keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Karamellipossu-hampurilaisia joulukinkun jämistä


Jos jotain asiaa inhoan, niin ruuan roskiin heittämistä. Meillä sitä ei juurikaan tapahdu. Syynä, että pyrin käymään ainoastaan kerran viikossa kaupassa, jolloin loppuviikosta yleensä jääkaapissa on enää vain valo jäljellä ja saadaan vitsailla, että kenes luo tänä viikonloppuna mennään kylään just sopivasti ruoka-aikaan. 😂
Ja ne vähät jämät jota joskus jää, niin nekin menee tehokkaasti koiran suusta alas.
Senpä takia olin jouluna vähän ehkä ärsyttävänkin tarkka, että keneltäkään ei joulupöydästä vaan jää mitään roskiin laitettavaa. Että meille kyllä kelpaa kaikki jämät! Mun vanhempien kinkkua vahtasin ja kuolasin, ja tehokkaalla kuolaamisella siitä irtosikin sitten aikamoinen siivu meille. (Olihan meillä siis omakin kinkku, mutta se n.3 kg hävisi parempiin suihin muutamassa päivässä.)
Soppa365 -sivuilta löytyi herkullinen karamellipossun ohje, ja voi vitsit mutta tuli hyvää. Nälkäisenä en jaksanut tuota thai-kastiketta keitellä ihan siirappiseksi saakka, mutta nam nam, kyllä kastike maustoi kinkun vähän löysempänäkin.
Laitoin ohjeeseen sulkuihin mausteet joita en käyttänyt, kun niitä ei kotosalta löytynyt. Hyvää tuli ilman niitäkin.

Karamellipossua joulukinkun jämistä


600 g kypsää joulukinkkua
öljyä vuoan voiteluun

Thaikastike:
2 rkl limenmehua
(1 sitruunaruoho)
2 dl kasvislientä
1 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
(1 tähtianis)
3 kokonaista neilikkaa
1½ dl palmu-tai fariinisokeria (käytin kookossokeria)

Tee thaikastike. Purista limetinmehu ja hienonna sitruunaruoho. Mittaa aineet sokeria lukuun ottamatta kattilaan. Kiehauta ja lisää sokeri. Keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia tai kunnes kastike on paksuuntunut siirappimaiseksi. Siivilöi kastike.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Voitele uunivuoka öljyllä. Revi joulukinkku haarukkaa apuna käyttäen ohuiksi säikeiksi uunivuokaan. Vaihtoehtoisesti voit leikata kinkun 1 cm:n kuutioiksi. Lisää thaikastike ja sekoita. Paista nyhtökinkkua uunissa 10–15 minuuttia, kunnes se saa ruskean värin ja hieman rapean pinnan.

Kinkut ennen kastikkeen lisäämistä ja uuniin menoa.


Meillä liha päätyi hampurilaisten väliin. Ja hampparisämpylät tein TÄLLÄ hyväksi havaitulla ohjeella. Tähän sai helposti hukattua perunalaatikon jämät. Nämä on kyllä ehdottomasti parhaat hampurilaissämpylät mitä olen ikinä tehnyt / syönyt. Ja helppo tehdä. Älkää pelästykö tekovaiheessa, kun tuo taikina on aika jämäkkää. Ajattelin, että siitä tulee ihan kivikovat sämpylät. Mutta päin vastoin. Kun muistatte vaan sinnikkäästi nostattaa ensin taikinaa ja sitten niitä sämpylöiksi pyöriteltyjä taikinapalloja. Leivoin samalla vähän enemmän sämpylöitä ja nyt niitä on pussillinen myös pakastimessa.
Hamppareiden teko tyssää yleensä siihen, että en tykkää niistä kaupan valmiista sämpylöistä. Mutta nyt ollaan taas askeleen lähempänä seuraavaa hampparipäivää!




Hampurilaisten väliin päätyi kinkun lisäksi salaattia, tomaattia, suolakurkkuja, punasipulia, Aurajuustoa, paholaisenhilloa sekä Aiolia. 😋 Ihan kuin ravintolassa, mutta vähän vielä parempaa.... 😉


4 kommenttia:

  1. Voi miten herkullisen näköistä! 😋👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥ oli herkullisen näköisiä ja herkullisen makuisia!

      Poista
  2. Pienellä määrällä mielikuvitusta, lisättynä luovuutta saa tähderuuasta uuden herkun.
    Hyvä ja käyttökelpoinen idea.
    Jos ruokaa jää aterioilta tai ruoka- aineita vanhentuu jääkaapissa, ruokaa ostetaan liikaa tai perhekunnan ruuanmenekki ei ole hahmottunut ruuanlaittajalle.
    Ruoka on sen verran suuri menoerä kuukausimenoissa, että ei luuisi kenenkään heittävän ruokaa roskiin. Aiheesta voisi paasta helposti pidemmänkin rupeaman, mutta asia on aina ajankohtainen, ei pelkästään hävikkiviikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä.
      Kammoksun ajatusta ruuan roskiinlaittamisesta mutta monelle se on arkipäivää... :(
      Ruoka tosiaan on aika suuri menoerä. Varmasti itsekin leipoisin enemmän kaiken maailman kakkuja jos kukkaro sen sallisi...

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)