sunnuntai 2. syyskuuta 2018

No voihan Viski!! ❤


Kävimme tosiaan perjantaina Turun Koira-Kissaklinikalla ihmettelemässä Viskin toista etujalkaa, jota on satunnaisesti silloin tällöin ontunut ja nyt viime viikosta saakka ihan joka päiväisesti.
Ja niinhän sieltä saatiin sekä hyviä että huonoja uutisia.

Röntgenissä selvisi, että molemmissa olkanivelissä oli lievää nivelrikkomuutosta ja rintarangassa spondyloosia. Mikä siis oli hyvää ja mitä eniten pelkäsin oli se, että pitäisi leikata jotakin. Huonoa tietenkin tuo nivelrikko ja spondyloosi. Nivelrikko oli tosiaankin vielä lievää, mutta oikeassa olkanivelessä oli selkeästi tulehdusta. Tulehdukseen aloitimme nyt tulehduskipulääkkeen sekä kaksi kertaa viikossa laserterapian. Spondyloosiin saa nyt vahvaa hermokipulääkettä. Tämä siksi, että nähtäisiin muuttuuko koira millään tavalla. Nuo spondyloosin aiheuttamat hermokivut voi olla tosi pahoja. Ja koska on vaikea sanoa, että aiheuttaako se koiralle kipua, niin nyt testataan lääkkeiden avulla mikä tilanne on. Mikäli koira muuttuu nyt kivuttomampaan suuntaan, niin sit niitä kipuja on ollut myös selässä ja lääkitystä jatketaan.



No oliko tämä maailmanloppu meille? 
Jotenkin osasin tätä vähän odottaa. Meidän edellisellä koiralla Jimillähän oli myös sekä spondyloosia että nivelrikkoa. Raskasrakenteisilla koirilla se vaan on tavattoman yleistä. Mikä positiivista, niin Viskillä spondyloosia tuskinpa on aiheuttanut mikään perinnöllisyys tms. vaan selässä näkyi selvä trauma joka tämän muutoksen hyvin todennäköisesti on aiheuttanut. 

Emme aio alkaa mitenkään hirveästi rajoittamaan Viskin elämää tämän takia. Pallojen perässä meillä ei enää juosta ja muutenkin pitää hieman vahtia, että ei pääse ajamaan esim. mitään eläimiä takaa (Viskillä kun on paha riistavietti ja tästä syystä hän ulkoilee aina kytkettynä muualla kuin omassa kotipihassa). Mutta muutoin eläköön kotipihassa vapaana ihan normaalia koiranelämää.

Meillä on ollut ruokavaliossa öljyt ihan päivittäisessä käytössä pennusta saakka. Niitä ei saa jatkossakaan unohtaa. Lisäksi aloin nyt antaa serrapeptaasia vahvalla annostuksella 2 x päivässä. Lisäksi ruoan joukossa saa vahvaa kurkumaa, kuivattua nokkosta sekä vahvaa maitohappobakteeria. Joku laadukas nivelravinne pitäisi vielä ostaa. Onko jollain suositella jotakin hyvää, josta on oikeasti ollut hyötyä? Tuo nivelaineiden viidakko on kans aikamoinen. Tuotteita on joka lähtöön ja hintojakin on joka lähtöön, mutta tiedä niistä sitten mikä on oikeasti laadukasta ja mikä ei. 



Kolmen viikon päästä mennään taas kontrolliin. Siihen mennessä pitäisi olla saanut kipuja hallintaan. Toivotaan näin. 
Ja jatkossa vaan elämme hieman "rikkinäisemmän" koiran kanssa elämää, josta nautimme täysillä ihan joka sekunnista!! ❤ ❤

12 kommenttia:

  1. No voi pirskatti, ei hyvä juttu ensinkää, mutta sulla kyllä on positiivine asenne asiaan! Nuo karvaset ystävät on siinä kipujen peittämisesä aika mestareita, hyvä että tuli asia seleville, tsempit sinne koko poppoolle ja isot rapsutukset Viskille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!! ❤
      Kyllä sitä hetken joutu "kokoilemaan itseään" taas siellä eläinlääkärin vastaanotolla kun lääkäri kertoi röntgenkuvien tuloksia. Kaikista huonoin fiilis tuli siitä, että josko ne Viskin kaikki "omituiset" jutut onkin ollut kipuilua... No, aika näyttää! Mutta turha tosiaan on kirvestä kaivoon heittää. Onneksi nivelrikko huomattiin jo niin alkuvaiheessa ja päästään heti hoitamaan sitä. Ja nykyaikana on niin hyvät lääkitykset olemassa, että koirat pystyvät elämään pidempään kivuttomasti.

      Poista
  2. Arthroflex on omalla kokemuksella hyväksi todettu lisä. Tsemppiä Viskille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, testaan seuraavaksi tuota Arthflexiä! Sitä mielestäni joku eläinlääkäri Jimillekin aikanaan suositteli. Nyt isäntä oli ehtinyt jo ostaa Avital Flexiä.
      Ja kiitos <3 sitä tässä tarvitaan!!

      Poista
  3. Voi Sentään, ikävä juttu :( Nuo nivelvaivat ovat niin salakavalia juttua. Tsemppiä teille ja Viskille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!! Toivon että tulehdus menee ohi ja rikon kanssa pärjättäis. Olis vähän surku luopua vasta neljä vuotiaasta koirasta.... :(
      Ja kiitos paljon <3

      Poista
  4. Voi harmi, että tämän sairauden pitääkin tulla myös eläimiin. �� Kivuton elämä olisi paljon parempaa. Onneksi se on Viskillä vasta alkanut ja lääkkeet sekä nivelvalmisteet auttavat. Itse sairastin nivelrikkoa n.6v ennen leikkausta ja hankin monenlaisia valmisteita, mutta eivät taida sopia eläimille. Tsemppiä �� kohtalotoverille ja myös teille itsellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!! ♥
      Nivelrikon hoito on onneksi ottanut eläinpuolellakin aimo harppauksia eteenpäin. Toivotaan että saadaan nyt niveltulehdus nopeasti kuriin ja sitä myöden myös nivelrikon etenemistä hidastettua!!

      Poista
  5. Voi Viski ♥ Jaksamista kaiken kanssa teille ♥

    VastaaPoista
  6. Voi itku😰 Toivottavasti Viski saadaan kivuttomasti❤️ Paranemista ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!! ♥
      Laserointi on ollut ihan supertehokasta. Edelleen laserhoitaja tule meille kerran viikossa, joten kivut on pysyneet kurissa ja toivotaan että pysyvätkin!! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)