lauantai 2. tammikuuta 2016

Mieleenpainuvimmat reseptit vuonna 2015

Kun oikein rupesi läpikäymään kaikkia viime vuonna tehtyjä juttuja, niin kyllä sitä taas aika paljon oli tullut erilaisia reseptejä kokeiltua. Tein nyt pienen kollaasiin mieleenpainuneimmista resepteistä. Juuri niistä joista luettuani omaa blogia taaksepäin, tuli sellainen tunne, että tuota on PAKKO tehdä uudelleen! :)


Taivaallisen hyvää kanapastaa tuli tehtyä tammikuussa. Ikinä en ole ollut mikään suuri pastanystävä, mutta tämä kastike vei kyllä kielen mennessään. Tehty hyvin simppeleistä aineksista, mutta ehkä juuri se olikin tämän jutun juju.


Tämän vuoden ehkä yksi herkullisimmista kakkujutuista oli kyllä ehdottomasti tämä "Snickers-piirakka", jota tein ensi kerran helmikuussa. Isäntä tasaisin väliajoin aina pyytää tätä leipomaan ja aina se häviää yhtä nopeasti parempiin suihin. Kehittelin tästä myös vehnättömän version.


Värikästä pastasalaattia tarjoiltiin jo meidän häissä vuonna 2013, mutta jostain syystä resepti jäi silloin kirjaamatta tänne blogiin. Tämä on kyllä sellaista pastasalaattien aatelia, ilman mitään majoneeseja yms. 


Samettista suklaajuustokakkua tein kahvipöytään, kun hyvä ystävä Ruotsista tuli perheensä kanssa kylään. Tätä suosittelen testaamaan heti kun mansikka-aika alkaa, nam!! On kyllä nimensä mukaisesti erittäin samettista kakkua. 


Maissikeitto taisi olla yksi ensimmäisiä vuonna 2015 tekemiäni kasviskeittoja. Ja tällä oli hyvä aloittaa, koska tämä oli ERITTÄIN herkullista! 


Jauheliha-enchilladat, tomaattinen maissisalsa ja guacamole olivat kyllä ehdottomasti viime vuoden parasta meksikolaista antia! Tässä setissä kaikki maut osuivat kohdilleen ja syöminen oli yhtä ilotulitusta. Jos arvostelut tuntuu vähän ylisanoilta, niin kokeilpaaka itse! :)


Mikäs sen parempi tapa aloittaa aamu, kuin herkullisella aamiaispiirakalla. Tämä oli ihan uusi tapa nauttia munat ja pekonit ja ei ollenkaan huono, ei... :)


Marinoitua kaalisalaattia tehtiin ekan kerran kesäkuussa ja se sai kyllä välittömästi pysyvän sijan meidän ruokapöydästä. Enää ei olla coleslawta muulla reseptillä tehtykään. Mielestäni tässä on tuplasti enemmän makua kuin niissä muissa kaalisalaattiohjeissa.


Mutakakkua Daim-kermalla nautittiin mun synttäreillä kesäkuussa ja siitä päätelleen, että kakku hävisi pienintä murua myöden, se ei voinut olla huonoa. 


Kesäkuussa tehty taimen-piparjuurikeitto jäi palavasti mieleen herkullisen maun takia ja tällä reseptilä onkin tullut keittoa tehtyä myös niin lohesta kuin muistakin kaloista. Jos ette ole vielä kokeileet, niin KOKEILKAA! Sitä ei ehkä ihan heti usko kuinka upean maun keittoon tuovat smetana, suolakurkut ja piparjuuritahna. 


Pastitsio ja itsetehty punajuurisalaatti on pakko mainita kun puhutaan viime vuoden mieleenpainuvimmista jutuista. Edullista ja niiiiiin herkullista ruokaa!! Ja tuo punajuurisalaatti vei kyllä 100-0 voiton Forssan punajuurisalaatista. 


Samettinen Aura-punajuurikeitto vie kyllä viime vuoden parhaimman kasviskeitto-tittelin. Tätäkin on tullut tehtyä jo monet kerrat uudelleen. Etenkin sen jälkeen kun hokasin, että säilykepunajuurista saa tehtyä myös oikein oivallisen keiton.


Heinäkuun lopulla jouduin muuttaamaan ruokavaliota eli peruna ja suomalaiset viljat jäi pois (sillon vielä tosin oli kaura kuvioissa, nyt ei enää sekään). Tuntui että tämä ruokavaliomuutos oli muille ihmisille kovempi pala kuin minulle itselleni. Mulle se avas taas uuden oven ihan täysin uusiin resepteihin!! :) Nämä vehnättömät riisipuurorieskat olivat kesällä aika kovaa huutoa. Korvaavat kyllä aika helposti karjalanpiirakat.


Erilaiset hotdogit oli ihana löytö! Näitä on tullut tehtyä jo kerran jos toisenkin. 


Siemennäkkäri oli kyllä ihan paras "leipälöytö". Tämä korvaa niin leivän, sipsit, popparit jne jne. Ihan täydellistä herkuteltavaa, ja hei, kaiken lisäks vielä terveellistä! :D 


Osterikastike oli kiva löytö ja tämä possua ja kasviksia osterikastikkeessa pääsikin kertaheitolla meidän luottoresepteihin. Pitääkin taas muistaa tehdä tätä!! ;)


Yhtä makujen ilotulitusta tämäkin ruoka - puolukkajäädyke ja kolakastike. Kaikista parasta tässä oli vielä se, että sain syödä kaiken ihan itse!! ;) 


Pohjaton tonnikalapiirakka oli yksi parhaista suolaisen piirakan resepteistä tälle vuodelle. Tästä on tehty jo monenlaisia variaatioita, mutta kyllä tämä tonnikalaversio taitaa edelleen pitää kärkisijaa. 


Vehnätön focaccia vei kielen mennessään ja tätä miettiessä odottelen kesää ja grillikautta ja kunnon salaattibuffettia mihin tämä leipä sopii kuin nenä päähän!!! 


Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpinä mainittakoon suklaatryffelikakku Daimilla ja Baileysillä. Tämä pääsi kahvipöytään ihan sillä perusteella, että pohjaan ei tullut jauhoja ollenkaan. Ja tämä kyllä pääsee uudestaankin meillä kahvipöytään. Herkullinen, aikuiseen makuun olevan kakku, nam!! 

Olihan siinä niitä aika sikermä. Alkoikos jonkun reseptin kokeileminen kutkuttamaan jo jauhopeukaloa...?! :)

10 kommenttia:

  1. Ihana blogi sinulla! Tuo Snickers-piirakka näytti aika herkulta! :P
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa! Ja kiitos kun tulit vierailulle, kävin heti vastavierailulla ja löysin kivan blogin!! :)

      Poista
  2. Huh mikä herkkujen ilotulitus täältä löytyikään.. NAM :P

    VastaaPoista
  3. Oi mikä herkkukavalkadi :). Vaikka juuri nousin ruokapöydästä hetki sitten, alkoi tehdä mieli jotain näistä. Hyvää alkanutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos!! ♥ Ja kiitos samoin, oikein hyvää alkanutta vuotta 2016!!!!

      Poista
  4. Voi apua, mitä kaikkia herkkuja tuolla listalla olikaan... Tuo snickerspiirakka on edelleen kokeilematta, jospa sitä tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju!! Testaa ihmeessä - molemmat on hyviä, vehnätön tai vehnällinen!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)