torstai 17. tammikuuta 2013

Kakkupohjan väsäämistä & lihapullia

Eilen tuli väsättyä perjantaita varten yksi kakkupohja valmiiksi. Ja kerrankin se onnistui, wuhuu!! :)
Käytin nyt ensimmäistä kertaa "muki-taktiikkaa" aineiden mittauksessa. Ja ehkä tämä oli juuri se juttu, miksi pohja onnistui.

Tein siis 3 munan kakkupohjan. Sokeria tuli yhtä paljon (katso kuva). Myös jauhoja laitoin yhtä paljon (suhteessa 50 % vehnäjauhoja ja 50 % perunajauhoja). Lisäksi 1 tl leivinjauhetta. Tein kakun 18 cm irtopohjavuokaan. Tänään olisi tarkoitus täyttää se, ja huomenna sitten koristella.

Ja samalla kun uuni oli lämmin, niin pitihän sitä muutakin leipoa.
Eli yksi tälläinen meidän suosikkipiirakka, ohje on ollut blogissa jo monta kertaa.


Samalla tein sitten muutamat lihapullat.

Aurajuustoiset lihapullat



















400 nauta-sikajauhelihaa
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 dl korppujauhoja
2 valkosipulia
1 iso sipuli pieneksi silputtuna
suolaa, pippuria, chilijauhetta
½ ptk Aurajuustoa

Turvota ensin korppujauhot kerma-maitoseoksessa. Lisää sitten mukaan jauheliha (parempia lihapullia tulisi pelkästä nauhdanjauhelihasta, mutta meiltä ei pakasteesta sitä löytynyt), sipulit, mausteet ja Aurajuusto murustettuna. Huomaa taikinaa maustaessasi, että tuo Aurajuusto on aika suolaista.
Pyöritä taikina pulliksi, ja paista lihapullat pannulla kypsiksi tai uunissa 225 asteessa n. 20 minuuttia. Tällä kertaa paistoin uunissa, kun se kerta oli valmiiksi lämmin.

Tässä vielä kuvat näistä valmiista Lego-koristeista! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)