin hyvin vastaan. Alkuun ei osoittanut oikein mitään mielenkiintoa, sit muutaman päivän päästä kävi varovasti haistamassa ja nyt mennään jo kovan tohinan kanssa pusuttelemaan aina kun tilaisuus tulee. Olen vielä vähän yrittänyt pitää hänen "kielensä kurissa" jotta typykkä saisi hieman omaa vastustuskykyä ensin ja sit saakin jakaa hyviä bakteerejansa vauvalle ihan rauhassa. 


Vaunulenkit sujuu jo hyvin näiden kahden kanssa. Tai oikeastaan ne alkoi sujua hyvin heti kun ymmärsin että vaunuista saa etupyörät lukittua niin että ne ei pyöri joka suuntaan! 😁 Nyt meidän meno on vähän vakaampaa kun ei vaunut vaapu mihin sattuu. Ei ole niin helppoa kulkea ison maantien laitaa koira toisessa kädessä ja toisella kädellä ohjailla vaunuja menemään suorassa, mutta näemmä sitä kaikkea oppii kun vanhaks elää. 


Ja vauvan voi huoletta jättää nukkumaan päikkäreitä pihalle. Siellä missä nukkuva vauva, siellä myös vahtiva Viski. ❤ En tiedä mitä tapahtuisi jos joku ulkopuolinen yrittäisi vaunuja lähestyä, mutta ehkä on parempi ettei kukaan edes testaa asiaa... 😬


Viski sai nauttia synttäreiden kunniaksi herkkulenkistä, eli pakkasimme lenkille vähän extraherkkuja mukaan. Toivotaan että näitä herkkulenkkejä ehditään tekemään vielä mooooonet kerrat yhdessä! ❤🙏

2 kommenttia:

  1. Hei, on tosi herkullisen näköistä ruokaa, pitää ehdottomasti kokeille lihapullakastiketta.
    Kiva oli kuulla Viskin ja pikkuisen "ystävyydestä", se on aina jotenkin niin hellyyttävää!
    Itselläni oli kaksosilla kaverina dalmis, siitä jäi huikeita muistoja. Mutta valitettavasti jouduimme luopumaan koirasta, joka oli 7v vanha, löysimme hänelle ihanan uuden kodin. Yritimme "herkistää" lapsia koira-allergiasta pois, mutta allergia vain paheni (osasyynä lasten pikkukeskosuus).
    Kyllä oli kova paikka silloin, mutta teillä menee varmasti loistavasti!
    Ihanaa on kuulla tavallista arkea siellä maalla, idyllisessä paikassa.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Uskon että tästä tykkää vaikkei edes olisi suuri sienien ystävä.
      Oi, tuo on ikävä tilanne, mutta toki on pakko mennä silloin lasten ehdoilla! Toivon että me emme joudu samaan tilanteeseen. Allergiat on aina harmillisia!
      Ja kiva kuulla että viihdyt blogini parissa! ♥ Tervetuloa vierailulle jatkossakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)