maanantai 24. syyskuuta 2018

Marinoidut ja paistetut seitifileet


Ai että kun tuli tehtyä taas hyvää ruokaa! 😋 
Kalaruokia kun pitäis syödä vähintäänkin kerran viikossa, mutta aina ei jaksa pelkkää lohta syödä.  

(Ja kalastajamies ja sen frouva on olleet vähän laiskoja käymään kalassa, joten affenet ja kuhat on saaneet toistaiseksi pysyä vedessä.)

Mutta kylläpä oli nämä seitifileet niin mehukkaan makuisia. Olin oikein itsekin yllättynyt. Jos en olis tiennyt mitä söin, niin olisinpa saattanut veikata jopa turskaa. 
Tämän ruuan salaisuus oli se, että fileet pistettiin marinoitumaan jo vuorokausi ennen paistamista. Ja näin teen jatkossakin. Ja paneroin fileet karkeissa ruisjauhoissa, mikä oli myös erittäin onnistunut valinta. Toki ne hienoksi jauhetut jauhotkin käy, mutta krouvimmasta jauhosta saat varmasti enempi makua.

Marinoidut ja paistetut seitifileet


n. 600 g pakastettuja seitifileitä

Marinadi:
2 munaa
2 dl ruokakermaa
1 rkl sinappia
1 rkl sinappijauhetta
1 tl suolaa

Paistamiseen:
karkeita ruisjauhoja
suolaa
voita

Tee ensin marinadi. Vatkaa yhteen munat ja kerma sinapin, sinappijauheen ja suolan kanssa. Pane jäiset seitifileet marinadiin ja kaada ne astiaan, jossa ne ovat ehdottomasti joka puolelta mausteliemen peitossa. Anna maustua vuorokausi kylmässä. Samalla fileet saavat sulaa rauhassa.
Kääntele fileet suolalla maustetuissa ruisjauhoissa. Paista ne hitaasti voissa. 



Ja taas vähän Viskin kuulumisia. Käytiin jälkitarkastuksessa ja saatiin ihan hyviä uutisia. Eli niveltulehdus selätetty. Nyt saatiin jättää tulehduskipulääke pois. Silti pitäis vielä kuukauden ajan malttaa ottaa liikunnan suhteen rauhallisesti, jottei tulis mitään takapakkia paranemisen kanssa. Ja nyt pitäis aloittaa ankara jumppaaminen. Jotta nivelrikko pysyy kurissa, niin tärkeätä on, että paino pysyy kurissa ja lihakset on tikissä. Me ollaan jo alotettu jumppaaminen tasapainotyynyn kanssa. Lisäks ollaan joka päivä paljon peruuteltu. Tänäänkin peruuteltiin metsässä upottavassa maastossa ja myös vähän ylämäkiä. 



Lääkäri meinas, että kun nyt otetaan tosissaan tämä pareneminen, niin voipi olla että se nivelrikko ei sieltä edes koskaan lähde sen enempää etenemään. Hope so!! ❤



Laserhoitoa jatketaan edelleen kerran viikossa. 
Onneks meillä on aivan superihana laserhoitaja (Hevos-ja koirahieroja Pia Valtonen)!! 💗



Ja hei, katsokaapa kuka oli päässyt uusimpaan Kippari-lehteen!! 😁 Meidän perheessä asustaa julkkis.....



Mukavaa, syksyistä viikkoa kaikille!!! 🍂




12 kommenttia:

  1. Kiitti kivasta erilaisesta kalaohjeesta. Kokeillaan täälläkin pikapuolin. Mukava kun Viskillä menee jo paremmin ja on päässyt reippaana poikana lehteenkin :) t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Meiltä ainakin vahva suositus tälle ohjeelle, ja toimii varmasti muustakin kalasta kuin seitistä!
      Viski kiittää!! ♥

      Poista
  2. Tuo sein marinadi on lähellä niiden Oopperakellarin silakoiden marinadia. Marinointi tekee seifileille ihmeitä, sopiipa tuossa marinadissa pyöräytellä kala kuin kala.
    Kalaruokaa on kokeiltava, kiitos ohjeesta.
    Hyvää vointia kaikille Koivurantalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, kokeilenkin seuraavan kerran tätä silakoihin! :)
      Ja kiitos tuhannesti ja sitä samaa Sinulle! ♥

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta!

    Hienoa, että Viski on taas paremmassa kunnossa - ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
  4. Siis koska vain tänne blogiisi kurkistaakin löytyy niin ihania ohjeita kokattavaksi, että ensi viikolla tämäkin menee kokeiluun. Kiitos.
    Viskille paljon haleja ja tervehtymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! ♥ Ja samat sanat voin sanoa sinulle! :) Herkullisia ohjeita perä jälkeen!!
      Viski kiittää!! ♥

      Poista
  5. Mukavaa, että Viski voi paremmin :)

    VastaaPoista
  6. Herkullinen ohje, kiitos. Tätä kokeillaan :)
    Viskille paljon rapsutuksia ja hyviä vointeja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi!! Näppärää, edullista ja herkullista perusruokaa!
      Viski kiittää rapsutuksista ♥ niitä ei kuulemma voi koskaan saada liikaa! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)