perjantai 26. elokuuta 2016

Kesäinen seitipaistos


Lohta on pakkanen piukassa, mutta ei vaan raaski käyttää.... :D Ei vaiskaan, ei sitä lohtakaan ihan joka päivä jaksa syödä. Sitä paitsi seiti on ihan kelpo kala ja kai siinä jotain ravintoaineitakin on, olevinaan ainakin. Isännän ilme oli kyllä ihan näkemisen arvoinen, kun ilmoitin mitä on ruokana! :D
Tämä oli nopea tehdä ja erittäin kelpoa arkiruokaa. Seitin seurana oli paistettuja pakastewokvihanneksia, salaattia ja keitettyjä kananmunia (ja isäntä söi pottuja). Ohje on (pikkasen sovellettuna) Valiolta.

Kesäinen seitipaistos


200 g miniluumutomaatteja
pala purjoa
400 g (laitoin 600 g) seitiä paloina
ripaus suolaa
ripaus musta-tai valkopippuria
1 prk (2,5 dl) Valio maustettua ruokakermaa Kolme juustoa
½ dl tuoretta tilli hienonnettuna

Puolita tomaatit ja leikkaa puhdistettu purjo ohuiksi renkaiksi. Laita jäiset seitipalat voideltuun uunivuokaan. Mausta päältä suolalla ja pippurilla. Kaada kerma joukkoon. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja anna kalojen sillä välin hieman sulaa kermaliemessä. Lisää tomaatit ja purjo mukaan ja laita paistos uuniin. Anna kypsyä noin n. 20 minuuttia. Lisää kypsän paistoksen pinnalle tuoretta tilliä. Tarjoa esim. uusien perunoiden kanssa.


Sain 30vee lahjaksi pari kesää sitten omppupuun ja nyt sieltä saa tänä syksynä ekat omenat, jeeeee!!! :) Tällä määrällä ei vielä hurrata, mutta onneksi pääsee mamman luo "omenavarkaisiin", niin saa ehkä jonkun piirakankin väännettyä.


Ja mun kukkakin yrittää kovin vielä tuupata uutta kasvustoa. Kyllä syksy vaan on ihanaa aikaa! ♥ Ja siis eihän vielä edes ole syksy...se alkaa vasta ensi viikolla virallisesti! ;)


6 kommenttia:

  1. Onpas komeita omppuja! Mä en tiedä mikä meidän pihassa on vikana, sillä kaikki tuntuu homehtuvan. Ensin näytti siltä, että saadaan hyvä vadelmasato, mutta yllättäen kaikki homehtui. Sama tuntuu käyvän omenoillekin. Joitain omppuja oon saanut pelastettua, mutta suurin osa sadosta meni pilalle. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hö.... :(
      Meillä tuli hyvä vadelmasato ja ainoastaan se ns. viimeinen sato pääsi homehtumaan kun en niitä noiden reissujen takia päässyt ajoissa poimimaan.

      Poista
  2. Ruoka näyttää hyvältä!
    Kiitos ohjeesta!��
    Ja hienot omppukuvat!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥
      Ja sinulle kans, oikein mukavaa alkanutta viikkoa! :)
      Kävin sun blogissa viikonloppuna "kuolaamassa" muutamaa leivosohjetta, saas nähdä koska kerkeän niitä toteuttamaan.... ;)

      Poista
  3. Ompa herkullisen näköinen seitipaistos, täytyypi kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti ♥ Tämä oli herkullista! Seiti on kyllä vähän aliarvostettu kala, mielestäni.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)