keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kebabpyörykät


Olipa kiva palata taas normaaliin rytmiin ja alkaa kokkailemaan arkiruokia. Tosin tätä normaalia rytmiä ei kestä kuin reilu viikko ja pidän taas viikon loman. Senkin jälkeen taitaa vielä muutama päivä kesälomaa olla jäljellä, mutta ne saavat odottaa upeita syyskelejä.
Kebabpullien (tai siellä oli tehty pihvejä, ei pullia) ohje löytyi yllätys yllätys Yhteishyvän sivuilta. Eihän mikään voita äidin tekemiä lihapullia, mutta kyllä näitä ihan hyvällä ruokahalulla siltikin söi. Mukavan mausteista ja erilaista. Ja helppoa kuin mikä. En taaskaan jaksanut paistaa lihapullia pannulla, vaan laitoin ne uuniin kypsymään. Uunissa kypsyi samalla myös isännälle perunat. Uunissa oli asteita muistaakseni 200 ja aikaa meni n. 15-20 min.

Kebabpyörykät 


500 g naudan paistijauhelihaa
1 tl suolaa
2 puristettua valkosipulinkynttä
1 dl hienonnettua fetajuustoa
1 muna
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl intialaista mausteseosta (suolatonta)

Sekoita kulhossa jauhelihataikinan aineet tasaiseksi massaksi. Anna taikinan mielellään levätä noin tunnin ajan viileässä ennen paistamista. Muotoile kosteiden käsien välissä pyöreät pihvit ja voitele ne kevyesti öljyllä. Grillaa pihvit ritilällä tai paista pannulla noin 3 minuuttia kummaltakin puolelta.

Lihapullat odottelevat uuniin pääsyä...

Me söimme kebabpyörykät herkullisen aiolin kanssa. Aiolin ostin viime viikolla Övertorneåsta, Ruotsin puolelta, kun pikaisesti piipahdimme siellä kaupassa. Toiset hakee Ruotsista nuuskaa ja toiset taas katkarapusalaattia ja majoneesia. Ruotsalaiset osaavat kyllä majoneesin teon, se täytyy tunnustaa.


Ja tais sieltä Ruotsista muutama jauho-ja siemenpussikin tarttua mukaan.


2 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköistä. Tämä lihapullaresepti menee testaukseen, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! ♥ Tämä oli mukavan erilainen resepti perinteisiin lihapulliin nähden, kannattaa testata! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)