Moikka!
Siitä onkin ihan luvattoman kauan (melkein tasan vuosi) kun olen tänne blogiin mitään kirjoitellut. Monta kertaa ollut ajatuksissa, että pitää tänne jotain kuulumisia kirjoittaa. Mutta aina se vaan jää kaiken muun alle. Enemmän tulee pyörittyä Instagramin puolella, vaikken sielläkään järin aktiivinen ole. Mutta nyt on ollut sellainen kesä, että oli pakko tulla purkamaan tuntojaan tänne.
Juhannusviikolla tapahtui jotain niin surullista ja pohjattoman ikävää. Äiti ei vaan enää aamulla herännyt! 😥 Olimme hyvin läheisiä äidin kanssa, ja tämä suru on kyllä raastanut ja kovin. 😭 Ensimmäiset päivät ja viikotkin menivät ihan sumussa ja shokissa. Tuntuu, että se pahin suru iskee nyt vasta päin kasvoja. Sen takia olikin pakko keksiä joku väylä purkaa surua ja mikäs sen parempi paikka kuin tulla tänne taas pitkästä aikaa kirjoittamaan.
Äidin hautajaiset olivat viime perjantaina. Hän sai kauniin siunaustilaisuuden ja kauniin muistotilaisuuden rakkaiden ympäröimänä. 💗
Luin siunaustilaisuudessa äidille tämän Alisa Martikaisen runon. Runo on niin mielettömän kaunis, että pakko kirjoittaa se myös tänne:
Sinä olit enemmän
kuin koskaan kerroinkaan.
Valaisit kirkkaammin
kuin itse aavistitkaan.
Olit meille sitä
mitä korvata ei mitenkään.
Se, jota ikävöidään
niin ettei saa henkeäkään.
Ja osa minusta kapinoi vastaan
eikä käsitä
kuinka täältä voidaan viedä
joku niin tärkeä.
Kuinka silmänräpäyksessä
voi tulla pimeä.
Ja kuinka se sattuu niin
ettei mitään järkeä.
Sinä olet yksi meistä yhä
täällä ja siellä.
Ja vaikka kipu viiltää niin tiedän,
että kohdataan vielä.
Sinä jätit enemmän kuin jälkesi maailmaan.
Jätit rakkauden tänne elämään ja kasvamaan.
Hyvää matkaa äiti - lempeitä tuulia!
Olit ja olet rakas! 💗
Osanotto suruun, koskaan ei tiedä milloin on matka päättyy.
VastaaPoistaPilvi on levittäytynyt taivaalle kuin enkelin siipi. Aurinko meni mailleen, vain heikko punerrus pilven reunassa muistuttaa päivästä jota ei enää ole.
Elämä jatkuu, äiti elää sinussa ja kaikissa teissä läheisissä.
Kun osaisi olla kiitollinen ja muistaa huonoinakin päivinä tärkeimmän.
Kiitos paljon! ❤ Onneksi ehdittiin juuri ennen äidin kuolemaa vielä juhlia minun synttäreitä. Jäi hyvät muistot viimeisestä kohtaamisesta!
PoistaOsanottoni kaikille Koivurantaan.
VastaaPoistaMenee aikansa kun mikään ei ole entisellään, eräänä päivänä suru on muuttunut kaipaukseksi, muistoiksi rakkaasta äidistä.
Muistelen usein omia vanhempia, muistan mitä he sanoisivat tai tekisivät.
Voimia sinulle, vietetään kesää ihan niin kuin mukavalle tuntuu.
Kiitos paljon! ❤ Ja kiitos tuosta viimeisestä lauseesta - välillä tunnen tuskaa siitä, että voinko tuntea elämässäni iloa vaikka äitini on juuri kuollut. Mutta elämähän ei ole koskaan joko-tai vaan sekä-että. ❤
PoistaOtan osaa. Onhan se kova paikka. Oma äitini kuoli myös yllättäen (kohta neljä vuosikymmentä sitten), sain tiedon puhelimella. Yhtäkkiä koko kehoni oli kylmän hien peitossa. Mutta siitä sitten hiljalleen selvittiin, näinhän se menee. Ihmiset ovat erilaisia, mutta sanoisin, että se paha suru muuttuu kyllä moneksi paremmaksi asiaksi. Kiitos kun jaoit asian. mk
VastaaPoistaKiitos paljon! ❤ Ja osanotot myös sinulle, vaikka aikaa onkin jo kulunut, mutta suru siellä mukana kulkee joka tapauksessa. On lohduttavaa kuunnella muiden tarinoita surun kanssa elämisestä. Ehkä itsellekin joskus tulee se päivä, kun se surun pahin piikki on hieman talttunut.
Poista