sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pizzaa ja naudanlihakastiketta

Lauantai-illan iloksi tuli kokeiltua uutta yleiskonetta myös pizzapohjan valmistukseen. Tämä Pastanjauhajien pohjaohje on muutenkin niin hyvä, että sen saa tehtyä käsinkin näppärästi. Mutta näppärästi kävi myös koneen kanssa. Tällä kertaa pizzan päälle tuli tomaattisosetta, kinkkua, ananasta, Aurajuustoa, tavallista juustoa ja oreganoa. Nam! :) Ja tällä kertaa en kaulinut pohjaa ihan minimaalisen ohueksi, koska tiesin että tuo meidän isäntä tykkää hieman paksummasta pohjasta! :)

Launtai-illan ratoksi tuli myös askarreltua yksi kakun koriste. Tämä tulee ihan omaan käyttöön, mutta siitä lisää myöhemmin.... :)

Tyynekin rakensi itselleen keittiöön uuden pesän lauantaina. Naurattaa aina, että mitä pienempi kolo, sitä paremmin kissa siellä viihtyy! :)

Sunnuntaina oltiin Jimin kanssa elämämme ensimmäisellä Rallytoko-tunnilla. Intoa oli enemmän kuin taitoa, mutta siitä on hyvä lähteä!! Sain kotiläksyksi opetella palkkaamaan Jimin aina vasemmalla kädellä, eli siinä on tämän viikon teema! :) Ensi sunnuntaina mennään taas näyttämään tokoporukalle onko päähän jäänyt yhtään oppia....

Ja sillä välin kun me Jimin kanssa olimme Halikossa oppimassa, oli isäntä tehnyt ruokaa! Oli aika ihanaa tulla kotiin nälkäisenä, kun odotti ruoka lähes valmiina pöydässä! Ja hyvää ruokaa olikin! Tästä tuli heti yksi lempiruuistani. Ja veikkaan, että itse tehtynä tämä ei olisi ollut niin hyvää. Eli vakoilin hieman, ja Härkäruukun ohje oli otettu Snellmanin sivuilta. Nam!!! :) Vihjasin kyllä, että jos joskus haluaa mut yllättää jollain kivalla tavalla, niin sit vois tehdä tätä ruokaa uudemmankin kerran.... ;)


2 kommenttia:

  1. Hyvä Jimpe, hyvä Nansu! ..ja mää odotan yleiskone-pulla maistiaisia..!

    VastaaPoista
  2. Just aamulla mietin, että teiät täytyy pyytää kaffelle, niin saan taas hyvän syyn leipoa!! :) Ja Jimpe saa hoitaa Veetiä... <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)