maanantai 16. syyskuuta 2013

Piimähyydykekakku

Viikonlopun yllärivieraiden varalle leivoin jo kauan ajatuksissa olleen kakun; piimähyydykekakun. Ja eihän se hukkaan mennyt, sillä saimme ystäväpariskunnan vieraaksi sunnuntaina.
Kakku oli ihanan raikkaan makuista, ja piimä ei kyllä maistunut kakussa vähäisimmässäkään määrin. Ja onneksi kakun makuun ei vaikuttanut se, että olin jättänyt sen hyytymään täpötäyteen jääkaappiin vuoka kallellaan, joka taas johti siihen että kakku oli hyytynyt ihan vinoksi! :)
Ohjeen olen bongannut Pirkan -sivuilta, mutta myös Herkkuhovin blogissa on tehty samaista kakkua & ollut sielläkin kovin kehuttu!

Piimähyydykekakku



200 g Digestive keksejä
75 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 dl piimää
2 dl kuohukermaa
3 rkl sitruunamehua

Päälle:
2 prk mangososetta

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos irtopohjavuokaan.
Pane täytettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita sokerit piimän joukkoon. Vaahdota kerma ja yhdistä piimäseokseen. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne lähes kiehuvaan sitruunamehuun. Sekoita vähän jäähtynyt liivateseos piimä-kermaseokseen ja kaada vuokaan. Anna hyytyä kylmässä vähintään muutaman tunnin ajan, mielellään seuraavaan päivään.
Levitä päälle mangososetta. Koristele haluamallasi tavalla.






Meiän pikku"kenguru" harjoitteli sunnuntaiaamuna tärkeitä hiirenmetsästystaitojaan. Minä yritin uuden kameran kanssa olla kytiksellä, että saisin hyviä kuvia. Mutta näemmä se hyvien kuvien saaminen ei ole kiinni pelkästään hyvästä kamerasta, vaan vaaditaan myös aikalailla hereillä oloa. Tilanteet ehti kaikki menemään jo ohi, kun minä vasta harkitsin napin painamista! :)


Ja pitihän sinne autotallin katollekin kiivetä, ja äippä oli ihan sydän syrjällään maantasalla!! :)


6 kommenttia:

  1. Oi tätä herkkukakkua! Teen nykyään tätä suosiolla tuplamäärän jos vieraita tulee enempi, menekki on aina kova. :D
    Liikkuvien kohteiden kuvaaminen on aika taitolaji, joko sitä itse on liian hidas, kohde liian nopea tai sitten kamerassa väärä asetus juuri sillä hetkellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihanan raikas kakku! Ja paranee vaan kun saa muutaman vuorokauden odottaa syöjiä! :)
      Järkkärikameran maailma on mulle vielä niin outo. Kovin olen yrittänyt opetella niitä manuaaliasetuksia, ja muutamia onnistuneita otoksia olen jo saanut, mutta varmaan ihan tuuri pelillä! :)

      Poista
  2. Pitkälle pötkii jo niillä automaatti jutuillakin! Ei kannata haukata kerralla liian suurta palaa, yrittämällä oppia kaikki kerralla. ;) nimim. Kohta 2 vuotta kameran omistanu, mutta silti manuaaliasetukset lasten kengissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä vähän jo pääsin (muutaman minuutin opastuksen jälkeen) jyvälle niistä manuaaliasetuksista, tosin mulla niiden käyttö on vielä vähän sitä ja tätä. Mutta Late oli niin kiinnostunu asiasta että alko manuaaliasetuksia heti opiskelemaan ja hienoja kuvia se on kyllä saanut otettuakin.

      Poista
  3. Minullakin on tämä kakku kokeilulistalla. Muistan Herkkuhovi-blogista lukeneeni sellaiset kehut, että tämä meni heti listalle. Koskahan sitä vaan kerkeää kaiken toteuttaa. Tämä on kyllä varmasti juuri niin ihanaa kuin on kehuttu! Niin ja kauniita kuvia olet ottanut. Ihania astioita sinulla.:) En muista kommentoinko teidän vihkikuvia, mutta nyt sen sanon, on tosi upeat kuvat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!! Mukavan raikas kakku, ja tosiaan vain paranee vanhetessaan.
      Meillä tuo isäntä ei varmaan ole ihan samaa mieltä meidän astioiden ihanuudesta :) valittaa aina kun haalin kirppiksiltä uusia löytöjä kaappeihimme! Mutta eikö vähän aina tarvii olla ajan patinaa astioissa. Maistuu kakkukin paljon paremmalta!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)